Published on elokuu 6th, 2017 | by Antti Hyppänen

Elokuva-arvostelu: Arrival

Elokuva-arvostelu: Arrival Antti Hyppänen
Tunnelma
Juoni
Omaperäisyys
Amy Adams
Muut hahmot
Ohjaus

Summary: Arrival on mielenkiintoinen elokuva, joka tarjoaa jotain uutta scifi-genreen. Amy Adamsin hieno roolisuoritus kantaa elokuvan hyvin loppuun saakka.

3.9

Erilainen scifi-leffa


User Rating: 0 (0 votes)

Arrival on vuonna 2016 valmistunut scifi-elokuva, jonka on ohjannut Denis Villeneuve. Kanadalainen ohjaaja tuli monille tutuksi pari vuotta sitten Sicario-elokuvan myötä, ja sama mies on ohjannut myös uuden Blade Runnerin. Arrival perustuu vuonna 1998 julkaistuun novelliin Story of Life, jonka on kirjoittanut Ted Chiang. Elokuvan pääosissa nähdään Amy Adams, Jeremy Renner sekä Forest Whitaker.

Arrival henkilöityy hyvin vahvasti Adamsiin, joka esittää kielitieteilijä Louise Banksia. Hänen roolisuorituksensa oli monien mielestä Oscarin arvoinen, mutta Adams ei koskaan mahtunut ehdokkaiden listalle. Arrival sai elokuvana yhteensä kahdeksan ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaista äänitehosteistaan.

Elokuva oli myös taloudellinen menestys ja tuotti yli 200 miljoonaa lipputuloja vain 47 miljoonan budjetilla.

– – –

Nimi Arrival viittaa vahvasti elokuvan sisältöön; kyseessä on kuvaus ihmiskunnan sekä avaruusolioiden kohtaamisesta. Amy Adamsin esittämä kielitieteilijä Louise Banks rekrytoidaan armeijan palvelukseen selvittämään maahan saapuneiden olioiden käyttämää kieltä. Hän saa avukseen fyysikko Ian Donnellyn, jota esittää Jeremy Renner. Kaksikko viedään avaruusaluksen sisään, jossa he alkavat kommunikoida olentojen kanssa.

Arrival on kokonaisuutena hyvin minimalistinen elokuva. Se on oikeastaan täysi vastakohta parin vuoden takaiselle Christopher Nolanin Interstellarille, eikä Arrivalia voi oikein verrata millään tasolla esim. Alien-elokuviin tai Star Warsiin. Kyse on scifi-elokuvasta, mutta se menee hieman samaan genreen kuin Solaris, The Moon tai 20 vuoden takainen Contact.

– – –

Arrival pyörii koko ajan Banksin sekä avaruusolioiden suhteen ympärillä. Amy Adamsin esittämä Banks haluaa ymmärtää muukalaisia, eikä usko heidän haluavan sotaa. Armeijan ja CIA:n edustajat käyvät taustalla omaa kädenvääntöään muun maailman kanssa. Kiinalaiset ja venäläiset esitetään elokuvan ”pahiksina” hieman James Bond -tyyliin, jotka painostavat muita maita aloittamaan sotatoimet. Banks käy koko ajan taistelua aikaa vastaan yrittäessään ymmärtää avaruusolentoja sekä heidän tarkoitustaan maapallolla.

Arrival on erilainen ja omalaatuinen elokuva, jonka juonikuvioita ei kannata ennakkoon sen tarkemmin avata. Se voi olla jopa pettymys henkilölle, joka odottaa jotain Interstellarin kaltaista spektaakkelia. Arrival on tietyllä tavalla maanläheinen ja realistinen kuvaus siitä, mitä maan päällä voisi joku päivä tapahtua. Ohjaaja Villeneuve on käyttänyt siitä termiä dirty sci-fi.

– – –

Elokuva jää mielestäni hieman vajaaksi huippuarvosanoista. Arrivalin heikkous on Dunkirk-elokuvan tapaan sen hahmoissa. Toisaalta tämä on osa elokuvan tyyliä, mikä erottaa sen tarkoituksella valtavirrasta. Arrival siirtää katsojan hyvin suoraviivaisesti tapahtumien keskelle, eikä ensimmäistä puolta tuntia käytetä päähenkilöiden pohjustamiseen. Näin ollen elokuvan hahmot (pl. Amy Adamsin esittämä Louise Banks) jäävät hyvin ohuiksi, eikä heidän kohtalonsa kiinnosta katsojaa missään vaiheessa. Jeremy Renner on myös mielestäni täysin väärä valinta rooliinsa.

Ohjaaja Denis Villeneuve on luonut joka tapauksessa kiinnostavan sekä valtavirrasta poikkeavan elokuvan. Arrival tarjoaa scifi-genreen uuden ja virkistävän näkökulman, joka on saanut syystäkin kriitikoiden kehut. Tämä ei ole kuitenkaan elokuva jokaisen makuun. Suosittelen ehdottomasti katsomaan Arrivalin, jos rauhallisesti etenevä scifi-draama kiinnostaa. Jos kaipaat ehdottomasti toimintaa ja lasersäteitä, niin tämä elokuva ei ole sinua varten.

Kuva: kuvakaappaus tästä videosta.

Tags: , , , , , ,


About the Author



One Response to Elokuva-arvostelu: Arrival

  1. Pingback: Elokuva-arvostelu: Sicario - Asialinja.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑