Sundqvistin Maailma

Published on August 28th, 2017 | by Kristian Sundqvist

1

Lauri Dalla Valle on yllättävän kova jätkä

Aloitetaan paljastuksella, josta nuoret, menestyvät suomalaiset jalkapalloilijat eivät pidä: he ovat yleensä vähintään yhtä epävarmoja itsestään ja yhtä riippuvaisia toisten itseään koskevista mielipiteistä kuin parikymppiset miehenalut keskimäärin.

Mikseivät olisi? He tekevät julkista työtä, jossa ollaan koko ajan monien silmien alla ja kadehtijoita riittää. Kroppa hormonitoimintoineen on monissa tapauksissa vasta saavuttamassa varsinaisen miehisyyden; kun ensimmäistä kertaa haastattelin Teemu Pukkia vuoden 2010 alussa hänellä pukkasi hentoa maitopartaa. Minäkuvan rakentuminen on herkässä vaiheessa, kun niskassa lisäksi ovat jo täydeksi aikuiseksi laskettavan superlupauksen paineet. Entisen superlupauksen, haluaisi niin moni päästä tarkentamaan.

Siksi poikkeukset eli esimerkiksi haastattelutilanteeseen täysin luontevasti, mitään esittämättä ja pakottamattomalla asenteella, jopa sprezzaturalla, suhtautuvat nuoret futaajat jäävät mieleen. Siksi Lauri Dalla Valle (jos et ole niin sanottu jalkapalloihminen, niin vilkaise perustiedot Wikipediasta) jäi mieleen, kun hän tallusteli jututettavakseni Maltan Melliehassa sijaitsevan rantahotellin aulaan melkein päivälleen kuusi vuotta sitten. Toisen ihmisen meissä herättämää ensivaikutelmaa on haastavaa tiivistää pariin virkkeeseen, mutta yritetään: Yhdeksäntoistavuotias hyökkääjäpelaaja oli korostetun hyväntahtoinen, täysin rento ja vailla mitään pyrkimystä itsekehuun edes sen yleisimmän kiertotien eli korostetun vaatimattomuuden kautta. Hän oli hämmästyttävän avoin ja tuntui olevan sinut itsensä kanssa.

Kun Dalla Valle toissapäivänä debytoi pahamaineisessa Serbian liigassa FK Zemunin paidassa pelaten (mikäli tilastoihin on luottaminen) vasta uransa sadannessa aikuisten sarjaottelussa tiesin, kenen futaajan tarinan haluan täällä Asialinjalla ensimmäisenä kertoa. Sen positiivisimmassa mielessä oudon mies-pojan, joka on nykyään 25-vuotias – parin viikon päästä 26-vuotias – täysi mies. Mies, jonka yhdestoista seura yhteensä kuudessa maassa Zemun on. [juttu jatkuu kuvan jälkeen]

Embed from Getty Images

Mies, josta esimerkiksi Guardian hänen poika-aikoinaan maalasi Liverpoolille uutta Fernando Torresia. Mies, jonka junnusarjoissa mättämät maalimäärät ja muut ihmeteot kiersivät Suomea tosilegendoina kuin Mikael Forssellin aikoinaan. Mies, joka rohkeni nuoruudessaan olla rehellinen ja sanoa itsestäänselvän asian: Italian maajoukkueessa pelaaminen kiinnostaisi enemmän kuin Suomen edustaminen.

Mies, joka alkaa olla Suomessa jo unohdettu. Debyytti Belgradin kolmosseurassa ei ylittänyt uutiskynnyksiä satunnaisia mainintoja enempää.

Okei, Dalla Vallen ura ei ole kansainvälisesti arvioiden ollut järin poikkeuksellinen, ellei oteta huomioon kautta 2016-17, jolloin hän ei edustanut mitään seuraa. Englannin valioliigaseuroihin varsinaisen ammattilaissopimuksen saavistakaan pelaajista merkittävä osa ei koskaan pelaa minuuttiakaan Valioliigaa ja tie vie alasarjojen journeymaniksi ensin lainalla, sitten pätkäsopimuksilla.

Vaihtoehtona on jäädä taistelemaan niihin alasarjoihin eli kolmos- tai nelostasolle tai jopa konferenssiin tai pyrkiä muualle Eurooppaan. Ulkomaalaispelaajat yrittävät usein ensin jälkimmäistä vaihtoehtoa ja Dalla Valle kokeilikin pikaisesti siipiään Norjan liigan Moldessa ja Belgian kakkostason Sint-Truidenissa sekä kävi näytillä ainakin Italian kolmostasolle tuolloin pudonneessa Vicenzassa. Entisen megalupauksen status tarjoaa tuollaisia mahdollisuuksia, mutta vain hetkeksi.

Kiertueen saldona olikin riittävästi näytänpaikkoja, mutta nolla sarjaotteluissa tehtyä maalia ja paluu yrittämään Englantiin ja Creween. Ensin Dalla Valle olikin vahvasti mukana pelastamassa Railwaymenin sarjapaikkaa kolmanneksi korkeimmalla tasolla, mutta seuraava kausi päättyi putoamiseen ja vielä hetki sitten näytti, että silloin loppui myös Lauri Dalla Vallen ura ammattilaisjalkapalloilijana. Dalla Valle kävi Crewessä viimeisen kerran kentällä vuoden 2016 huhtikuun alussa eikä lopulta päässyt pelaamaan edes vaihtomiehenä. Tippui pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle nelostasolle pudonneessa joukkueessa.

Suomessa saattaa jäädä tajuamatta, miten valtavaa kokemusten ilotulitusta tuollainenkin ura on ollut.

Vuonna 1877 perustetun Crewen Gresty Roadilla (jolla seura on pelannut vuodesta 1907) “Laurie” oli välillä hyvinkin pidetty mies, jonka nimeä chantattiin hengitys huuruten talvisenhämäriin iltapäiviin siitä asti, kun hän Fulhamista lainassa ollessaan iski maalin heti kotidebyytissään. Osumia syntyi tuolloin eli kaudella 2012-13 kymmenessä matsissa viisi ja Lauri jo tuolloin omalta osaltaan nosti Crewen kauden uuteen nousuun. Aiemmin hän oli pikavauhtia kokenut, millaista on käkkiä penkkiveikkona Bournemouthissa, miltä tuoksuu ja tuntuu keväinen iltaottelu Exeterin tunnelmallisella St. James Parkilla junien kolistellessa katsomon takaa ja miten Dundeen talvi ja Skotlannin jäätyneet kentät futaajan ihoa sekä jalkoja puhuttelevat.[juttu jatkuu kuvan jälkeen]

Embed from Getty Images

Tuollaisten paikkojen ja noiden sarjojen ja tuon maailman kovuus, jylhyys, jopa raakuus ja toisaalta hienous nähdään usein jalkapallon ulkomuseona ja jopa naurettavana sellaisena. Se todellisuus on yhtä kaikki yhä jollain tapaa olemassa ja Dalla Valle on sen saanut kokea valoissa ja etenkin varjoissa. Minä olen ollut noissa paikoissa katsomassa futista ja kokemassa kulttuuria, Dalla Valle pelaamassa ja elämässä eli pikkuruiselta osaltaan tekemässä sitä.

Kokemuksia, suurta seikkailua, Lauri Dalla Vallen elämää.

Niinpä ei pitäisi tulla järkytyksenä, että viimeksi Espanjassa puoliammattilaisseura San Fernandossa harjoittelemista (tai pelkästään testijaksoa, tästä ei ole varmaa tietoa) nyt seurannut comeback tapahtui Serbian pääsarjassa, jonka maine ei ole omiaan houkuttelemaan länsimaisia pelaajia. Ammattilaisjalkapalloilu on monissa Balkanin maissa ammattirikollisuuden jatke tai osa, mutta Serbia vallitsevan käsityksen mukaan on tuollakin mittarilla hulluimmasta päästä. Lisäksi on vaikea kuvitella machompaa toimintaympäristöä kuin serbialainen jalkapalloilu. Zemunin hilpeässä pelaajakuvastossa muuten vain yhdellä on musta silmä!

Riippumatta siitä tekeekö Dalla Valle koskaan läpimurtoa Serbiassa (en usko, että tekee) ja siitä, tuleeko ensimmäinenkään kuukausipalkka koskaan kokonaisena tilille on tämä uusinkin pesti merkki rohkeudesta, perääntantamattomuudesta ja, kyllä, seikkailunhalusta.

Miksi en usko Laurin, siirrytään viimein etunimeen, menestykseen Serbiassakaan?

 

Siihen vastataksemme pitää palata Maltalle ja kuuden vuoden taakse. Mika Laurikaisen tuolloin valmentama Suomen U21-maajoukkue oli saapunut tänne EM-karsintaotteluun, joka isäntien oveluutta kunnioittaen pelattaisiin iltapäivän 35 asteen helteessä. Asuin vielä Englannissa ja tuolloisen Maltan-matkani ytimessä oli juuri Lauri, jota pääsisin viimein rauhassa kentän laidalta seuraamaan niin harjoituksissa kuin ottelussa ja tietysti haastattelemaan. Nuorisomaajoukkueen kaukainen kokoontuminen on toimittajan kannalta ihanteellinen juuri tällaista tarkoitusta varten.

Mitä jäi käteen?

Hyökkääjä, joka pyrki tekemään monia oikeita asioita, mutta niiden tekemistä turhan paljon haittasi vastapelaajien läsnäolo. Hyökkääjä, joka oli joissain asioissa periaatteessa parempi kuin muut, mutta sai paremmuutensa harvoin esiin. Hyökkääjä, joka kykeni tarvittaessa suojaamaan palloa huomattavakin hyvin, muttei samalla etenemään sen kanssa. Runollisen herkkä potkutekniikka, jota käyttäen teki Maltan verkkoon komean maalin. Positiivinen, urheilullinen yleisilme ja peliasennot. Kaikesta tästä huolimatta potkutekniikkaa lukuun ottamatta ei minkäänlaista wow-efektiä, eikä juuri mitään, joka vihjaisi mahdollisuuksiin kulkea Shefki Kuqin jalanjäljillä Championship-tason jyräksi ja journeymanien aateliin.

Jalkapalloilullinen tietämykseni ei ulottunut eikä ulotu Laurin lapsuusaikojen harjoitusolosuhteisiin, mutta mieleen hyökkäsi – negatiivisessa merkityksessä siis – yksi sana: hallisukupolvi. Tai sanommeko pehmosukupolvi, oli sitten aikoinaan harjoitellut missä olosuhteissa hyvänsä. Hyvä kosketus, erinomainen potku, kyky pitää palloa, mutta monia vaikeammin määriteltäväviä juttuja puuttui. Yritetään: puuttui kovuutta, röyhkeyttä ja kykyä juosta suoraan ja räjähtävästi ja täysiä silloin kun pitäisi juosta suoraan ja räjähtävästi ja täysiä.

FFMAG

Ei tuollaista musta tuntuu -analyysiä oikein kehdannut tai ylipäätään tarvinnut minnekään kirjoittaa. Lisäksi pelaajan tulevaisuuden dumaaminen lähinnä yhden ottelun perusteella on tosiaan arveluttavaa. Mutta isäukon kanssa puhelimessa Suomeen puhuessani oli pakko vastata isän suoraan kysymykseen siitä, onko Laurilla mielestäni varsinaisia mahdollisuuksia luoda pitkä ura Englannissa, siis millään neljästä ylimmästä sarjatasosta.

Vastaukseni oli ei. Shefki Kuqillakin muuten oli erittäin hyvä potkutekniikka, vaikka sitä ei hänen pelaajana saamansa kulttimaineen luonteesta heti arvaisi. Shefkiä ja Lauria strikereina erottaa kyky päästä hyödyntämään sitä tekniikkaa ja siksi Shefki oli parempi hyökkääjä ja futaaja kuin Lauri koskaan.

Silti Laurikaan ei laske unelmastaan irti ja on nyt pääsarjapelaajana Belgradissa, Beogradissa, Valkoisessa kaupungissa, yhdessä Balkanin alueen jalkapallon kaikkein fanaattisimmin sykkivistä sydämistä.

Stadionit ovat karuja ja yleisöt koostuvat karuista miehistä, jotka tykkäävät pitää meteliä, polttaa soihtuja ja harrastaa ihka-aitoa huliganismiakin. Zemunin kannattajia matkalla otteluun ja ottelussa. Tuonne on pitkä matka Joensuusta ja siitä maailmasta, jossa Lauri-niminen poika dominoi piirisarjoja.

Pitkän matkan Lauri on jo kulkenutkin, pitkän ja suomalaiselle jalkapalloilijalle poikkeuksellisen. Lauri Dalla Valle ei ole luonteeltaan pehmo vaan omalla, varsin omalla tavallaan kova jätkä.

Pääkuva: Videohaastattelu Sint-Truidenissa.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,


About the Author



One Response to Lauri Dalla Valle on yllättävän kova jätkä

  1. Homer says:

    Hieno juttu. Luulen, että olet asian ytimessä. Suomalaisessa jalkallossa istuu nyt vahvasti kaikki pelaa ajattelu (Edesmenneen Pertti Alajan idea), voittamisen tahtoa ei arvosteta, korostetaan liikaa yksilötaitoja ja pelialustat ovat kuin EU-direktiivien mukaisia leikkikenttiä: tasaisia ja pehmustettuja, jottei pilttiin vain satu.

    Tattikeisari asuu hienossa talossa Kulhossa ja vaikka hänellä itsellään on taistelumentaliteettia, ei se ole välttämättä siirtynyt oikealla tavalla poikaan. Arvostan kovin paljon Lauria, mutta jossakin vaiheessa olisi hyvä todeta, että nyt ollaan saavutettu se mikä on mahdollista. Seikkailut on seikkailtu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to Top ↑