Fantasyfutis Valioliiga Manchester City

Published on August 9th, 2017 | by Antti Hyppänen

1

FPL kierros 1: Manchester Cityn johdolla uuteen kauteen

Fantasy Premier League (FPL) kausi 2017/2018 on vihdoin valmiina alkamaan. Kaikki harjoitusottelut on pelattu, ja joukkueet valmistautuvat parhaillaan viikonlopun kierrokseen.

Kausi käynnistyy poikkeuksellisesti jo perjantai-iltana, joten muista tehdä joukkueesi ajoissa! Aiempina vuosina on nähty palvelinten ruuhkautumista kauden alkuhetkillä, joten tee joukkueesi valmiiksi jo perjantaipäivän kuluessa. Voi hyvinkin olla, ettet pääse kirjautumaan peliin sisään parin viimeisen tunnin aikana.

Romelu Lukaku on pelikansan suosikki

Uusi kausi käynnistyy varsin poikkeuksellisella kierroksella. Kaikki sarjan kärkipään joukkueet kohtaavat heikon vastustajan, joten avauskierros on täynnä suuria suosikkeja sekä potentiaalisia maalintekijöitä. Monista vaihtoehdoista huolimatta yksi nimi näyttäisi nousevan ylitse muiden: Romelu Lukaku.

Manchester Unitediin täksi kauden siirtynyt hyökkääjä on selkeästi tämän hetken ykkösvalinta kapteeniksi. Valintaan vaikuttaa osaltaan yleinen hype Manchester United -fanien keskuudessa, joita FPL-pelaajissa riittää. Viime kaudella Zlatan sai aivan vastaavan huomion. Lukaku on myös onnistunut harjoituskaudella tehden neljä maalia kahdeksaan otteluun.

Kansansuosio pakottaakin FPL-strategin tekemään vaikean valinnan; pelaanko avauskierrokset varman päälle vai lähdenkö heti eri teille muita pelaajia vastaan? Kuvassa Lukaku tuulettaa tekemäänsä maalia UEFA Super Cupin -matsissa Real Madridia vastaan.
Embed from Getty Images

Manchester Cityssä on potentiaalia

Lukaku on toki hyvä valinta joukkueeseen, mutta United-kärki ei ole millään mittarilla todennäköisin maalintekijä. Manchester Cityn hyökkäyspotentiaali on selvästi Unitedia suurempi liigan avauskierroksilla. MUFC on vasta liigan kuudentena, eikä kohtaa kauden alussa yhtään todella heikkoa joukkuetta kotonaan. Lukakun sijaan joukkueen paras value on puolustuksessa, sillä Unitedin nollapelipotentiaali on alkukierroksilla koko Valioliigan paras. Ongelmana on tällä hetkellä Mourinhon pyörittämä puolustuspään rotaatio, joten Valencian lisäksi on vaikea löytää 100% varmaa aloittajaa.

Avauskierrosten paras hyökkäyspotentiaali löytyy Manchester Citystä, josta oma suosikkini on ehdottomasti Kevin De Bruyne. Belgian maajoukkuetähti kerää syöttöpisteitä juuri nyt hurjaa tahtia. Agueron ja Jesusin ongelma on siinä, että maalien jakautumista on hankala ennustaa. Suosittelen ottamaan joukkueeseesi ainakin De Bruynen. Aguero vs Jesus -arvonnassa oma valintani olisi Jesus. Näen brassihyökkääjän potentiaalin vähintään Agueron tasoisena, joten halvempi hinta houkuttelee.

Arsenal on teoriassa yksi alkukierrosten parhaista joukkueista hyökkäyspotentiaalin kannalta. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin toinen, mikä johtuu Tykkimiesten kokoonpano-ongelmista. Alexis Sanchez ei ole pelannut harjoituskaudella vielä minuuttiakaan ja missaa varmasti liiga-avauksen. Tämän lisäksi puolustuspää on pahasti repaleinen ja keskikentältä voi hyvinkin puuttua myös Özil & Ramsey & Coquelin -trio. Arsenalin peli on tuskin uomissaan heti kauden alussa, kun niin moni avainmiehistä on sivussa.

Southamptonin puolustus on erinomainen sijoitus

Southampton on avauskierrosten ehdoton helmi. Saints on saanut todella suotuisan ohjelman, sillä joukkue pelaa kolme neljästä ensimmäisestä ottelustaan kotikentällään. Eikä tässä vielä kaikki. Vastustajat ovat myös rankingin häntäpäästä; Swansea, West Ham, Huddersfield ja Watford. Neljän ensimmäisen kierroksen aikana Southamptonin nollapelipotentiaali on liigan toiseksi paras! Edellä on vain Manchester United.

Saints-puolustuksessa riittää muutamia eri vaihtoehtoja. Oma suositukseni on poimia maaliin Frasier Forster, jonka vaihtoehtona on Manchester Unitedin David De Gea. Puolustuslinja ei ole juurikaan muuttunut viime kaudesta, jolloin se oli muotoa Cedric – Yoshida – Stephens – Bertrand. Tästä nelikosta Yoshida ja Bertrand ovat mielestäni ns. saletit avaajat. Stephensin uhkana on uusi hankinta Jan Bednarek, ja oikealle laidalle on tarjolla myös Jeremy Pied.

Southamptonin lisäksi myös WBA:n puolustus tarjoaa hyvän nollapelipotentiaalin avauskierrokslla. Albion kohtaa Bournemouthin, Burnleyn, Stoken ja Brightonin. WBA:n nollapelipotentiaali on esimerkiksi Liverpoolia ja Arsenalia korkeampi. Joukkueen puolustuslinjasta vain Johnny Evans on epävarma aloittaja, joten kaikki kolmikosta Dawson & Nyom & Hegazi ovat hyviä ideoita.

Suosittelen lukemaan myös nämä Asialinjan artikkelit: Marko Seppälän haastattelu, Valioliigan kausiennakko, FPL-kausiennakko ja FPL draft -formaatin kuvaus.

Asialinja julkaisee viime kauden tapaan FPL-kierrosennakon joka viikko, joten pysy kuulolla!

Kuva: CosminIftode / Shutterstock.com

Tags: , , , , , ,


About the Author



One Response to FPL kierros 1: Manchester Cityn johdolla uuteen kauteen

  1. Pingback: FPL kierros 2: Manchester Unitedin nollapelit saavat jatkoa - Asialinja.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to Top ↑