Published on elokuu 11th, 2017 | by Antti Hyppänen

Formula E -sarjan suosio kasvaa

Sähköautojen suosio on lähtenyt viime vuosina kovaan kasvuun. Samaan aikaan e-kirjain on tullut yhä vahvemmin mukaan kilpaurheiluun. Formula E -nimellä kulkeva sähköautojen kuninkuusluokka on vielä suureille yleisölle suhteellisen tuntematon, mutta isojen autovalmistajien kiinnostus kasvaa sitä kohtaan jatkuvasti.

Tässä artikkelissa kerrotaan tarkemmin Formula E -luokasta sekä sen eroista perinteiseen Formula 1 -kilvanajoon.

Formula E -sarjan historia

Formula E on autourheilun kattojärjestö FIA:n virallinen sarja. Formula E sai alkunsa vuonna 2012, ja ensimmäinen MM-sarjan osakilpailu ajettiin vuoden 2014 lopulla. Sarjan keulahahmona toimii espanjalainen urheiluvaikuttaja sekä bisnesmies Alejandro Agag.

Ensimmäisen MM-kauden aikana pisteistä kilpaili kymmenen eri tallia, jotka asettivat jokaiseen kilpailuun kaksi kuljettajaa. Historian ensimmäinen Formula E -kilpailu ajettiin Pekingissä 13.9.2014, jonka voitti Audi Sport -taliin brassikuljettaja Luca De Grassi. Ensimmäinen maailmanmestari oli Nelson Piquet jr, joka voitti tittelin vain pisteen erolla entiseen F1-kuljettajaan, Sebastian Buemiin.

Toinen kausi alkoi 9. lokakuuta vuonna 2015 Pekingin osakilpailulla. Mestaruuden vei tällä kertaa Buemi, jonka voittomarginaali oli kaksi pistettä. Formula E -sarjan kolmas kausi päättyi pari viikkoa sitten ajettuun Montrealin osakilpailuun. Toisen kauden mestari Buemi dominoi sarjaa totaalisesti, mutta menetti lopulta voiton missattuaan New Yorkin kilpailut kauden lopulla. MM-tittelin vei edellä mainittu Luca De Grassi, joka edustaa E.dams-Renault -tallia.

Formula E -sarjassa ajetaan täysiverisillä kilpa-autoilla

Formula E on nimensä mukaisesti on Formula 1:n sähköinen versio. Sähköiset formulat ovat myös suorituskyvyltään varsin ripeitä ajoneuvoja; ne kiihtyvät nollasta sataan kolmessa sekunnissa ja saavuttavat noin 220 km/h huippunopeuden. Formula E -kilpailut muistuttavatkin ulkoisesti hyvin paljon Formula 1 -kilpailuja.

Ensimmäisellä kaudella kaikilla talleilla oli sama runko sekä sama voimalinja akkuineen, sähkömoottoreineen ja vaihteistoineen. Toiselle kaudelle vapautettiin sähkömoottorin, invertterin ja vaihteiston suunnittelu. Kolmannelle kaudelle nostettiin sallitun jarruenergian talteenottoa 50 prosentilla, mikä avasi uusia mahdollisuuksia kisastrategialle.

Autojen runko on ollut joka kausi identtinen, joten ainoat ulkoiset erot ovat tallien teippaukset. Tähän ei ole luvassa muutosta kaudelle 2017/2018. Formulat toimittaa aiempien vuosien tapaan Spark Racing Technologies, jonka kuvat vuoden 2018/2019 prototyypistä näyttävät kyllä todella tyylikkäiltä. Autoihin on siis tulossa varsin mielenkiintoisia ulkoisia päivityksiä.

FIA:n tavoitteena on jatkaa samalla linjalla sääntömuutosten suhteen, eli tallit saavat pikkuhiljaa lisää vapauksia auton rakentamiseen. Tämän kehitystyön toivotaan poikivan myös uusia sovellutuksia kilparatojen ulkopuolelle. Samalla FIA pyrkii pitämään sarjan kustannukset kurissa. Tällä hetkellä Formula E -sarjaan osallistuminen maksaa vain ~10 prosenttia pienimpien Formula 1 -tallien kustannuksiin verrattuna. Ero on vielä huomattavasti suurempi, jos vertailukohtana ovat F1-kärkitallit.

Formula E -sarjan erot Formula 1 -sarjaan

Vaikka E-Formulat ovat ulkoisesti ”isoveljiensä” kaltaisia, niin kisatapahtumat eroavat monilta osin toisistaan.

Formula E -osakilpailut eli ePrix­-tapahtumat ovat yksipäiväisiä, joten aika-ajot ja kisa ovat ohi yhden iltapäivän ja illan aika. Varsinainen Formula E -kilpailu on kestoltaan reilut 50 minuuttia. Yksi sähköformuloiden erikoisuus on kisan aikana suoritettava auton vaihto. Nykyiset akut tarjoavat ajoaikaa noin puoli tuntia, joten kilpailijoiden on saatava kisan aikana uutta virtaa. Akun vaihtamisen sijaan kuskit hyppäävät kokonaan uuteen autoon. Tälle toimenpiteelle on säädetty minimiaika, jolla pyritään varmistamaan kuljettajan ja mekaanikkojen riittävä huolellisuus.

Formula E -kilpailut ajetaan myös F1-kisoista poikkeavilla radoilla. Autot tarvitsevat jarrutuksista saatavaa energiaa, joten monet perinteisistä F1-radoista sisältävät niille liikaa suoria. Lisäksi sähköformuloiden suurin kilpailuetu häviäisi F1-areenoilla. ePrix­-kilpailut voidaan tuoda suurkaupunkien ytimeen, sillä autot ovat saasteettomia ja F1-kilpureihin verrattuna lähestulkoon äänettömiä. Formula E -kalenteri sisältääkin tunnettuja metropoleja kuten Mexico City, New York, Hong Kong ja Sao Paulo.

Formula E -sarja hyödyntää myös sosiaalista mediaa. Sarjan fanit voivat äänestää suosikkikuskiaan, joka saa äänestystulosten perusteella fanboostia autoonsa. Tämä tarkoittaa ylimääräistä energiaa käytettäväksi esimerkiksi ohituksiin kilpailun aikana. Sarjan fanipohja onkin F1-sarjaan verrattuna selvästi nuorempaa sekä aktiivisempaa sosiaalisessa mediassa.

Kuvassa: Formula E -sarja New Yorkissa aiemmin tänä kesänä.
Embed from Getty Images

Kiinnostus kasvaa

Formula E-sarjan tulevaisuus näyttää varsin valoisalta. Sähköautojen suosio on rajussa kasvussa, ja ePrix­-sirkus kiinnostaa yhä suurempia autonvalmistajia. Uusimpien tietojen mukaan myös FCA-konserni (Fiat Chrysler Automobiles) on kiinnostunut E-formuloista. Sarjaan ovat ilmoittautuneet aiemmin tänä kesänä myös Audi, BMW, Mercedes-Benz ja Porsche.

Mitä Formula 1 -fanit ovat siten mieltä sähköisestä versiosta? Pienen kyselykierroksen perusteella Formula E -sarja ei iske ainakaan varttuneempaan yleisöön. Kommenttien perusteella sain kärjistettynä kuvan, että ”kukaan oikea F1-fani ei seuraa sähköautoilua”. Tasapäistetty kilpasarja tarjoaa toisaalta oman viehätyksensä, kun tallien väliset järkyttävät tasoerot on poistettu. Tästä huolimatta ePrix-ajot eivät ole monien F1-fanien mielestä ”aitoa moottoriurheilua”.

Soraäänistä huolimatta Formula E -sirkukselle on olemassa alati kasvava fanipohjansa, joka on varmasti profiililtaan hieman perinteisistä F1-faneista nuorempaa ja vihreämpää. Se tarjoaa myös hyvän vaihtoehdon F1-talleista ulos jääneille kuljettajille. Mukana on ollut alusta asti monia entisiä F1-kuskeja sekä heidän jälkikasvuaan, kuten mm. Nelson Piquet jr. ja Nicolas Prost.

Uusimpien huhujen mukaan Nico Rosberg tekisi myös paluun kilpa-autoiluun Formula E -luokassa. Suomalaisten harmiksi Nicoa huhutaan radan ulkopuolelle, eli vetämään Mercedeksen tulevaa Formula E -projektia. Tämäkin auttaisi varmasti lajin suosion kasvua Suomessa.

 Kuva: Flickr / Renault Sport

Tags: , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑