Sundqvistin Maailma Bryssel

Published on heinäkuu 2nd, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Kansojen Eurooppa my ass

Tunnustetaan alkuun kaikki: soitin alkuvuodesta 1994 Helsinkiin ja tilasin jonkinlaisesta EU-tiedotustoimistosta mainosmateriaalia. Liimasin EU-tarroja muun muassa faijan Nissan Sunnyn takalasiin (omaa autoa ei ollut eikä ole vieläkään) sekä pietarsaarelaisten kapakoiden miesten vessojen oviin. Kirjoitin unionia ja länsimaalaisuutta ylistävän paatoksellisen avautumisen paikallislehteen.

Kahdella sanalla sanoen aktivoiduin poliittisesti, en vielä puoluepolitiikkaan, vaan yhden asian mieheksi. Asia oli maamme tuleva jäsenyys Euroopan unionissa.

Kolme vuotta myöhemmin kiitos minun ja vähemmässä määrin kai myös Mauno Koiviston, Esko Ahon, Aatos Erkon ja muutaman muun asiaan vaikuttaneen sivuhenkilön olimme jo jämäkkä unionimaa matkalla kohti kaikkia mahdollisia ytimiä. Minä olin saanut palkintovirkani kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittohallituksen Eurooppa-vastaavana, jossa ominaisuudessa jaoin vuoden 1997 toukokuun yhdeksäntenä eli Eurooppa-päivänä, viralliselta nimeltään Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivänä, EU-ilmapalloja Esplanadin puistossa. Oli se ylpeä hetki!

Meillä oli julisteissa niin komea slogankin: Kansojen Eurooppa. Suomen kansa seisoisi samassa rivissä ja tasaveroisena Euroopan vanhojen sivistyskansojen kanssa. Toisimme oman, pohjoisen ulottuvuutemme kulttuuriseen ja kielelliseen mosaiikkiin. Samalla oppisimme paljon uutta.Tuolloin oli muotia opiskella ranskaa, koska tiedostettiin sen olevan eurooppalaisen yhteistyön syvällisin kieli siinä kun englanti oli käytännöllinen väline.

Nyt, runsaat 23 vuotta sen jälkeen kun otin mustalla rullakiekkopuhelimella sen kohtalokkaan soiton Helsinkiin, istun EU-kansalaisena vuokratalomme kattoterassilla Maltan Mostassa. Katselen ikivanhan Mdinan eli entisen roomalaisen Melitan eli entisen puunilaisen eli karthagolaisen eli foinikialaisen linnoituskaupungin muureja. Lompakossa euroja ja eurooppalainen sairausvakuutuskortti ja EU-ajokortti ja muun muassa Osuuspankin Visa, joka käy täällä siinä kuin paikallisetkin maksuvälineet.

Tämä osa haaveesta toteutui, vuonna 1973 eristäytyneeseen Kekkosstaniin syntynyt tavallinen pikkukaupunkilaisipana saa keski-iässään asua Eurooppaa kotinaan. Mutta kansojen Eurooppa? En tiedä, mitä tuo oli alkukielellä tai mikä oli alkukieli enkä todellakaan osaa sanoa mitä – jos mitään – tuon sloganin oli tarkoitus tarkoittaa. Lopputulos suhteessa omiin ja eräiden ammoisten hengenheimolaisteni haaveisiin nähden kuitenkin on, että persiilleen meni.

Onko Suomen jäsenyys Euroopan unionissa lisännyt kansalaisten kiinnostusta muiden unionimaiden kulttuureihin ja kieliin? Onko muualla unionissa kiinnostuttu Suomesta erilaisilla inhimillisillä tasoilla? Näyttäytyykö EU mantereemme kansojen mosaiikkia tiivistävänä voimana, joka tekee kaikkensa erilaisen kulttuuriyhteistyön ja -vuorovaikutuksen syventämiseksi?

Sallinette minun minun nauraa, koska teitä naurattaa itsekin.

Unioni edustaa kansoilleen Brysselin byrokratiaa, EU-eliitin poskettomia palkkoja ja etuja, Kreikka-vakuuksia ja takuuksia sun muita sumpulointeja, Luxemburgin kaltaisia sikarikkaiden veroparatiiseja, kylmyyttä, kovuutta, ahneutta, ahneutta ja ahneutta. Ja kovaa kapitalismia, joka tosin löi näpeille brexitin muodossa.

Täällä Euroopan eteläreunalla osataan ottaa osa kakusta. Juoksulenkkini johdattaa minut ylpeän Mostan kaupungin laitamilta yleensä Zebbieghin suuntaan. Zebbiegh on pikkuinen kylä niin syrjässä kuin pikkuisella Maltalla oikeastaan voi olla. Silti sinne kulkee mahtava, pienistä yksittäisistä koristekivistä naputeltu viitisen metriä leveä kevyen liikenteen väylä. Parikymmentätuhatta neliömetriä kalleinta mahdollista baanaa, jolla ei kulje kukaan muu kuin minä. Koskaan, ikinä. Maltalaiset eivät lenkkeille tai pyöräile ainakaan tuossa kohtaa ja tämä ei ole turistialuetta.

Arvaatte oikein, tuon joitain vuosia sitten toteutuneen hankkeen rahoitti valtaosin Euroopan unioni. Kuten väylän alussa olevan niin sanotun viheralueen kunnostuksen, joka tosin ei toteutunut (rahat menivät, mutta tuloksena investoinnista oli kolme puistonpenkkiä). Maltalaiset puhuvat iloisesti ja avoimesti siitä, miten järjettömiin hankkeisiin unionin kohderahoja on kupattu ja kuka paikallispoliitikko mitenkin paljon olisi mistäkin rahoitusosuudesta vetänyt liiveihinsä.

Eipä näistä enempää, koska kevyen liikenteen väylistä ja puistonpenkeistä vaahtoaminen on kuitenkin populismia. Voisi unioni turhempaankin rahaa laittaa kuin siihen, että maltalaiset naputtelevat maahan väyliä, joilla kukaan ei kulje. Tässä ilmastossa ne ovat käyttämättöminä ikuisia, joten ehkä joskus, kun planeettamme öljyvarat on tuhlattu, taivaltaa Mostasta Zebbieghiin jalankulkijoita ja jopa fillaristeja.

Palataan kansoihin ja kulttuuriin. Me suomalaiset edustamme ainutkertaista ja ainutlaatuista Suomen kansaa, joilla erästä nettituttavaani lainaten on ollut tarjota maailmalle esimerkiksi muumit, Sibelius, sauna, Nightwish, Alvar Aalto, revontulet, joulupukki, Litti, Häkkinen, Räikkönen, Rosberg, Selänne, Hyypiä sekä Tom of Finland.

Oma listani olisi hieman – ei siis kokonaan – erilainen, mutta oleellista on, että tiedostamme oman arvomme. On vaikeaa olla monikulttuurinen, ellei osaa arvostaa edes omaa kulttuuriperintöään. Jos joskus koittaisi kansojen Euroopan aika, niin meille olisi siellä tarjolla oma, itseoikeutettu sijamme.

Euroopan unionia en kykene näkemään välineenä tuollaisen utopian toteutumisessa. Se on etsikkoaikansa käyttänyt, mitä mihinkään ylevimpiin kulttuurisiin ja vuorovaikutuksellisiin tavoitteisiin tulee. Vai kuvitteleeko joku, että esimerkiksi Jyrki “Me hei tienataan näillä Kreikka-vakuuksilla!” Katainen tai palkintoviroissa lekottelevat leikkipankkiirit tyyliin helsinkiläisten kyläpäällikökseen tilaama Jan Vapaavuori tai hänet korvaava Alexander Stubb olisivat kiinnostuneita kansojen, jotka siis koostuvat ihan tavallisista kansalaista, välisen yhteisymmärryksen ja vuorovaikutuksen lisäämisestä?

En kannata maamme eroa Euroopan unionista ja olen edelleen sitä mieltä, että taannoinen liittymisemme oli viisas ja isänmaallinen ratkaisu. Puhumattakaan siitä, että unionijäsenyydestä on ollut minulle valtavasti henkilökohtaista iloa.

Kieltäydyn kuitenkin näkemästä unionia parempana kuin se on ja kammoan ajatusta liittovaltiosta. Tällöin astuttaisiin kuin astuttaisiinkin Neuvostoliiton tielle. Ei tietenkään Stalinin kauhujen kaltaiseen aikaan, mutta keskusjohtoisuudessaan tuhoon tuomittuun kansojen vankilaan kuitenkin.

Neuvostoliitosta puheen ollen. Se sentään kaikkine ekstistentialistisen tason puutteineen ja vikoineenkin piti kulttuuria oikeasti arvossa ja maanpuolustusta myös. EU:ssa taas eivät maltalaiset kansanmusiikkiryhmät kierrä suomalaisia kouluja ja yhteinen puolustus on olemassa vain Suomen presidentin uudenvuodenpuheissa.

L’ahhar bidwi f’wied il-ghasel, “Hunajalaakson viimeinen maamies”. Maalaisromantiikkaa riittää maassa, jossa perinteinen maaseutu on nopeasti katoamassa. Maltalaisten äidinkieli on arkaaista arabiaa voimakkailla vaikutteilla etenkin sisilian kielestä. Ja hyvin, hyvin eurooppalaista.

Kuva: Pixabay

Tags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑