Satraapin linjanveto

Published on September 4th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Suuri juttu on mitä Huuhkajille ei tapahtunut

Merkittävin journalistinen esikuvani Jeremy Paxman on lausunut alastamme muun muassa seuraavaa: tärkeä uutinen jää usein kertomatta, jos sen aiheena olisi, mitä kaikkea jäi tapahtumatta.

Ei ole uutinen, että Suomen jalkapallomaajoukkue konttasi ennen lauantaita pari vuotta ilman kilpailullisen ottelun voittoa. Sitä ennenkin oli takana synkkiä jaksoja. Huuhkajilla ei sitten Roy Hodgsonin ole ollut päävalmentajaa, johon lajiyhteisö ja kannattajat suhtautuisivat vahvan luottavaisesti ja koko touhussa on ollut alati jyrkkenevä ankean lässähtämisen meininki. SMJK:n jäsenmääräkin on kuulemma laskenut alle puoleen ja mediassa Huuhkajat on nykyään pikkujuttu Susijengiin verrattuna. Huonoja juttuja suomifutikselle.

Mutta mitä kaikkea A-maajoukkueessa (siis ja nimenomaan joukkueessa, unohdetaan hetkeksi kaikki muu) ei ole näinä surkeina vuosina tapahtunut?

Onko A-maajoukkuepaidasta ollut joukkokieltäytymisiä tai näyttäviä kieltäytymisiä ylipäätään? Onko pelaajilla mennyt komeasti kuppi nurin siitä, että hävitään koko ajan ja seurauksena ollut mä-en-enää-leiki-teiän-kaa -ilmiöitä?

Ei.

Onko urheilullista ja mahdollista muuta likapyykkiä pesty julkisuudessa syyttelemällä toisia, onko vihjailtu jonkun pelikaverin huonosta asenteesta, onko katkerilla hetkillä sometettu ihan typeriä?

Ei.

Onko otteluiden sisällä nähty näyttäviä asenteen löpsähtämisiä, kuten laiskottelua, kun peli on jo käytännössä hävitty ja jokainen askel sattuu?

Ei

Entä joukkuetovereiden tylyttämistä yleisölle näkyvin mielenosoituksillisin elein tai ilmein esimerkiksi itsestä ohi tulleen huonon syötön tai kanssapelaajan väärän liikkeen vuoksi?

Ei takuulla yhdessäkään ottelussa enempää kuin huippufutiksessa yleensäkään, Roman Eremenkon pelikiellon myötä entistä vähemmän.

Onko pelaajien heti otteluiden jälkeen antamissa kommenteissa – kun energiatasot ovat nollissa, vituttaa ja huvittaisi vain päästä koppiin, suihkuun ja pois – päässyt julki epätoivoa ja luovuttamista?

Ei, vaan kommentit synkimmilläkin hetkillä ovat olleet jopa suututtavan rauhallisia.

Listaa voisi jatkaa, mutta asia tulee selväksi: Huuhkajat on suorastaan käsittämättömästi onnistunut säilyttämään taisteluhengen ja, noh, sisun. Lopputulos nähtiin lauantaina Ratinassa ja viimein tulostaulullakin saakka, kun huono tuuri tai huono tuomarikaan eivät tällä kertaa sattuneet kohdalle. Perparim Hetemaj olisi voinut ajat sitten haistattaa kohteliaasti pitkät koko touhulle, sen sijaan hän positiivisessa mielessä riehui kentällä kuin koko elämä olisi ottelussa kiinni. Paulus Arajuuri tuli pääpalloihin totaalisen itsevarmalla asenteella, flow-tilassa ajoituksetkin menivät tarkalleen oikein. En tiedä, olenko koskaan nähnyt Alexander Ringin juoksevan noin valtavasti. [artikkeli jatkuu kuvan jälkeen]

Embed from Getty Images

Hurja määrä töitä, uhrautumisia, itseluottamusta. Virheitä ja ylipelaamistakin, juu, mutta lähihistoriaa tuntematon ei olisi koskaan uskonut, että kyseessä tuloksellisesti on hyvin pitkän kaavan mukainen kriisjoukkue.

Mikäli yhteenkään ylempänä esitetyistä kysymyksistä olisi pitänyt vastata kyllä, niin tällaista voittoa noilla esityksillä tuskin olisi tullut. Mikäli useampaan olisi täytynyt antaa myöntävä vastaus, niin moinen esitys olisi varmasti jäänyt toteutumatta.

Mistä pääsemme siihen, että Islanti-pelissä toteutunut tuloksellinen ylösnousemus on seurausta kaikesta pahasta, mitä olisi aivan hyvin voinut viime vuosina tapahtua, muttei tapahtunut. Miksei tapahtunut?

Vastaan rehellisesti, etten tiedä, ja siksi asia niin kovasti kiinnostaa. Olen viimeksi ollut akkreditoituneena toimittajana A-maajoukkueen tapahtumassa vuonna 2013 ja olen viime vuosina seurannut Huuhkajia lähinnä jalkapallomiehen ja -kannattajan yleisestä näkökulmasta. Kun en tiedä, niin veikkaan.

Joukkueessa on erilaisuudessaan toisiaan täydentäviä vahvoja persoonia. “Vahvalla persoonalla” tarkoitetaan futiksessa usein miestä, jolla välillä impulssikontrolli pettää ja ongelmia riittää, muttei sen niin tarvitse olla. Loukkaantumisesta toipuvassa Niklas Moisanderissa on voimaa, joka on pitänyt hommaa koossa pahimmillakin hetkillä, Hetemaj’ssa samoin. Jos jompikumpi heistä olisi missään vaiheessa tavalla tai toisella luovuttanut, niin syvä kriisi olisi muuttunut katastrofiksi.

Katse kääntyy myös joukkueen niin sanottuihin taustoihin, vuosikymmenestä toiseen mukana olleisiin herroihin Jari-Pekka Keurulaisesta aina Timo Waldeniin. Tästä porukasta ja sen sisäänlämpiävyydestä on supistu niin kauan kuin jaksan muistaa, mutta kun joukkue on kaikkein tärkeimmässä mielessä henkisesti niin vahva kuin se on ollut, niin eivät kemiat ja asenteet ja toimintatavat taustajoukkojenkaan osalta voi kovin pielessä olla.

Päävalmentajien merkitys? Vaikea sanoa, kun puheena oleva yleisilme ja asenne ovat tuntuneet pysyvän samoina valmentajasta riippumatta.

Yksi hieno voitto ennalta kovemmasta (mutta ei niin paljon kovemmasta kuin niin sanottu suuri yleisö luulee) joukkueesta ei tietenkään valkopese kaikkia huonoja vuosia ja huomenna tiistaina pelataan Kosovoa vastaan edelleen uskottavuuden palauttamisesta.

Silti on ollut suuri varjoihin unohtunut uutinen, että Suomen jalkapallomaajoukkueessa ei missään vaiheessa tapahtunut selkärangan katkeamista. Sisuhuuhkajat?

Kuva: Tero ITT:n tunnelmia Youtubessa Suomi-Islanti -ottelun päätteeksi.

Tags: , , , , , , , ,


About the Author



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to Top ↑