Kausiennakko Serie A kausiennakko

Published on elokuu 29th, 2017 | by Antti Hyppänen

0

Serie A kausiennakko 2017/2018

Asialinjan Serie A kausiennakko on valmis! Tämä artikkeli laittaa saapasmaan huippujoukkueet järjestykseen kauden 2017/2018 alkaessa.

Juventus on dominoinut Italian jalkapalloa viimeiset kuusi vuotta. Edellisellä kaudella Juven voittomarginaali kaventui kuitenkin jo neljään pisteeseen. Onko valta siis vihdoinkin vaihtumassa?

Serie A kausiennakko: Napoli haastaa Juventuksen ykköspaikan

Napoli on ollut jo vuosia yksi Serie A:n kärkiseuroista, mutta sen rahkeet eivät ole aivan riittäneet mestaruuteen saakka. Joukkueelta löytyy kyllä tulivoimaa, mutta sen puolustus on ollut (muiden kärkiseurojen tapaan) selvästi heikompi Juventukseen verrattuna. Viime kaudella Napoli teki peräti 94 maalia ja samalla myös uuden seuraennätyksen 86 pisteellään, vaikka menetti ykköstykkinsä Gonzalo Higuainin Juventukseen.

Monien mielestä Napoli pelasi Serie A:n parasta futista, mutta heikko jakso loka- ja marraskuussa tuhosi joukkueen mestaruussaumat. Napolissa on juhlittu Scudettoa edellisen kerran Diego Maradonan kanssa, joten palkintokaappiin olisi aika saada taas täytettä. Joukkueen tärkein pelaaja on edelleen Marek Hamsik, jonka ympärillä on myös useita muita laatupelaajia. Napolin vahvuutena on vähäinen vaihtuvuus viime kaudesta, joten päävalmentaja Maurzio Sarrilla on käytettävissään toimivaksi todistettu paketti.

Pitkässä juoksussa Napolin ongelmana ovat kilpailevien seurojen resurssit, sillä nykyään esim. AC Milaninkin takana on paljon kiinalaisrahaa. Puhumattakaan Juventuksen taloudellisista resursseista. Tästä huolimatta Napolin mahdollisuudet mestaruuteen ovat tulevalla kaudella varsin hyvät.

Juventus hakee mestaruusputkelle jatkoa

Hallitseva mestari Juventus on todennäköisesti sarjan piikkipaikalla myös tulevan kauden jälkeen – Napolin sekä muiden haastajien potentiaalista huolimatta. Valmentajaguru Massimiliano Allegrilla on jälleen käytössään sarjan paras avauskokoonpano sekä laadukkaita vaihtoehtoja jokaiselle pelipaikalle. Tämän lisäksi hyökkäys vahvistui kauden alla Bayern Munchenista saapuneella Douglas Costalla sekä huippulupaus Federico Bernardeschilla.

Juventuksen kivikova puolustus on kärsinyt kaksi merkittävää menestystä, kun Leonardo Bonucci sekä Daniel Alves vaihtoivat maisemaa. Tästä huolimatta Juven takalinjoilla riittää laatua, sillä jäljelle jääneet Chiellini, Barzagli ja Alex Sandro ovat pelipaikallaan liigan eliittiä.

Viimeisenä lukkona on kaiken kokenut Gianluigi Buffon, joka täyttää tulevan kauden aikana jo 40 vuotta. Juve osti Buffonin kirittäjäksi Wojciech Szczesnyn AS Romasta, joka pelasi viime kaudella Serie A:ssa eniten nollapelejä. Maalivahtipelin jatkuvuuskin on siis turvattu.

Kuvassa: Juven uusi vahvistus Douglas Costa kauden avausottelussa Cagliaria vastaan.
Embed from Getty Images

AC Milan: kiinalaisrahoilla kohti kärkeä?

Milanon suurseurat Internazionale ja AC Milan ovat olleet viime vuosina pahasti Juventuksen varjossa. Interin edellinen mestaruus on kaudelta 2009/2010, jolloin Jose Mourinho johdatti sinimustat Scudettoon. Milanin tuorein mestaruus on puolestaan sitä seuranneelta 2010/2011 -kaudelta, jolloin seuran riveissä nähtiin vielä muuan Zlatan Ibrahimovic.

AC Milan on kaksikosta selvästi vahvempi. Joukkuetta on uudistettu todella kovalla kädellä, ja seuraan on saatu hankittua useita laatupelaajia. Edellä mainittu Juve-toppari Leonardo Bonucci on varmasti yksi kesän kovimmista kaappauksista. Keskikentällä nähdään komeista vaparimaaleistaan tunnettu Hakan Calhanoglu, ja hyökkäykseen on saapunut Portugalin maajoukkuekärki Andre Silva. Milan kaappasi kesällä riveihinsä myös viime kauden yllätäjä Atalantan avainpelaajat.

Yksi mielenkiintoisimmista pelaajista on Milanin tolppien välissä. Vasta 18-vuotias Gianluigi Donnarumma on yksi maailman kovimmista maalivahtilupauksista.

Milanin suurin heikkous on hankinnoista johtuen suuri vaihtuvuus, ja realistinen tavoite on tällä hetkellä paikka Mestarien liigaan.

AS Roma on heikentynyt

Viime kaudella vain neljä pistettä Juventukselle hävinnyt AS Roma on muutosten kourissa. Suurin uutinen on varmasti seuralegenda Francesco Tottin siirtyminen lopullisesti pelikentiltä toimiston puolelle. Tottin viimeiseksi otteluksi jäi sarjan päätöspeli Genoaa vastaan, jossa hän tuli vaihtoon Mohamed Salahin tilalle toisella puoliajalla. Tottin lisäksi myös edellä mainittu Salah on poissa, mikä on suuri menetys roomalaisseuran hyökkäyspäähän.

Muutoksen tuulet puhaltavat myös valmennusportaassa. Francesco Tottin kanssa riitoihin ajautunut Luciano Spalletti vaihtoi maisemaa Interiin. Korvaajaksi saapunut Sassuolon päävalmentaja Eusebio Di Francesco on nyt uransa suurimman haasteen edessä. Tämän lisäksi ASR menetti ykkösveskari Wojciech Szczesnyn mestarisuosikki Juventukseen. Ykkösveskarin paikan ottaa brasilialainen Alisson.

AS Roman vahvuutena on joukkueen keskikenttä, missä seuralegenda Daniele De Rossilla on edelleen iso merkitys. Hänen rinnallaan nähdään jatkosopimuksen tehnyt pallotaituri Radja Nainggolan sekä Kevin Strootman. Hyökkäyksessä jatkaa edelleen viime kauden maalikuningas Edin Dzeko. AS Roma on edelleen yksi sarjan kärkiseuroista, mutta se voi hyvinkin pudota muutaman pykälän alemmas tällä kaudella.

Kuvassa: viime kauden maalikuningas Edin Dzeko ottelussa Interiä vastaan.
Embed from Getty Images

Inter ja Lazio tähtäävät Mestarien liigaan

Interin siirtopolitiikka on ollut selvästi edellä mainittua AC Milania maltillisempaa, ja joukkuetta on vahvistettu pääasiassa muutamilla täsmähankinnoilla. Keskikentälle pikkurahalla ostettu Borja Valero on yksi hyvä esimerkki tällaisista siirroista.

Interin viime kausi oli katastrofaalinen, mutta joukkue näyttäisi olevan nyt huomattavasti paremmassa tilassa. AS Romasta kesällä saapunut konkarivalmentaja Luciano Spalletti on muokannut Interin mainioon iskuun. Tästä on osoituksena sarjan toisella kierroksella napattu 1-3 vierasvoitto Spallettin ex-seura AS Romasta vieraskentällä. Inter voi hyvinkin olla tämän kauden musta hevonen.

AS Roman sijoitusta uhkaa myös pääkaupungin toinen seura – Lazio. Taivaansinisten kausi alkoi loistavasti, kun joukkue kaatoi Super Cupin finaalissa hallitsevan mestarin Juventuksen maalein 2-3. Päävalmentaja Simone Inzaghi on tehnyt Laziossa loistavaa työtä ja johdatti seuran viime kaudella vaikeasta pre-seasonista huolimatta Eurocup-paikoille.

Lazion haasteena ovat tällä hetkellä vahvistuneet kilpakumppanit. Se jätti molemmat milanolaisseurat taakseen viime kaudella, mutta tämän suorituksen toistaminen on nyt astetta vaikeampaa. Lazio on myös menettänyt kapteeninsa Lucas Biglian (AC Milaniin). Toinen avainpelaaja, Keita Balde, on niin ikään lähtökuopissa. Super Cupin voitto kuitenkin osoittaa, että Inzaghin valmentamassa joukkueessa on paljon potentiaalia.

Viime kauden yllättäjä Atalanta johtaa keskikastia

Atalanta yllätti viime kaudella kaikki sijoittumalla sarjassa neljänneksi. Atalanta on kuitenkin menettänyt tärkeimmät pelaajansa kesän aikana, mikä on usein pikkuseuran kohtalona tällaisten tuhkimotarinoiden jälkeen. Seuran on hyvin vaikea toistaa viime kauden menestystä, mutta mitään suurempaa romahdusta Bergamon ykkösseuralta on turha odottaa. Gian Piero Gasperini on yksi liigan parhaista päävalmentajista ulosmittaamaan tehot käytettävissä olevasta materiaalista.

Firenzen ykkösseura Fiorentina lähtee tulevaan kauteen vahvasti uudistetulla joukkueella sekä uudella päävalmentajalla. Viime kauden kahdeksas sija oli Violan heikoin suoritus sitten kauden 2011/2012. Uusi päävalmentaja Stefano Pioli on monien mielestä oikea mies tehtävään, mutta ongelmana ovat valtavat menetykset pelaajamateriaalissa. Ykkösveskari Tatarusanu, pitkäaikainen kapteeni Gonzalo Rodriguez, kokenut keskikentän taituri Borja Valero ovat kaikki poistuneet. Hyökkäyspään avainpelaajat Federico Bernardeschi ja Nikola Kalinic ovat niin ikään vaihtaneet maisemaa.

Kovasti uudistuneella Fiorentinan joukkueella on tuskin asiaa eurokentille. Kympin sakkiin tähtäävät myös Torino sekä Sampdoria.

Kuvassa: Perpatim Hetemaj Chievon paidassa viime kaudella.
Embed from Getty Images

Perpatim Hetemajn Chievo on jälleen turvassa

Alemmassa keskikastissa nähdään todennäköisesti viime kaudelta tutut nimet. Sardinian ylpeys Cagliari, Italian vanhin seura Genoa, uutta nousua hakeva Udinese sekä Perpatim Hetemajn edustama Chievo.

Veronassa sijaitseva Chievo on ollut vuosikausia tasaisen varma suorittaja, eikä joukkueella pitäisi olla mitään hätää myöskään tulevalla kaudella. Tolppien välissä jatkaa todella kokenut Stefano Sorrentino, joka on yksi liigan varmimpia veskareita. Puolustuslinja on myös täynnä kokeneita liigajyriä Dario Dainellin sekä Bostjan Cesarin johdolla.

Sama teema jatkuu myös keskikentällä, jossa Perpatim Hetemaj jatkaa jälleen avauskokoonpanossa. Numerolla 56 pelaava Perpa aloittaa jo kuudennen kauden Chievon riveissä. Kokeneiden pelaajien taustalla peliaikaa kärkkyvät mm. parikymppiset Gianluca Gaudino sekä Anderlechtistä hankittu Samuel Bastien.

Chievon valmentajana on ollut jo vuodesta 2014 alkaen Rolando Maran, jonka riskejä välttelevä 4-4-2 muodostelma johdattaa joukkueen keskikastiin myös tulevalla kaudella.

Nousijajoukkueet ongelmissa

Serie A:n häntäpäässä nähdään oletettavasti nousijajoukkueet Benevento, Hellas Verona sekä SPAL. Ennakkoon heikoin joukkue on Benevento, joka nousi pääsarjaan vain yhden Serie B -kauden jälkeen.

Hellas Verona on sen sijaan tutumpi näky Serie A -tasolla. Joukkue putosi sarjasta kauden 2015/2016 pääteeksi, mutta palasi takaisin vain vuoden tauon jälkeen. Näin ollen Veronan paikallisottelut palaavat ottelukalenteriin. Joukkueen kauden alkua on häirinnyt hieman Antonio Cassanon aiheuttama show, joka aiheutui mm. miehen päätöksestä lopettaa uransa kaksi kertaa viikon sisään. Hellas Veronassa on useita kokeneita Serie A -tason pelaajia, joten säilymismahdollisuudet ovat ihan kelvolliset.

Kolmas nousija on SPAL, joka on suomalaisille mielenkiintoinen seuraan siirtyneen Sauli Väisäsen vuoksi. Monien yllätykseksi suoran nousun saavuttanut SPAL seikkailee Beneventon tapaan ensimmäistä kertaa Serie A -tasolla.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi putoamiskamppailussa nähdään varmasti vaivoin viime kaudella säilynyt Crotone, sekä keskikastista alaspäin putoava Sassuolo.

Asialinjan kausiennakon tukena on käytetty Fudiscornerin -tiimin mahtavaa tietotaitoa. Suosittelemme lukemaan Fudiscornerin Serie A -paketin täältä. Löydät tarkemmat ennakot jokaisesta sarjan joukkueesta.

 

Tags: , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑