Teknologia kiinan sähköautomarkkinat - nissan leaf

Published on tammikuu 13th, 2017 | by Antti Hyppänen

0

Kiinan sähköautomarkkinat – tavoite 5 miljoonaa autoa vuoteen 2020 mennessä

Kiinan sähköautomarkkinat ovat tällä hetkellä valtavassa kasvusssa, kertoo tuore Reutersin artikkeli. Ja on syytäkin, kun miettii maan suurimpien kaupunkien ilmanlaatua. Täyssähköautojen sekä ladattavien hybridien myynti kohosi Kiinassa viime vuoden tammi-marraskuussa yli 400.000 kappaleeseen, ja maan tavoitteena on saada liikenteeseen 5 miljoonaa ladattavaa autoa vuoteen 2020 mennessä.

Lukemat voivat kuulostaa äkkiseltään isoilta, mutta viime vuoden myynti oli karkeasti vain 10x esim. Norjaa suurempi, vaikka väestöä Kiinassa on yli 250-kertainen määrä. Suomen sähköautomarkkinat ovat esimerkkimaihin verrattuna vielä lapsenkengissä, mutta ladattavien hybridien määrä on sentään saatu kovaan prosentuaaliseen nousuun. Kokonaisuutena sähköautoja myytiin kotimaassa pari tuhatta kappaletta, joka vastaa noin kahden päivän myyntiä Kiinassa.

Kiinan valtio tukee vahvasti kotimaista tuotantoa

Kiinan tavoitteet ovat kuitenkin korkealla: se haluaa johtavaksi sähköautoilun maaksi tällä planeetalla. Kiinan valtio tukee tätä tavoitetta valtavalla avustuspaketilla kotimaiselle autotuotannolle, joka mahdollistaa kiinalaisautojen halvat hinnat. Sähköautoilun ongelma on tällä hetkellä joka puolella sen hinta. Suomessakin monelle riittää varsin hyvin 10-15.000 euron hintaluokan käytetty ajopeli, ja tuolla rahalla saa nykyään varsin laadukkaita autoja monen vuoden tarpeiksi. Käytettyjen sähköautojen markkinoita ei sen sijaan ole, joten ainoa vaihtoehto on pistää 30-40.000 euroa tiskiin.

Norjassa sähköautoilua on tuettu vuosikausia, ja nyt myyntiin on alkanut tulla myös käytettyjä malleja. Raporttien mukaan käytetyn myynti on kuitenkin vaikeaa, sillä ihmisiä pelottaa mahdolliset kustannukset akkujen vaihdossa. Lisäksi tekniikka kehittyy alalla nopeasti, ja etenkin Skandinaviassa tärkeä toimintasäde on 5 vuotta vanhemmissa autoissa selvästi heikompi. Autoliikkeet antavat myös huonon hyvityksen, joten moni sähköauton ostaja myös varautuu isoon arvonalenemiseen. Ja tämä on suoraan pois omasta lompakosta.

Kiina onkin lähtenyt tukemaan voimakkaasti halpojen sähköautojen tuotantoa, joiden hinta on saatu painettua jopa alle 9000 dollarin. Näitä halpisautoja voikin hyvin kutsua liikanimellä “anti-Tesla”, sillä ne edustavat jokseenkin kalliin amerikkalaismerkin täydellistä vastakohtaa. Monet kiinalaiset tarvitsevat sähköautoa vain lyhyisiin työmatkoihin, eikä siltä odoteta tyylikästä ulkonäköä, tai pitkää listää erilaisia ominaisuuksia. Kaupunkiajossa vaatimukset akun kestolle ovat myös matalat, ja 100 kilometriäkin riittää pitkälle. Ihmiset haluavat halvan kulkupelin, ja sähköauto on suurimmissa kaupungeissa ylipäätään ainoa vaihtoehto saada auto. Ruuhkien ja saasteiden vuoksi rekisterikilpiä ei menopeliin saa Suomen tapaan, vaan ne ovat tiukan kontrollin alla.

Kiinan sähköautomarkkinat ovat iso haaste ulkomaisille toimijoille

Kiinan agressiivinen politiikka on myrkkyä ulkomaisille valmistajille, jotka haluaisivat myös palan tästä kakusta. Niillä ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia hintakilpailussa, ja ainoa tapa päästä edes lähellä kiinalaisautojen hintoja, on tehdä yhteisyritys paikallisen valmistajan kanssa. Tämäkään ei aina auta, sillä kiinalaisvalmistajat polkevat kaiken lisäksi autojen hintoja erittäin agressiivisesti. Hintalappu on tällä hetkellä Kiinan markkinoilla monien ostajien ainoa mielenkiinnon kohde, eikä ihmisiä kiinnosta parempi design, brändi tai muut ominaisuudet kuten pidempi toimintasäde.

Kiinan tilanne on pikkuhiljaa kuitenkin muuttumassa, sillä valtion tuet otetaan asteittain pois vuoteen 2020 mennessä. Tänä vuonna tukea pienennetään viidenneksen, joka nostaa monet 8000-8500$ hintaiset paikalliset autot jo 10000$ hintaluokkaan.

Kuva: Nissannews.com

Tags: , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑