Sundqvistin Maailma Kuninkaan paluu - Kontu

Published on elokuu 15th, 2017 | by Kristian Sundqvist

2

Näin Tolkien tarkoitti Taru sormusten herrasta -trilogian loppuvan

Varoitus ja kannustus: jos et ole kiinnostunut Taru sormusten herrasta -trilogiasta erikseen tai J.R.R. Tolkienin tuotannosta ylipäätään, kannattaa lopettaa lukeminen. Mikäli aihepiiri innostaa ja kirjat tai edes elokuvat ovat tuttuja, niin jatka eteenpäin. Otsikko ei nimittäin ole juksausta, vaan viittaa kirjallisuushistorialliseen totuuteen: Tolkien kirjoitti epilogin, jonka tiputti trilogian päättävän Kuninkaan paluu -kirjan lopullisesta käsikirjoituksesta vasta ystäviensä neuvojen perusteella.

Kirjailijan poikaa Christopher Tolkienia lainaten (Chistopher Tolkien [toim], The Fall of Sauron / The End of Third Age, käännös omani): “Ei ole epäilystä, että juuri näin hän tuolloin tarkoitti Tarun sormusten herrasta loppuvan.” Mutta miten?

Meidän Sormusten herramme painoksesta riippumatta loppuvat sanoihin: Sam henkäisi syvään. ’Kotona ollaan’, hän sanoi. Alkukielellä: He drew a deep breath. ’Well, I’m back,’ he said.


Loppulauseita on tulkittu ja analysoitu monella tapaa, mutta ehkä turhaan. Tolkien kun ei alunperin aikonut kirjoittaa omaksi kappaleekseen erotettua epilogia, vaan kertomus jatkui noiden virkkeiden jälkeen samana lukuna. Seuraavassa käsikirjoitusversiossa viimeiset liuskat oli oleelliselta sisällöltään muuttamattomina nimetty epilogiksi, ennen kuin ne lopulta tippuivat kokonaan pois. Tolkien perusteli kirjeenvaihdossaan, että pakko on lopettaa johonkin. Ei ole näyttöä, että hän olisi ladannut mitään erityisiä merkityksiä juuri valitsemaansa lopetuskohtaan, vaan Taru sormusten herrasta päättyy aiempiin käsikirjoitusversioihin verrattuna kuin veitsellä leikaten.

Edeltävissä versioissa käsikirjoitus jatkuu heti rivivaihdon jälkeen (käännös omani eikä nimiä lukuun ottamatta ole tyylillisesti tai muuten tarkoitettu toimimaan linjassa Kersti Juvan Sormusten herra -käännöksen kanssa):

Eräänä iltana vuoden 1436 maaliskuussa Mestari Samvais Gamgi lepäsi työhuoneensa takan äärellä. Lapset olivat kerääntyneet hänen ympärilleen, mikä ei ole ollut epätavallista, mutta silti erityisen mukavaa.
Hän oli lukenut ääneen (kuten tavallista) jalustallaan lepäävästä suuresta Punaisesta kirjasta vierellään Elanor, kaunis ja muita nuoria hobittineitoja vaaleampi sekä hoikkarakenteisempi lapsi, joka alkoi tulla teini-ikään. Ja mukana oli Frodo-pojanviikari, nimestään huolimatta niin osuva kopio Samista kuin kuvitella saattaa sekä heille aivan liian isoilla tuoleilla istuvat Ruusa, Merri ja Pippin. Kultakutri oli jo nukkumassa, koska tässä kohdin oli Frodon ennustuskyky osunut hieman sivuun ja nyt viisivuotias Kultakutri oli syntynyt vasta Pippinin jälkeen. Punainen kirja oli vielä liikaa Kultakutrille. [artikkeli jatkuu kuvan jälkeen]

Embed from Getty Images

Pitkä kappale päättyy mainintaan kaikkien pienimmistä lapsista (Ham ja Tuhatkaunokki) sekä ennustukseen, että Sam ja äiti-Ruusa vielä lapsimäärässä haastaisivat Vanhan Tukin siinä kuin Bilbo oli ohittanut hänet ikävuosissa. Elanor ryhtyy tenttaamaan isäänsä siitä, kasvaako kukka jonka mukaan hänet on nimetty yhä Lórienissa. Seuraa isän ja Lorienin kauniin kukan mukaan nimetyn tyttären pohdintaa haltioista ja siitä, miten satujen ja ammoisen kauneuden muiston maailma heidän Keski-Maasta lähtemisensä myötä vääjäämättä katoaa. Otteita lapsilta ja Samilta, jonka puheista käy samalla ilmi, että tämä ei ole koskaan Harmaista satamista paluunsa jälkeen poistunut Konnusta:

Sam: “Herra Merri sanoo, että vaikka Valtiatar on lähtenyt, niin Lórienissa asuu vielä haltioita”
Ruusa: “Mutta haltiat yhä purjehtivat pois, eikö niin, ja pian he ovat kaikki menneet, eikö isi pidäkin paikkansa? Ja sen jälkeen kaikki paikat ovat vain paikkoja, ihan hienoja, mutta, mutta…”
Sam: “Mutta mitä, Ruusa-tyttönen?”
Ruusa: “Mutta ei kuten tarinoissa.”
Sam: No, niin kävisi, jos he kaikki lähtisivät. Mutta minä olen kuullut, että he eivät enää purjehdi pois. He, jotka päättivät jäädä kun Mestari Elrond lähti ovat jääneet. Niinpä haltioita on vielä monen monta ajastaikaa.”
Elanor: Silti oli hyvin surullista, kun Mestari Elrond jätti Rivendellin ja Valtiatar Lórienin. Mitä tapahtui Celebornille? Onko hän kovin surullinen?
Sam: Luulisin niin, tyttö-rakas. Haltioiden kauneus kumpuaa heidän surullisuudestaan ja surullisuus on syy siihen, miksemme haltiakansaa usein näe. Celeborn asuu omassa maassaan kuten on aina tehnyt ja hän rakastaa puita. Haltioilla on aikaa odottaa. Valtiatar tuli kerran hänen maahansa ja lähti kerran ja maa on yhä Celebornin.

Samin ja lasten jatkaessa jutusteluaan käy ilmi, että Legolas kansoineen on asuttanut Ithilienin, jonka ovat jo muuttaneet ihanaksi maaksi. Keskustelu kääntyy muihin kansoihin ja hahmoihin: enttejä ei ole enää koskaan näkynyt, olkoonkin, että Merrillä ja Pippinillä voi Samin vihjauksen mukaan olla asiasta parempaa tietoa. Entvaimot ovat tiettävästi yhä kadoksissa. Gimli kääpiöineen on tehnyt mahtavan työn Minas Tirithin palauttamisessa loistoonsa.

Tästä teksti eli alkuperäisessä tarkoituksessa samalla koko valtava trilogia ja Kuninkaan paluu lähtee loppunousuun. Sam paljastaa lapsille, että itse kuningas Elessar (satunnaiselle Tolkienin ystäville tutummin Aragorn) saapuu Baranduinin (Brandywinen eli Rankkivuon) sillalle tapaamaan ystäviään. Kuningas mainitsee kirjeessään erikseen nimeltä Mestari Samvaisin lapsineen. Kuningas ei ylitä rajaa, koska kunnioittaa omaa määräystään siitä, että ihmiset eivät enää koskaan saisi astua jalallaan Kontuun. [artikkeli jatkuu kuvan jälkeen]

Embed from Getty Images

Lapset ovat kovin innoissaan ja Ruusa miettii, millä tavalla pitäisi pukeutua. Lopulta lapsikatras rauhoittuu ja tähtikirkas yö saapuu Kontuun.

Valoja tuikki vielä Hobittilassa. Sam seisoi ovella ja katsoi itään. Ruusa oli hänen vierellään, aivan lähellä.
“Tänä samana päivänä seitsemäntoista vuotta sitten en uskonut näkeväni sinua enää. Mutta en hukannut toivoani.”
“Minä en toivonut koskaan, Sam, kunnes sinä yhtenä päivänä yhtäkkiä. Heti aamulla aloin laulaa ja isä varoitti isojen miesten kuulevan”, sanoi Ruusa.
“Antaa heidän tulla, minä sanoin. Heidän aikansa on kohta ohi, koska minun Samini tulee kotiin. Ja sinä tulit”, Ruusa jatkoi.
“Niin tein”, vastasi Sam. “Rakkaimpaan paikkaani koko maailmassa. Voi rakas tyttö, olin tuolloin revitty kahtaalle, mutta en enää. Ja kaikki mitä minulla on, kaikki mitä minulla on koskaan ollut, on minulla yhä.
He menivät sisälle ja sulkivat oven. Mutta niin tehdessään Sam yhtäkkiä kuuli aaltojen huokailun ja kohinan Keski-Maan rannoilla.

LOPPU

Otteet ovat käsikirjoituksen vanhemmasta versiosta. Se on julkaisematta jääneen lopun myöhemmän version tapaan näiltä osin kokonaisuudessaan liitetty mukaan Christopher Tolkienin ylempänä mainittuun toimitustyöhön, joka on alunperin julkaistu vuonna 1992. Jälkimmäinen, epilogiksi nimetty loppu ei kuten todettua sisällöllisesti juuri eroa varhaisemmasta tekstistä. Esimerkiksi loppulause, joka englanniksi kuuluu vanhemmassa versiossa “But even as he did so Sam heard suddenly the sigh and murmur of the sea on the shores of Middle-earth” kuuluu epilogiversiossa “But even as he did so, he heard suddenly, deep and unstilled, the sigh and murmur of the sea upon the shores of Middle-earth”.

Jälkimmäinen käsikirjoitusversio on kirjallisesti hiotumpi, ei sisällä nimivirheitä (aiemmassa versiossa Celeborn esimerkiksi on välillä Keleborn) ja on tuplasti pitempi. Miksi Taru sormusten herrasta kuitenkin katkeaa siihen hetkeen, kun Sam palaa Harmaista satamista?

Christopher Tolkienin isänsä tuotannosta vuosikymmenten mittaan tekemä suunnaton (niin yksityiskohtaisuudeltaan, huomiokykyisyydeltään kuin sivumäärältäänkin) tutkimustyö ei sorru spekulaatioon saati yleisön kosiskeluun. Niinpä tuohonkin kysymykseen C. Tolkien tarjoaa vain sen vastauksen, jonka on lähteistä kyennyt löytämään. Kirjeessään Naomi Mitchisonille, päivätty 25. huhtikuuta 1954, J.R.R. Tolkien pohti näin:

”Hobbit-children were delightful, but I am afraid that the only glimpses of them in this book are found at the beginning of vol. I. An epilogue giving a further glimpse (though of a rather excpeptional family) has been so universally condemned that I shall not insert it. One must stop somewhere.”

Kun J.R.R. Tolkienin pohdinnoista ei näiltä osin juuri enempää ole säilynyt eikä C. Tolkien spekuloi, niin en voi vastustaa kiusausta tuoda julki ainakin omille silmilleni hyppäävää havaintoa: Julkaisematta jääneen lopun viimeinen lausehan kertoo, että Saminkaan rauha ei ollut rikkumaton ja hänen ymmärryksensä Keski-Maasta sekä aavistuksensa siitä mitä toisella puolella odottaa oli tavallisia kuolevaisi suurempi.

Tuolla tavalla Taru Sormusten herrasta olisi loppunut vielä paljon moniselitteisemmin ja kaihoisammin, kun Samin hetkeä aiemmin lausutut vavahduttavat sanat “kaikki mitä minulla on koskaan ollut on minulla yhä” osoittautuvat yhtäkkiä epävarmoiksi, häilyviksi kuin koko .

Antoivatko ystävät professori Tolkienille huonoja neuvoja?

Kuva: Flickr / Christopher Chan

Tags: , , , , , , , , , , ,


About the Author



2 Responses to Näin Tolkien tarkoitti Taru sormusten herrasta -trilogian loppuvan

  1. Pingback: Mä maalaispoika oon, entä sä? - Asialinja.com

  2. Pingback: J.R.R. Tolkien saa uuden suomalaisyhteyden elämäkertaelokuvan kautta - Asialinja.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑