Sundqvistin Maailma Marjaana Toiviainen

Published on heinäkuu 5th, 2017 | by Kristian Sundqvist

4

Pastori Marjaana Toiviainen ja taivaallinen turvapaikka

“Pappi joka elää kuten opettaa”, “ihminen, jolla on sydän paikallaan”, “Allahin papitar”, nainen, jonka vuoksi nyt erotaan kirkosta? Jos olet onnistunut elämään kuluvan vuoden kuulematta pastorista nimeltä Marjaana Toiviainen, niin kannattaa googlettaa.

Riippuen siitä, millaiseksi ihmiseksi Googlen algoritmit sinut määrittävät, saat vaihtelevassa järjestyksessä ruudullesi erilaisia ällöttäviä vihasivustoja, positiivista hehkutusta ja ylistyksiä naistenlehdissä, niin sanoaksemme tavallisen uutistyön seurauksena syntyneitä artikkeleita sekä vaikeammin määriteltävää sisältöä erilaisten performanssien muodossa. Mikäli Helsingin Oulunkylässä pappisvirkaansa hoitava Toiviainen olisi läpimurtoa tekevä pop-tähti, niin promoottorit olisivat innoissaan.

Kolmekymppinen Marjaana Toiviainen ei kuitenkaan ole ainakaan ensisijaisesti hömppäjulkkis. Hänen julkinen profiilinsa on niin outo ja jopa pelottava sekä asiat joissa hän profiloituu niin vaikeita, että tietääkseni mikään tiedotusväline ei ole yrittänyt lähestyä hänen julkista rooliaan pintaa syvällisemmistä lähtökohdista. Mahdollisia asialähtöisiä tulokulmia Toiviais-ilmiöön riittäisi: kirkollinen – sisältäen ainakin opillisen, eksegeettisen sekä pragmaattis-taloudellisen ulottuvuuden – sekä poliittinen, kansantaloudellinen, aatteellinen, eettinen ja journalismikriittinenkin.

Tällaisiakin haasteita varten perustimme verkkolehden nimeltä Asialinja. Aloittakaamme Marjaana Toiviaiseen paraikaa henkilöityvien suurten kysymysten avaaminen mistäpä muualta kuin muinaisista roomalaisista.

Helmikuun 27. päivänä vuonna 390 julisti Rooman keisari Theodosius Suuri kristinuskon Rooman valtionuskonnoksi, jonka historialliseksi jatkumoksi voi halutessaan lukea valtionkirkkojen (evankelisluterilainen sekä ortodoksinen) aseman vuoden 2017 Suomessa.

Vauhtiin päästyään Theodosius lopetti Roomasta uskonnonvapauden ja taisi muutenkin olla melkoinen tiukkapipo. Hän tuli samalla avanneeksi portit uudelle, ikuiseksi jäävälle kyräilylle maallisten ja kirkollisten valtaapitävien välillä. Kun valtio ja kirkko ovat tavallaan yhtä, niin missä kulkevat vallan rajat missäkin asiassa? Tämä suuri juopa ja toranaihe olisi aiheuttava kirkonkirouksia, kriisejä ja jopa sotia aikaudesta toiseen ja liittyy suoraan Toiviaiseen. Pysytään silti vielä hetki historiassa.

Minä päivinä maallista lakia saisi jakaa tuomioistuimissa, ei tietenkään esimerkiksi pääsiäisviikolla? Keitä ja missä olosuhteissa maallinen laki ylipäätään koski? Mikä oli hengellisen vallan kantajien eli viime kädessä itsensä paavin järjestys- ja tuomiovalta maallikoihin?

Tällaisia ja monia muita asioita määrittelemään säädettiin keisari Theodosiuksen ja hänen poikansa Theodosius II:n aikaan Codex Theodosianus, lakikokoelma johon jo työn alkuvaiheessa liitettiin pykälät taivaallisista turvapaikoista, yhtenä myöhempänä nimityksenä congregatio immunitatis. Käytännössä tämä tarkoitti, että maallinen valta olisi voimaton pyhällä maalla kuten kirkoissa ja joissain tapauksessa jopa kilometrien päässä kirkosta.

Konsepti taitaa olla monille tuttu populäärikulttuurista. Keskiaikaisten seikkailukertomusten syyttä vainotut sankarit hakevat turvaa mahtavasta katedraalista tai syrjäisestä luostarista, jonka priori joko pettää sankarin tai sitten ei. Taivaallinen turvapaikka tuli vallitsevaksi käytännöksi esimerkiksi Englannissa 600-luvun alussa ja oli vahvasti voimissaan Robin Hoodin aikoihin.

Taivaallinen turvapaikka ei ole keskiajan sumuihin jäänyt reliikki. Roomalaiskatolinen kirkko lakkasi vaatimasta sen noudattamista vasta satakunta vuotta sitten, mutta opillisessa mielessä tunnustaa näiltä osin yhä Codex Theodosianusta. Kirkko ei siis aja suojistaan maallisen vallan vainoamia, muttei toisaalta enää ryhdy aktiivisiin toimiin niitä vastaan, jotka rikoksesta epäillyn tai tuomitun kirkosta pahnoillensa hakevat.

Eurooppa on yhä täynnä konkreettisia muistumia ajasta, jolloin maallinen ja kirkollinen valta kävivät vääntöä immuniteetin rajoista. Maltalla, josta brittivaltiaat kumosivat taivaallisen turvapaikan vuonna 1826, on yhä kolminumeroinen määrä maalaiskappeleita, joiden ovenpielessä lukee Non Gode Immunita Ecclestiales, ei taivaallista turvapaikkaa. Pitkään saarta hallinneet johanniittaritarit kun 1600-luvulla kärttivät kirkolta sopimuksen, jonka mukaan turvapaikan saivat myöntää ainoastaan isommat pitäjänkirkot ja tietenkin katedraalit.

Palataan Suomeen, sen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja Marjaana Toiviaiseen, jotka reformaatiosta huolimatta seisovat alkukirkkoon saakka ulottuvan kristillisen perinteen hartioilla.

Mikäli eivät seisoisi ei pastori Toiviainen kiinnostaisi ketään ainakaan sen enempää kuin turvapaikkakysymyksen ympärillä hyörivät monenkirjavat kansalaisaktivistit keskimäärin. Toiviainen on ainakin kristillisestä näkemyksestä Jumalan pyhä pappi, millä vihkimyksellä hän toimintaansa perusteleekin. Toiviainen antaa ymmärtää toimivansa Helsingin piispan Irja Askolan siunauksella ja sanoo, että “minulla on ollut koko ajan kirkkoni täysi ja saumaton tuki”.

Näin ollen on älyllisesti rehellistä lähestyä Toiviaisen aktivismia, kuten virkatehtäviin lähdössä olevien poliisiautojen edessä seisomista tai julkisuustempauksia (kuten näyttävää uhkausta muuttaa pois Suomesta) tai myöskin julkisuuteen isosti tuotuja, mutta nähtävästi todellisia laupeudentekoja (kuten niin sanottujen paperittomien majoittamista omaan kotiinsa) nimenomaan kristillisestä ja kirkollisesta kontekstista. Marjaana Toiviainen kun ei yritäkään väittää ottavansa kantaa esimerkiksi siihen, millaiseen maahanmuuttopolitiikkaan Suomella olisi varaa tai siihen, onko loppuvuoden 2015 suuressa turvapaikanhakija-aallossa maahan tulleista Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa ja millä mahdollisilla mittareilla.

Toiviaisen toimintaa ja näkemyksiä ei siis voi arvioida samoilla paradigmoilla kuin esimerkiksi Jussi Halla-ahon. Halla-ahon lähestymistapa on, kuten aiemmin tällä palstalla on pohdittu, ihmisvihamielisyyteen saakka utilitaristinen siinä kun Toiviaisen on uskonnollinen eli pohjaa viime kädessä yliluonnolliseen. Nämä maailmat eivät ole yhteismitallisia eivätkä ne ylipäätään voi olla olemassa samassa käsitetodellisuudessa.

Maamme evankelisluterilainen kirkko puolestaan seisoo leveässä haara-asennossa toinen jalka tukevasti maallisessa olevaisuudessa ja toinen taivaallisessa. Kirkko on monella tapaa virasto, mutta toisaalta sen ainoa kristinopillinen olemassaolon oikeutus on tarjota tie pelastukseen, joka kansankirkkommekin opetuksen ytimen mukaan löytyy vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta. Siksi lähetyskäskystä muistutetaan jopa rippikoulussa: “menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

Koska tässä tarkkailemme Toiviaisen aktiviteetteja hänen itsensä määrittämässä kontekstissa on perusteltua kysyä, missä määrin Toiviainen toteuttaa lähetyskäskyä toiminnassaan kohtaamiensa ei-kristittyjen parissa. Toiviaisen edustaman opin mukaan kuten viitattua ei vainottukaan voi pelastua (pelkästään) turvapaikalla, vaan Jeesus on ainoa tie. Oli tästä opista mitä mieltä hyvänsä, niin valmius sen noudattamiseen mittaa Toiviaisen ja laajemmin käsittäen koko kirkon toiminnan sisäistä logiikkaa tai sen puutetta. Elääkö kirkko näiltä osin itse kuten rippikoululapsillekin opettaa? Ellei, niin millä mandaatilla se esimerkiksi maahanmuuttoasiassa voi puhua?

Koska en ole pappi enkä edes fariseus päätin kysyä tätä ja muita asiaan liittyviä juttuja kahdelta tuntemaltani suomalaiselta evankelisluterilaiselta papilta. Ensimmäinen kieltäytyi kohteliaasti vedoten pappisviran hoidossa seurakuntalaisten kannalta oleellisen työrauhan häiriytymiseen kommentteja mahdollisesti seuraavassa somemyrskyssä. Toinen suostui kommentoimaan nimettömänä ja yleisellä tasolla, kunhan tulee mainituksi, että ei ole virassa oleva pappi. Tässä otteita puhelinkeskustelustamme.

“Toiviaiseen sinänsä en osaa sanoa kantaa sen enempää kuin että en ymmärrä hänen tehneen mitään väärää sinänsä. Toimintatavat olisivat itselleni vieraita mutta kannattaa muistaa että papitkin ovat jokainen erilaisia ihmisiä, ei ole mitään pappimuottia.”

“Lähetyskäsky tosiaan on opillisesti tietysti erittäin tärkeä ja kirkko tekee lähetystyötä monessa maassa. Ei ole mitään syytä miksei lähetystyötä ehkä niin aktiivisesti tehdä maahanmuuttajien parissa, mutta kyllä sitäkin tehdään.”

“Kuten asiaa koskevassa uutisoinnissakin on ollut niin kirkosta eroamiset tuntuvat lisääntyvän aina kun kirkko on uutisissa jostain asiasta ja nyt se on ollut tämä Toiviaisen asia. Eli sillä tavalla ajatellen erot eivät siis välttämättä varsinaisesti liity Toiviaiseen vaan tähän ilmiöön, jota kirkossa pitäisi vakavasti miettiä.”

“Näitä asioita sinun kannattaisi varmaan kysyä ylempää, koska yksittäinen pappi ei halua eikä hänen oikeastaan kuulukaan haluta näyttäytyä kirkon äänitorvena.”

On muistakin syistä perin ymmärrettävää, jos yksittäiset papit haluavat kommentoida tätä asiakokonaisuutta niukkasanaisesti, nimettöminä tai eivät ollenkaan. Vaikka papin mandaatti tulisi, jälleen kirkon itsensä edustaman logiikan kautta ajatellen, viime kädessä Jumalalta asti voi ajatus valtavan maallisen paskamyrskyn kohteeksi joutumisesta olla monelle liikaa.

Kysymykset ovat kuitenkin hyvin suuria. Kummalla jalallaan evankelisluterilainen kirkko painoaan maahanmuuttokysymyksissä pitää, maallisella vai taivaallisella? Jos taivaallisella, niin kuinka paljon se on itse valmis panemaan peliin? Onko Toiviaisen toiminnalla niin kiistaton tuki hierarkian kaikkein ylintä tahoa eli arkkipiispaa myöten kuin Toiviainen itse on antanut ymmärtää?

Toiviaisen kannalta olisi reilua, että kirkko joko antaisi hänelle selkeän ja mahdollisimman julkisen tukensa tai vaihtoehtoisesti irtisanoutuisi hänen toiminnastaan. Tällaisen reiluuden toteutumisen taitaa estää mainittu pakottava tarve seisoa osana kahta maailmaa?

Tuota kristittyjen dilemmaa käsittelee jo evankeliumien Jeesus sekä toisaalta Paavali kirjeissään (ja hänen nimiinsä laitetuissa kirjeissä), joten Marjaana Toiviainen todellakin vie Askolan ja kirkon muut pomonaiset ja -miehet perimmäisten kysymysten äärelle. Mahdolliset vastaukset kiinnostaisivat kovasti tällaista harvoin kirkkoon eksyvää tapasyntistäkin.

Arkkipiispa Kari Mäkisen kommenteista voisi jotain päätellä. Hän nimittäin takaa, ettei kirkko piilottele ketään (eli ei tarjoa taivallista turvapaikkaa, vaikka voikin tarjota esimerkiksi juristien konsultaatiota kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille) ja toivoo yhteiskuntaa, jossa verotus olisi avainasemassa hyväntekeväisyyden sijaan.

Kuulostaa, että arkkipiispan paino on voimakkaasti maallisella jalalla ja olisi vaikea kuvitella hänen toisin kuin Toiviaisen ottavan asunnottomia kotiinsa yöpymään. Mäkinen kun ilmoittaa, että olisi valmis maksamaan enemmän veroja. Hän siis odottaa valtiolta toimia sen eteen, että voisi antaa valtiolle enemmän rahaa. Niiden rahojen käytöstä maahanmuuttoon tai torjuntahävittäjiin tai mihin hyvänsä päättää sitten maallinen valta eli eduskunta, ei vähimmässäkään määrin kirkko.

En muuten perusta ihmisten käännyttämisestä mihinkään uskontoon ja olen siksikin hyvin huono kristitty. Ihmetellä kuitenkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon oman toiminnan sisäisen logiikan valossa sopii, miksi se tekee lähetystyötä kaukaisissa maissa, mutta tuntuu soveltavan lähetyskäskyään varsin laiskasti, kun kyse on Suomeen muuttavista ei-kristityistä. Eikö kirkon tehtävä kuitenkin ole pelastaa sieluja (sikäli kun sellaisia on olemassa) eikä esimerkiksi toivoa korkeampaa verotusta?

Marjaana Toiviainen edustaa edes joiltain osin selkeää linjaa, kun avaa oman kotinsa taivaalliseksi turvapaikaksi hädänalaisille.

Lisäys 3. lokakuuta 2017: Tutustu artikkeliin, jossa itsensä jalkapuuhun kahlinnut kohupastori Kai Sadinmaa tavallaan jatkaa Marjaana Toiviaisen viitoittamalla tiellä.

Lähetin tämän kolumnin haastattelupyyntöineen niin arkkipiispa Mäkiselle, Irja Askolalle kuin Marjaana Toiviaiselle.

Tekisi lopuksi mieli pyytää Toiviaista täysin holtittomasti netin syövereissä solvaavien henkilöiden hieman miettivän, mitä tekevät, mutten pyydä, koska ei se mitään auta.

Kuva: Kuvakaappaus Marjaana Toiviaisen Youtube-kanavalta.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,


About the Author



4 Responses to Pastori Marjaana Toiviainen ja taivaallinen turvapaikka

  1. jj says:

    TLDR; Kun tekee näennäisen hyvän vuoksi, niin voit olla aggressiivinen, vihamielinen tai yllyttää rikokseen…Mutta olet kaiken kritiikin yläpuolella ja kaikki on sallittua.

    Toiviainen on huligaani joka yllyttää ihmisiä tekemään rikoksia ja tekee niitä itsekkin. Hänen mielestään on täysin epävääryyttä karkottaa turvapaikanhakua väärinkäyttävä ihminen, mutta esimerkiksi poliisin virkatehtäviä saa estää fyysisesti ilman mitään ongelmaa. Tai kirkua pää punaisena lennolla, että se joudutaan keskeyttää.

    Tätä ihmistä ei saisi kritisoida? Kyseessä on ihminen jonka mielestä tunteet ohjaa ihan kaikkea, mukaanlukien valtion budjettia. Jos ihminen onnistuu tulemaan meidän systeemiin sisään (turvapaikanhakija) niin häntä ei voida poistaa maasta. Kun kysyy miten kaikki rahoitetaan niin levitellään käsiä. Kun kysytään mitä pitäisi tehdä ihmisille, jotka tulevat matalan elintason maasta missä on turvallista olla (Tasoon nähden), mutta koska täällä saa viikkorahaa niin tekeytyvät sodan uhreiksi niin levittelevät käsiä, eivät vastaa mitään vaan huutavat ”KUOLEMA VALKOISELLE MIEHELLE MUIDEN SORTAJILLE”.

    Marjaana Toiviainen ei edusta yhtäkään oikeata kristittyä, hän edustaa typerää ideologiaa missä jokainen tunne määrittelee miten pitäisi toimia. Hän ja ystävänsä yllyttävät ihmisiä tekemään rikoksia ja toimimaan epädemokraattisesti. Eikä hän ole edes rehellinen, koska ei pystynyt edes 24 tuntia olemaan yhdessä mielipiteessä mikä oli muuttaa Suomesta pois.

    Marjaana Toiviainen ei tee mitään hyvää kenellekkään vaikka kuinka paljon kiukuttelee ja kiusaa meidän virkavaltaa. Jos me elettäisiin kuten hän opettaa, niin tämä maa olisi viikossa konkurssissa ja sen jälkeen me oltaisiin kaikki turvapaikanhakijoita seuraavassa maassa missä sosiaaliturva on olemassa. Toivottavasti me jatkossakin seulotaan elintasoshopparit pois turvapaikanhakijoiden joukosta ja annetaan apua todelliseen tarpeeseen. Diskoraha ei ole todellinen tarve.

  2. Kristian Sundqvist says:

    En ainakaan itse todellakaan ole sillä kannalla, etteikö Toiviaista saisi kritisoida enkä itse missään nimessä toimisi kuten hän. Yritin lähinnä funtsia Toiviaisen toimintaa nimenomaan siitä näkökulmasta, että hän on pappi. Koska ellei olisi, niin hänen aktivisminsa tuskin olisi uutiskynnyksiä ylittänyt, ts. hänen kirkollinen asemansa on tehnyt hänestä niin kiinnostavan.

    Ev. lut. kirkko näyttäytyy itselleni virastona, joka poliittisesti yrittää olla jonkinlainen uusi SDP. Kyseessä kuitenkin samaan aikaan on instanssi, joka oman logiikkansa mukaan perustaa asemansa, noh, läpeensä yliluonnollisille asioille. Tämä on kirkolle hankala yhtälö, jonka Toiviainen toiminnallaan tavallaan tekee näkyväksi.

  3. Pingback: Laura Huhtasaari uskoo kuten kirkko opettaa - Asialinja.com

  4. Pingback: Onko naisilla älyllistä elämää internetissä? - Asialinja.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑