Sundqvistin Maailma

Published on July 14th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Mä maalaispoika oon, entä sä?

Mikko Alatalo sydänkesän ilta-auringon hellimän valtatie 8:n varrella motellikeikalla. Mies ja kitara kuvaan pellonreunalla, artikkeli pakettiin ja kuvan kera asiakkaalle, lasku perään, kiitos. Noin hienoa voi olla vapaan toimittajan elämä, mutta miksi Alatalo-juttukeikka jäi mieleen niin väkevästi, että antoi kimmokkeen pitkälle, henkilökohtaiselle kirjoitukselle tänne Sundqvistin maailmaan?

Se selviää, jos luet eteenpäin. Aloitetaan ennen omia sydänveripohdintojani sillä, mitä Alatalo melkein päivälleen kolme vuotta sitten minulle sanoi. Olin valmistatunut, noh, artistihaastatteluun, mutta sain myös radikaalia yhteiskuntapoliittista paukutusta. Päästetään Alatalo ääneen.

“Todellisuuden pitäisi olla ihmisenkokoista, kuten maaseutuelämässä on. Otetaan esimerkiksi kerrostalot. On tutkimustietoa siitä, että yli kolmikerroksiset talot eivät ole ihmisille hyväksi. Matalista taloista pääsevät esimerkiksi äidit näkemään, kun lapset leikkivät pihoilla.”

“Syrjäseutuja kurjistetaan tarkoituksella ja ihmisiä pakotetaan asumaan pääkaupunkiseudun radanvarsilähiöihin. Tähän liittyy se, että grynderit ja eräät muut tahot kuten Sato ja VVO tienaavat omistajilleen valtavia summia. Kansaa huijataan!”

“Meillä Tampereella vihreät ajavat kaupunkiin jopa 25-kerroksisia tornitaloja. Tuollaiset hankkeet ovat järjettömiä. Tornitalot tappavat ihmisen sielun, sellaisten kannattajat ovat vieraantuneet elämästä. Uskallan kyllä sanoa, että vihreät eivät puolueena ole hyväksi Suomelle.”

Ja niin edelleen. Alatalo muistutti Ruotsiin syntyneistä maahanmuuttajalähiöistä, joissa sosiaaliset ongelmat ja rikollisuus korostuvat.

“Emme halua sellaisia Suomeen. En ole missään nimessä maahanmuuttajavastainen ja kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Kyse on siitä, että jos ihmiset päätyvät asumaan tuollaisiin lähiöihin niin ongelmia tulee.”

Okei. Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Mikko Alatalo on keskustalainen poliitikko ja hänen saarnojaan on kuunneltava tässä valossa, mutta ei hänen ilmaisullisesti värikäs vastarannankiiskeytensä minkäänlaista keskustalaista valtavirtaa edusta. Alatalo vihjaisi itsekin, että hänen ajattelunsa on niin epämuodikkaan radikaalia, ettei se löydä kaikupohjaa ainakaan valtamediassa.

Asialinja ei ole niin sanottua valtamediaa eikä niin sanottua vastamediaakaan. Siksi, muttei ensisijaisesti siksi Alatalo sai linjauksiaan näkyville tässä. Tärkeämpi syy on, että Alatalon edustama ajattelu vetoaa minuun jopa asiapohjaisesti. Saton ja VVO:n oudosta asemasta tein omasta aloitteestani aikoinani juttuakin Ajankohtaiseen kakkoseen.

Radikalismi on usein itsessään kiinnostavaa. Mikä oleellisinta kaupungistuminen on meidän aikamme merkittävin yhteiskunnallinen prosessi niin Suomessa kuin muualla. Entä jos se ei olekaan niin hyvästä, kuin yritämme planeetan kokoisella porukalla uskoa?

Niin valtava kysymys, että oudolta se tuntuu auki kirjoittaa. Olisi paljon helpompaa mennä virran mukana ja peukuttaa somessa, kun kansainvälinen kaupunkikulttuuri Helsingissä taas esimerkiksi Hesarin Nyt-liitteessä etenee tavalla tai toisella. Voi edetäkin, mutta en usko kapungistumisen tarkoittavan valtaosalle ihmisistä samoja asioita kuin Lasitalon kaupunki(kulttuuri)toimittajille.

Ei sillä, etteikö Helsinki ja pääkaupunkiseutu laajemminkin voisi olla hyvä paikka asua. Asustelin vuosituhannen vaihteen tienoilla silloisen puolisoni kanssa hetken yksiössä ensin Vantaan metsäisessä Martinlaaksossa ja sitten Helsingin kantakaupungissa. Monet vanhat ystäväni kotipaikkakunnaltani olivat muuttaneet Helsinkiin, yksi heistä oli kovasti iloinen kohtuuhintaisesta vuokrakolmiosta Ruskeasuolla. Mukava, jo ulkoiselta muotokieleltään lempeä talo ja asunto vehreine ympäristöineen tuo nuorelle perheelle olikin, olisi saattanut kelvata jopa Alatalolle.

Nykyään tuo asunto tai samanlainen on myynnissä 399 500 eurolla. Arvokkaaksi on käynyt kansanasunto, joten kansa muuttaa niille radanvarsille mataliin tai korkeisiin taloihin. Tai pusikoihin Kirkkonummelle tai Sipooseen tai jonnekin.

Saan nykyään kosketusta pääkaupunkiseutuun radanvarsineen lähinnä, kun kuljen Pohjanmaalta junalla Tikkurilaan ja jatkan sieltä lentoasemalle tai käyn saman matkan toiseen suuntaan. Tikkurila ahdistaa, tuntuu kylmältä, etäiseltä, kolkolta ja kalliilta. Onko kenenkään tuonne muuttaneen haave ollut päätyä kaikista maailman paikoista juuri Tikkurilaan? Onko tuolla yhtään kaunista rakennusta?

Musta tuntuu -ajattelua, joka varmasti loukkaa monia tikkurilalaisia. Asuisin kuitenkin mieluummin (kun omasta kokemusmaailmastani vertailukohtaa haen) vaikka puolalaisen teollisuuskaupungin kommunisminaikaisessa lähiössä tai Tallinnan Lasnamäessä kuin Tikkurilassa. Kommarilähiöihin on sentään ihmisten oman aktiivisuuden ja inhimillisten pyrkimysten kautta syntynyt kaikenlaista ihmisenkokoista oikopoluista autotalliyrittäjyyteen.

Kun Tikkurilan terästä ja lasia kaikuvalta asemalta pakenee junalla lentoaseman suuntaan päätyy graniittista massiiviarkkitehtuuria edustavalle luola-asemalle, jonka olisi mahtipontisessa harmaudessaan voinut suunnitella Albert Speer. Vain punamustat kotkaliput puuttuvat seiniltä. Haalaripukuiset vartijanjärkäleet alleviivaavat pelottavaa tunnelmaa.

Kenen tahto oli tehdä uudesta uljaasta Suomesta tällainen ja miksi tuo taho sai tahtonsa läpi?

Vai tuliko ja tuleeko Suomesta tuollainen vahingossa?

Alatalon haukkumia vihreitä nimitetään piipertäjiksi, haukutaan hipeiksi (mikä ei mielestäni ole haukku ollenkaan, hyvin vähän vahinkoa hippiliike koskaan sai aikaan) ja heille naureskellaan, kun puoluekokouksessaan vääntävät siitä, missä määrin hyönteisiin sattuu kun niitä syödään.

Minä en nimittele, hauku tai naureskele, koska ikävuosien lisääntyessä hörhöydyn tasaisen varmasti itsekin. Sen sijaan syytän vihreitä puolueena siitä, että se on vähintään innokas liittolainen tuon uuden, kylmän, etäisen ja arkkitehtonisesti jopa kansallissosialistisen urbaani-Suomen luomistyössä. Suomen, joka perustuu epäterveelle ihmiskäsitykselle.

Asioiden näin ollessa päätyi tämän pienoisesseen hyvikseksi tai ainakin radikaaliksi herättelijäksi ja kyseenalaistajaksi kumpujen yöstä Mikko Alatalo eikä Touko Aalto tai Emma Kari tai mitä noita nyt on. Siis Mikko Alatalo, siniset lasit, känkkäränkkä, rikoo on riskillä ruma. Voi helvetti sentään. Pitäisikö tässä hävetä minun vai vihreiden vai molempien?

En elättele toiveita paluusta johonkin myyttiseen maatalousyhteiskunnan onnelaan. Sellaista ei Suomessa koskaan ollut ehkä varakkaimpia talollisia lukuun ottamatta. Isäni isä syntyi vuonna 1913 käytännössä absoluuttiseen maaseutuköyhyyteen, lapsikatraan jatkoksi pikkuruiseen mökkiin, jonka ehdin pienenä autiotöllin muodossa nähdä, ennen kuin salama sen armollisesti poltti. Sellaisista oloista Suomi on noussut satumaiseen rikkauteen, mutta kävikö vaurastuminen liian nopeasti? Ehkä emme ole vielä valmiita urbaaniin kauneuteen, ihmisläheisyyteen ja ihmisenkokoisuuteen?

Olen asunut kuluvasta vuosikymmenestä kolmanneksen Englannissa, kolmanneksen Maltalla ja kolmanneksen Suomessa. Kaikissa kolmessa maassa on kaupungistuminen tai sanoisimmeko keskittyminen yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Englannissa, teollistumisen ja sitä seuranneen urbanisaation kehdossa, ollaan tietysti jo ajat sitten tehty se suuri väestösiirtymä maalta kaupunkeihin.

Silti Englannissa – ja kai Skotlannissa ja Walesissakin – on koko ajan käyty yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä on ihmiselle hyvästä. Kestävin rakennuskantaan liittyvä seuraus oli viktoriaanisesta ideaalista, jonka mukaan ihmisarvoiselle elämälle on parasta, jos asunnossa on oma etu- ja takaovi.

Niinpä Englannissa yleisin asumismuoto yhä on terraced house, söpö kaksikerroksinen rivitalo nukkekotimaisen pikkuruisella etupihalla ja pienellä takapihalla, jossa voi kasvattaa hyötykasveja tai vaikka ruusuja. Sellaisessa talossa asuin Englannissa kahdeksan vuotta, enkä ikinä vaihtaisi moista kerrostaloon. Tornitalot edustavat Englannissa lähinnä dystopiaa, mitä hiljattainen suuronnettomuus monien silmissä alleviivasi.

Englannissa on etenkin maailmansotien välisenä aikana vaikuttanut voimakkaita takaisin luontoon -henkisiä suuntauksia, jotka eivät ole olleet pelkästään marginaaliporukoiden hörhellyksiä. Nuo tuskin kovin montaa lukijaa kiinnostavat, joten tiivistän, mistä on kyse: Taru Sormusten herrasta -trilogian Konnusta. Kontuun JRR Tolkien latasi aikansa ja sukupolvensa ihanteet siitä, millaiseen elämään Englannissa pitäisi palata. Modernisoitua versiota tarjoilee suomalaisille kotisohville Emmerdale.

Meillä taas on ollut Kotikatua ja on Salattuja elämiä, kuvia kaupunki-ihanteesta. Se ihanne ei sisällä terästä, valtavia lasipintoja (kuten Lasitalossa) tai kylmiä graniittiluolia vaan yhteisöllistä kyläelämää siirrettynä vanhaan ja hyvin kalliiseen kantakaupunki-idylliin. Satumaailmaa, jossa eläminen on mahdollista yhtä harvalle kuin Emmerdale-idylli Englannissa. Todellisuus on Tikkurila, joka on kaiken lisäksi kallis sekin.

Maltalla asun sananmukaisesti paskanhajussa, kun bidwi eli maamies lannoittaa peltojaan. Hevostalleille on kotiovestamme kymmenen metrin matka. Bidwin mustaihoiset rengit tuskin tuskin kokevat olevansa osa mitään idylliä raataessaan paahteen piiskaamilla pelloilla. Talokoirat haukkuvat, meidän koiramme haukkuvat ja hiirestäjäkissat makaavat laiskoina kaduilla. Kukko alkaa huutaa ennen auringonnousua, aina.

Ei tuollainen ole romanttista sen enempää kuin kykkiminen suomalaisessa mustikkametsässä hyttysten syötävänä nykyaikaisesta maataloudesta puhumattakaan. Mutta se on elämäntapaa, joka maalla, maasta ja maalle on rakentunut omalla painollaan vuosisatojen ja jopa -tuhansien aikana.

Mä henkinen maalaispoika oon. Entä sä, jos uskallat kysymyksen itsellesi esittää ilman todellisia tai kuviteltuja ulkoisia paineita?

Mittakavallisesti ja ympäristöllisesti ajatellen kaupungistumisen haasteet ovat aivan muualla kuin Euroopassa. Miltä näyttävät ja tuntuvat esimerkiksi Nigerian tulevat jättiläiskaupungit, joihin maan jopa puoleen miljardiin kasvava väestö pääosin muuttaa tai syntyy?

 

Kuva: Kristian Sundqvist

Tags: , , , , , , , , , , , , ,


About the Author



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to Top ↑