Sundqvistin Maailma Fasismi luontokuvasto perinteet

Published on heinäkuu 26th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Fasismi ponnistaa ihmisyydestä

Tämän kirjoituksen liekkiin sytyttäneestä kipinästä kiitos kosmologi Kari Enqvistille, jonka Ylen kolumnin aiheena ollut fasismi palautti mieleen sekä suuria kysymyksiä että muistuman pienestä pojasta. Poika seisoi yhdeksänvuotiaana initiaatioriitin edellyttämässä suorassa rivissä laulamassa Lippulaulua, “sinun puolestas elää ja kuolla” ja niin edespäin. Isien, äitien, mummujen ja vaarien täyttämässä liikuntasalissa oli huono ilma ja yksi rivistämme pyörtyi.

Pyörtynytkin vihittiin ihan oikeaksi jäseneksi partioliikkeeseen ja kaikki saivat partiohuivin. Sitä ei kotonakaan otettu kaulasta pois ennen nukkuma-aikaa. Seuraavan kerran vastaavanlaista pääsi kokemaan vasta 18-vuotiaana armeijassa sotilasvalan vannomisen preussilaisperinteisissä merkeissä.

Partioliike on kulunut ja itsestäänselvä esimerkki siitä, miten fasismi tavallaan elää ja voi hyvin keskuudessamme. Liikkeen yhä kunnioitettu alkuperäinen johtaja Robert Baden-Powell ei nykymaailman tai välttämättä aikaistensakaan mittareilla ollut sisäsiisti hahmo. Hitlerin Mein Kampfista tämä hilpeä nuorisovalistaja kirjoitti vielä 1939, että “mahtava kirja, jossa on hyviä ideoita koulutuksesta, terveydenhuollosta, propagandasta, organisoinnista jne”.

Kun Kari Enqvist kirjoittaa fasismista, että “[sille altistuneiden] estolääkitys pitää aloittaa heti, jottei tauti pääse kehittymään kuolettavaksi”, niin tarkoittaako hän esimerkiksi partiolaisia?

Ei tietenkään, vaan sellaisia, jotka ovat hänen itsensä kanssa eri mieltä. Eli tässä tapauksessa heitä, jotka eivät jaa professorin näkemystä alati lisääntyvän internationalismin historiallisesta välttämättömyydestä. Hän maalaa deterministisen kuvan historian kohtalonomaisesta vyörystä, “merta kohti vääjäämättömästi rientävän kymen”. Virran päässä ainoana eksistentialistisena pelastajana on suorastaan “maailmanhallitus”.

Kosmologille mahtavan mittakaavan sanat suo semminkin kun ilmaisukykyä riittää, mutta tällaisessa filosofian ylioppilaan oppirarvoon jääneessä humanistissa moinen paatos herättää vastustamattoman eccohomoilun tarpeen. Tahdon katsoa ihmiseen – myös itseeni – selvittääkseni, miksi sitä Enqvistinkin ainakin näennäisesti vastustamaa fasismia on kaikkialla ympärillämme.

Enqvist tekee mukavan provokatorisen päänavauksen pohtimalla, oliko Hampurin G20-kokouksen katuriehunta luonteeltaan fasistista päätyen lopputulemaan, että eräiltä piirteiltään oli. Älyllinen provokaatio jää silti miedoksi, koska harva meistä samaistuu väkivaltaa poliittisena aseenaan käyttäviin kovan luokan rähinöijiin.

Itsekehuun syyllistyen väitän jysäyttäneeni (nähdäkseni pohjimmiltaan samassa tarkoituksessa kuin Enqvist tuolla G20-pohdinnallaan) valtamediassa astetta kovemman provokaation, kun kirjoitin vuonna 2013 Helsingin Sanomiin, että jalkapallokannattaminen usein on luonteeltaan fasistista. Heimoudutaan tunnusten ja lippujen taakse, jopa marssitaan yhtenä joukkona otteluun huutamaan yhteen ääneen ja johdetusti iskulauseita, saatetaan vähintään hiljaa hyväksyä väkivaltaisen kärkijoukon eli huligaanien toimet ja niin edespäin. Tämä oli provo oman porukan eli jalkapalloihmisten suuntaan, kirjoituksen otsikko eli “Fasismia tulisi suvaita jalkapalloilussa” taas oli koepallo Hesarille ja laajemmalle yleisölle.

Kirjoitin tekstin HS.fi:n jalkapalloblogiini eikä se tuolla otsikoinnilla olisi painetussa lehdessä koskaan läpi mennytkään. Netissäkin kolumni kuitenkin herätti ihan mukavasti huomiota esimiestasoja myöten. Otsikko ei kuulemma vastannut Helsingin Sanomien arvoja.

Ei takuulla irrallaan tarkasteluna vastannutkaan, mutta keskustelujen jälkeen kirjoitus ja otsikko saivat jäädä paikoilleen ilman muutoksia, selityksiä tai anteeksipyyntöjä ja blogi jatkui ennallaan. Otsikoinnin logiikka kun oli sitä seuranneen kolumnin valossa kestävä: kun fasismia esiintyy vaarattomissa tai verraten vaarattomissa muodoissa – kuten jalkapallokannattamisessa tai kuten todettua vaikka partioliikkeessä – niin sitä on syytä sietää eli suvaita. Vaihtoehtona kun on jatkuva itsepetos eli kuvittelu, että fasismia ei ympärillämme ole.

Fasismia tai pikemmin niitä elementtejä, joista fasismi ponnistaa, on meissä kaikissa. Minussa, sinussa, Kari Enqvistissä, Tarja Halosessa tai piispa Irja Askolassa. Kuka ei niin alitajuisella kuin rationaalisella tasolla tiedosta, että joissain tilanteissa tarvitaan vahvaa johtajaa? Kuka ei ole joskus halunnut olla osa voimakasta, suojelevaa, samanmielistä joukkoa? Kuka puoluepolitiikassa joskus oikeasti mukana ollut tai sitä riittävän läheltä seurannut ei tietäisi, miten mätää ja alhaista se touhu usein on?

Ero fasistin ja esimerkiksi meikäläisen välillä on, että minä en anna noiden havaintojen määritellä maailmankuvaani ja ajatteluani.

Kyllä, esimerkiksi suuronnettomuustilanteessa tarvitaan vahvinta mahdollista johtajuutta, ei huutoäänestystä. Tuollainen tilanne kuitenkin harvemmin on päällä. Joo, heimoutuminen on kivaa ja osa ihmisyyttä, mutta minulle riittää jalkapallokannattaminen. Kyllä, puoluepolitiikka kerää vastenmielisiä hyypiöitä ja on omiaan korruptoimaan hyviäkin ihmisiä, mutta pidän parlamentaarisesta demokratiasta silti paljon enemmän kuin diktatuurista.

Niinpä en ole enkä edes osaisi olla fasisti. Siksikin olen tyytyväinen, ettei tarvitse elää fasistisessa järjestelmässä.

Fasismi siis ponnistaa eräistä yleisinhimillisistä tarpeista sekä piirteistä. Ihmisyydestä. Usein tai aina fasismi riittävästi valtaa saadessaan kasvattaa nämä ulottuvuudet kokoaan suuremmiksi, groteskeiksi. Fasismi hyväksikäyttää tiettyjä ihmisyyden osia, jotka eivät ole itsessään pahoja, mutta liiaksi korostettuina jopa hirveitä.

Jos fasismi näin elimellisesti ottaa voimansa muun muassa kulttuurievoluutiosta heimokulttuureineen, niin miksi aate keksittiin vasta 1900-luvulle tultaessa? Tähän kysymykseen osaan vähäisilläkin akateemisilla ansioillani vastata: eihän sitä keksittykään sikäli, että opissa olisi ollut juuri mitään uutta! Korporatismi aatteellis-käytännöllisenä vastaiskuna niin markkinataloudelle kuin kommunismille oli äkkiseltään tarkasteltuna raikas ajatus, mutta osoittautui käytännön toteutuksessa vähemmän hohdokkaaksi. Valtionjohdon kanssa liitossa olleet pääomapiirit kun saavuttivat fasistisissa valtioissa usein aseman, joka ei sen paremmin ideologian kuin kansantalouden valossa ollut kestävä.

Niinpä fasismin todellinen voima ja valta ammentui ja ammentuu paljon perustavimmista jutuista, ei talousopeista. Mussolini ei tätä turhaan peitellytkään, kun lainasi symboliikkaakin suoraan antiikin Roomasta: mikä toimi silloin, toimi 1900-luvulla.

Kari Enqvist katsoo, että tiede ei menesty fasismissa. Tämä voi pitää paikkaansa olkoonkin, että Hitlerin Saksassa tehtiin mullistavia keksintöjä suihkumoottorista lähtien.

Toisaalta juuri ihmiskunnan tieteellisen kehittymisen vuoksi kai maapallo on sellaisessa kusessa kuin on? Mikäli olisimme tyytyneet ratsastelemaan lippujen perässä ja palvomaan kuninkaita tai keisareita tai sulttaaneita tai allaheja sun muita jumalia ja paaveja tai aurinkoa olisi planeetta edelleen varsin hyvässä turvassa ihmiseltä. Fasismilla, tai pikemminkin niillä ihmisyyden osilla joille fasismi perustuu, ei olisi koskaan aikaansaatu globaalia ekokatastrofia ilmastonmuutoksineen.

Tästä tiedemies Enqvist lienee yllä esitetyn argumenttinsa valossa kanssani yhtä mieltä?

Kuva: Fasismin käyttämälle kuvastolle sekä mystiikalle on ominaista luontosuhteen ja perinteiden korostaminen. Kuva: Scott Webb / Unsplash (kuva henkilöineen ei liity mihinkään poliittiseen liikkeeseen tai toimintaan)

Tags: , , , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑