Historia Roy Cohn

Published on heinäkuu 21st, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Roy Cohnin hirveä haamu palasi julkisuuteen Trumpin myötä

Roy Cohn (1927-1986) saattaa olla toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävin Suomessa tuntematon yhdysvaltalainen. Kiehtovan, hirveän sekä ulkopuolisen näkökulmasta käsittämättömän elämän itselleen halunneesta ja ottaneesta Cohnista (kuvassa oikealla) ei löydy edes suomalaista Wiki-artikkelia.

Roy Cohn, tuo AIDS:iin kuollut homoseksuaali ja homojen säälimätön vainoaja, joka ylpeili puhdistaneensa julkisista viroista yhteensä tuhansia “pervertikkoja”. Tuo republikaanipresidenttien luottomiehenä toiminut demokraattisen puolueen jäsen, tuo lakien ulkopuolella järjestäytyneen rikollisuuden parissa avoimesti elänyt juristi, tuo äitinsä kanssa yli nelikymppiseksi asunut yökerhojen bilehirmu ja irstailija, joka antoi kylmän sodan kamppailuissa tiukan iskun itselleen Stalinille, 23-vuotiaana.

Cohn oli todellinen suurmies siinä mielessä, että ainakin pyrki muuttamaan paitsi omien lähipiiriensä niin koko mahtavan asuinmaansa (ja asenteen tasolla kai koko maailman) itselleen mieleiseksi sen sijaan, että muuttuisi itse. Samalla hän oli, kuten tuollaiset suurmiehet aina, hirviö.

Cohn eli jossain kaukana muihin vaikuttavien sääntöjen tuolla puolen herättäen pelkoa ja inhoa. Cohnin on sanottu olevan liian vaikea hahmo jopa Hollywoodille, jossa ei kaikista aineksista huolimatta ole tehty hänestä elokuvaa. Tähtinäyttelijöillä varustettu minisarja nimeltä Angels in America ei kaikista palkinnoistaan huolimatta jäänyt tv-historiaan.

Donald Trump kuitenkin tahtomattaan kiskoi Cohnin haamun haudan levosta tai helvetin liekeistä. Cohnin kun väitetään (kuten täällä tai täällä) aikoinaan olleen Trumpin tärkein mentori tai ainakin tärkeimpien joukossa. Väitteet näyttävät olevan hieman heppoisesti perusteltuja, kun niitä vertaa Cohn-elämäkerroista arvostetuimpaan (Nicholas von Hoffman: Citizen Cohn – The Scandalous Life and Times of Roy Cohn, Lawyer, Fixer, Destroyer / Harrap 1988). Trumpia tuskin muutenkaan heilauttaa, mitä hänen ammoisesta tuttavuudestaan yli kolmekymmentä vuotta sitten kuolleeseen mieheen kirjoitetaan.

Paljon kiinnostavampi aihe on Cohn itse. Palataan siihen, kun hieman päälle parikymppinen (20-vuotiaana valmistunut) juristi vuonna 1951 ponnahti kylmän sodan parrasvaloihin.

Neuvostoliitto sai Yhdysvalloista vakoilun keinoin tietoja ydinaseteknologiasta, jonka alkupisteenä oli Manhattan-projekti. Lisäksi Stalinille vuoti tietoa tutkajärjestelmistä, suihkumoottoreiden kehittelystä ja ties mistä. Lopulta vakoiluepäilyt keskittyivät pariskuntaan, Julius ja Ethel Rosenbergiin. Näyttöä oli, muttei riittävästi.

Kuvaan astui nuorin apulaissyyttäjä Roy Cohn, joka oli Rosenbergien tapaan juutalainen ja joka katsoi jo tämän vuoksi kykenevänsä kuulustelemaan epäiltyjä erityisen syvällisesti. Cohn, jonka huhuttiin selviävän 2-3 tunnin yöunilla, heittäytyi juttuun maanisella innolla. Ethel Rosenbergin veljeä David Greenglassia Cohn kuulusteli yli 150 tuntia, kunnes Greenglass antoi siskonsa ja tämän miehen kannalta raskauttavia tietoja.

Julius ja Ethel Rosenberg tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan ja teloitettiin. Prosessi nähtiin Yhdysvalloissa valtavana voittona, kun elintärkeiden valtionsalaisuuksien vuotaminen Stalinille oli katkaistu ja seurauksena näytetty, mikä on pettureiden kohtalo. Cohn myöhemmin muun muassa omaelämäkerrassan kertoi vaikuttaneensa kulisseissa voimakkaasti siihen, että tuomiona oli kuolema elinkautisen sijaan. David Greenglass perui myöhemmin tunnustuksensa ja historiantutkimus ei nykyäänkään ole yksimielinen, olivatko Rosenbergit syyllisiä.

Cohnista tuli vuonna 1951 kerralla supertähti, joka oli valmiina seuraavaan haasteeseen eli Yhdysvaltain puhdistamiseen kommunismista. FBI:n legendaarinen johtaja J. Edgar Hoover suositteli häntä senaattori Joe McCarthylle, joka uskoi kommunismin lonkeroiden uhkaavan Yhdysvaltoja ja Stalinin vetelevän toiminnan naruja. Oletus ei ollut täysin tuulesta temmattu (joillain kommunistijärjestöillä tosiaan oli suhteita Neuvostoliittoon ja ne saivat sieltä rahoitusta), mutta valtavasti liioiteltu.

McCarthy ja Cohn saivat aikaan vainoharhaiset ja Yhdysvaltain poliittiseen ja yhteiskunnalliseen historiaan jääneet noitavainot, joihin Cohn lisäsi oman mausteensa. Hän kun oli tai oli olevinaan varma, että Neuvostoliitto hyödyntää homoseksuaalisuutta pyrkimyksissään soluttaa amerikkalainen yhteiskunta. Logiikkana oli, että koska homoilla oli jotain suurta salattavaa he olivat alttiina kiristykselle. Seurauksena presidentti Dwight Eisenhower asetti homoseksuaaleille kiellon työskennellä liittovaltion viroissa.

Tuo executive order avasi Cohnille portit suuren mittakaavan homovainoille. Homoja jahdattiin absurdein menetelmin: mikäli vaikkapa jonkun pikkuvirkamiehen homoudesta tuli nimetön ilmianto, pantiin poliisi tekemään valelähestyminen. Homoudesta epäilylle lähetettiin nimetön rakkauskirje “Brianilta”, joka ehdotti tapaamista jollain hämärällä kujalla. Mikäli epäilty ilmaantui paikalle, hänet pidätettiin ja erotettiin virastaan.

Noin, vaikka vähitellen alkoi olla julkinen salaisuus, että Roy Cohn itse oli homoseksuaali. Ja yöelämässä aamuun asti heiluva hedonisti ja ylipäätään mies, joka viihtyi mitä omalaatuisimpien vaihtoehtoihmisten alakulttuuripiireissä. Hän kuljetti assistenttinaan mukanaan erittäin komeaa ja aikalaisten mukaan erittäin tyhjäpäistä nuorukaista nimeltä David Schine. Cohn edellytti, että hotelleissa yöpyessä hänen huoneestaan oli oltava suora pääsy Schinen huoneeseen. Myöhempinä vuosikymmeninä Cohn tuli tunnetuksi New Yorkin -talossaan järjestämistään mahtavista kutsuvierasjuhlista, joissa kutsulistalla ei ollut yhtään heteropariskuntaa.

Miten Cohn saattoi varsin avoimesti elää molemmissa maailmoissa; äärikonservatiivisessa ja ääriliberaalissa? Eikä vain elää, vaan ensin mainitun välillä jopa johtavana soturina vainota jälkimmäistä?

Kysymykset tai pikemminkin niiden mahdolliset vastaukset tekevät Cohnista niin ainutkertaisen, kiehtovan ja pelottavan historiallisen hahmon. Persoonallisuuden mahti? Aikalaiskuvausten mukaan Cohn kykeni lumoamaan kunkin kohderyhmän näitä kuitenkaan mielistelemättä. Samalla hän säteili ruhjovan voiman ja välillisen väkivallan uhkaa. Cohn muistutti mielellään, että tämä tai tuo mafiapomo on hänen hyvä ystävänsä. Kuten tiettävästi olikin, sikäli kun ystävyys on noissa piireissä mahdollista.

Vaihtoehtopiireissä Cohn sai von Hoffamin kirjan mukaan jopa mainetta siitä, että pystyi lukemattomine irto- ja päällekkäissuhteineen elämään täysin avointa kaksoiselämää. Hän oli sanan kaikissa merkityksissä käsittämättömän härski jätkä.

Cohnin periaatteisiin kuului julkisuuden valokeilassa kieltää kategorisesti kaikki, mistä ei ole konkreettista todistetta. Hän ei ollut homo, koska kenelläkään ei ollut valokuvaa Cohnista homoseksuaalisessa toiminnassa. Hän ei koskaan sairastunut AIDS:iin, koska kenelläkään ei ollut osoittaa asiasta lääketieteellistä dokumenttia. Pics or documents or it didn’t happen, end of argument!

Kuulostaa muuten kovin paljon Yhdysvaltain nykyiseltä presidentiltä. Ehkä Roy Cohn tosiaan opetti jotain Donald Trumpille?

Ylle kirjoitettu on vain pintaraapaisu kummallisen ja samalla paljon tuhoa tuottaneen poikkeuksellisen lahjakkaan ihmisen elämään. Olisin voinut aloittaa siitä, kuinka Cohn viisitoistavuotiaana ensimmäisen kerran uhkaili poliisiviranomaisen tekemään tahtonsa mukaan. Tai olisin voinut jatkaa Cohnin 1960- ja 1970-lukujen toiminnan esittelyllä, jotka edelleen perustelisivat avauskappaleessani esittämääni väitettä hänen historiallisesta merkittävyydestään. Näistäkin löytyy kuitenkin kosolti tietoa niin Internetistä kuin kansien välistä.

Pidän tällaisista tavalla tai toisella valtavirrasta unohtuneista otteista historian lehdiltä, siksi kirjoitan niitä itse. Kiitos kaikille Johannes Jääskeläistä käsitelleen artikkelin tiimoilta yhteyttä tavalla tai toisella ottaneille ja palautetta antaneille. Jääskeläisen tapauksesta on samalla tullut tietooni uusia asioita, joiden tiimoilta palaamme aiheeseen myöhemmin.

Kuva: Haastattelusta Cohnin läpimurtovuodelta 1951.

Tags: , , , , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑