Sundqvistin Maailma Dragut Reis

Published on elokuu 1st, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Miksi Dragut Reis on niin tärkeä juuri tässä ajassa?

Muun muassa siksi, että me eurooppalaiseen ja kristilliseen kulttuuripiiriin kuuluvat emme ole edes kuulleet hänestä tai jos olemme, niin kutsumme häntä merirosvoksi. Välimeren alueen islamilaisessa historiaperinteessä Dragut Reis on kaikkien aikojen merikomentaja, “Islamin paljastettu miekka”, nero, joka Ottomaanien valtakunnan mahtavimpina aikoina piti otteessaan koko Välimerta.

Historiallinen totuus on, että kolmea kuukautta vaille 80-vuotiaana taistelukentälle vuonna 1565 kaatuneen Dragut Reisin, turkiksi Targut Reisin, sotilaallinen ura on Välimeren loputtoman verisessä historiassa liki vertaansa vailla. Mikäli Turkin sulttaani Suleiman Suuri olisi onnistunut vaatimattomassa pyrkimyksessään Euroopan valtauksesta (maitse hän pääsi Wienin porteille ja Välimerellä sulttaani kiitos Dragutin oli suurin mahti) olisi suurin yksittäinen tekijä ollut Dragut.

Yritys edes tiivistää Dragutin uskomaton elämä ja ura tähän artikkeliin venyisi pakosta useiden sivujen mittaiseksi, joten tällä kertaa en lähde kilpailemaan Wiki-artikkelin kanssa. Pohdittakoon kuitenkin, että meidän aikamme mittapuilla Dragut Reis oli hirviö. Hänellä ei ollut estoja surmauttaa ja orjuuttaa siviilejä. Esimerkiksi Maltan Gozon saaren olemassaolon hän inhimillisessä mielessä lakkautti orjuuttamalla tai tapattamalla kaikki noin 8000 saarelaista. Tai perimätiedon mukaan saarelle jätettiin piruuttaan yksi pappi ja hänelle seurakunnaksi kourallinen vanhuksia. Dragut kävi tarvittaessa kaikkein totaalisinta sotaa.

Dragutin metodit eivät aikakautensa kontekstissa olleet erityisen pöyristyttäviä. Itse asiassa mikään rahvaaseen kohdistunut hirmuteko ei tuon aikaisessa maailmassa suuremmin kohottanut kulmia; ylemmille luokille ja etenkin todellisille mahtimiehille tavallisella kansalla oli lähinnä tuotanto- ja muuta välinearvoa. Kristityt komentajat tahrautuivat tai ansioituivat, kuinka vain, ihan samankaltaisissa teoissa kuin Islamin paljastettu miekka.

Dragut Reis ja hänen ainoa esimiehensä sulttaani kävivät säälimätöntä uskonsotaa, jihadia, jonka näennäisenä käyttövoimana oli nimenomaan uskonnollinen fanatismi. Vastapuoli eli kristillinen maailma perinteisesti hyödynsi samantyyppistä pyhän sodan pelikirjaa, joka tosin oli tappiollisiksi kääntyneiden ristiretkien seurauksena vuosituhannen edetessä pahasti rispaantunut.

Mahtavien uskonnollisten maailmanselitysten ja pelastusoppien (kaatuneet jumalallisella express-junalla kristittyjen taivaaseen tai muslimien paratiisiin, jokainen arpa voittaa!) takana oli ikiaikainen taistelu raaka-aineista, kauppareiteistä ja ylipäätään talousmahdista. On helpompi motivoida miehiä käymään pyhää sotaa palkintona ikuinen auvo verrattuna siihen, että kerrotaan miehiä todellisuudessa silpoutuvan taistelussa vaikkapa pippurin ja juustokuminan kaupan reviireistä.

Palataan Dragutin merkitykseen nykyajassa. Se, ettemme tunne häntä itseään edes nimen tai legendan tasolla – toisin kuin esimerkiksi amiraali Nelsonin – ei  ole järin oireellista. Mahtavimmatkaan komentajat eivät helposti jää osaksi yleistietoa elleivät ole samalla kuninkaita tai keisareita tai führereitä, Välimerelle on Suomesta matkaa ja Dragutin kunnian ajoista on viitisensataa vuotta. Välillisesti Dragut Reis kuitenkin jätti jälkensä eurooppalaiseen ja nykyään amerikkalaiseen kollektiiviseen muistiin ja populäärikulttuuriin. Hän kun eurooppalaisesta näkökulmasta oli korsarien korsari, joka istutti merirosvojen pelon kokonaiseen kulttuuripiiriin.

Rosvoilu, orjuutus ja hävitys kuten todettua olivat elimellinen osa tuonakaista(kin) sodankäyntiä ja Dragut aloitti laivastouransa kristittyjä laivoja jahdanneena piraattina. Niinpä eurooppalaisille hänen tekonsa jäivät alitajuiseen kollektiiviseen muistiin pahuutena ja pelon aiheena, mutta etenkin turkkilaisille hän on mahtavan suuri sankari.

Dragut toimii ajankohtaisena esimerkkinä siitä, miten eri tavoin eurooppalaiset ja toisaalta esimerkiksi turkkilaiset katsovat samaa historiaa. Kun Turkissa paraikaa nousee uusi sulttaani, joka yhä tehokkaammin ottaa haltuunsa niin nykyisyyttä kuin menneisyyttä, niin luulisin Dragutille olevan tilausta. Toki hänen mukaansa on aiemminkin modernina aikana nimetty vaikka mitä taistelulaivoista lomakohteisiin, mutta presidentti-sulttaani Erdoganin valtakunnassa valettaneen yhä uusia Dragut-patsaita paljastettu miekka ojossa.

Tässä kohtaa kuuluisi sanoa jotain yleispätevää siitä, kuinka islamilaisen ja kristityn maailman pitäisi elää yhteisymmärryksessä, kuinka ennakkoluuloille ei saa antaa sijaa eikä pelolle valtaa. Koska omassa elämässäni näin itsestäänselvästi on enkä käy pyhää sotaa islamilaisia tuttaviani vastaan (eivätkä he minua vastaan) tyydyn toteamaan, että uskonnot poliitiikan välineinä ovat aina huijausta. Siksi islamismin kanssa flirttaileva Erdogankin on uskovaisen pintansa alla huijari, joka käyttää hyväkseen heitä, jotka ovat oikeasti uskossa.

Lopetetaan muutamaan poikamaiseen seikkailumieleen ja kohtalonomaisiin tunnelmiin vetoavaan faktaan.

Kuten todettua kaatui Dragut taistelukentälle 79-vuotiaana. Hän johti tuolloin joukkojaan ottomaanien toteuttamassa niin sanotussa Maltan piirityksessä (joka tosiasiassa oli kolmen vierekkäisen linnoituksen piiritys muun Maltan ollessa turkkilaisten hallussa). Vastapuolen komentajana oli johannittain ritarikunnan 70-vuotias suurmestari Jean Parisot de Valette, joka haavoittui taisteluissa.

Näiden kahden etenkin aikansa mittapuulla jo ikivanhan legendan kohtaamiseen kulminoitui eräs aikakausi, joidenkin romantikkojen mielestä vasta tuohon sotahistoriallisessa mielessä viimein päättyi keskiaika.

Arvioista riippuen 20 000 – 40 000 miehen valloitusjoukko oli saapunut Maltalle suurimmalla maailman merillä nähdyllä armadalla sitten antiikin aikojen. Mukana olivat miltei kaikki janissaarit, aikansa erikoisjoukkojen supersotilaat, joita kutsuttiin islamin karjuviksi leijoniksi. Ristiritareita oli tuhatkunta ja miten kuten varustettuja, kouluttamattomia maltalaisia maalaissotilaita vajaat kymmenisentuhatta.

Piiritys, joka monien mieltä ja mielikuvitusta kiihottavien vaiheiden jälkeen päättyi ristiretkeläisten perinnön suoraa jatkumoa edustaneiden soturimunkkien voittoon, olisi oman kirjoituksensa aihe. Tuon voiton perintönä on Maltalla siitä asti joka päivä liehunut johanniittain punavalkoinen ristilippu. Ritarikunta, joka on yhä olemassa muutenkin kuin perinnejärjestönä, harjoittaa tänä päivänäkin Maltalla merkittävää hyväntekeväisyystoimintaa.

Kristittyjen voitto oli sotilaallinen ihmeteko, joka taittoi selän monilta sulttaanin pyrkimyksiltä. Ehkä Maltalla ratkaistiin, että Rooman Pietarinkirkosta ei koskaan tullut moskeijaa. Silti on hassua, että niin monessa tuosta ajasta kertovassa kirjassa ja tarinassa esiintyy julma, pelottava ja näihin ominaisuuksiin pelkitetty merirosvo nimeltä Dragut.

Mikäli nerokkaan komentajan Targut Reisin, Välimeren kruunamattoman kuninkaan, muistoa ei olisi ylläpidetty islamilaisessa kulttuuripiireissä se olisi mainittua pelotekuvaa lukuun ottamatta vieras tavallisille ihmisille kaikkialla.

Mahtimiehissä on lohduttavaa se, että viimeistään historia tekee heistä jotenkin koomisia hahmoja. Vai mitä mieltä olette Suleiman Suuren lätsämallista?

Kuva: Dragut kuvattuna merirosvona / Kuva: Nautical News

Tags: , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑