Sundqvistin Maailma

Published on September 6th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Jonas Portinin tuhkimotarina päättyi pelastumiseen kuolemalta

Aloitetaan tuosta rakeisesta valokuvasta. Otimme sen vuoden 2005 helmikuussa tuolloin jalkapalloliigassa pelanneen FF Jaron toimistolla. Ulkona ujelsi tuuli ja satoi vettä ja seuran toiminnanjohtajalla eli minulla oli vieraana arkoja, märkiä poikia.

Olen salaman räpsähtäessä juuri allekirjoittanut nuorisoammattilaissopimukset Tom Melartin, Jonas EmetinBjörn-Erik Sundqvistin sekä Jonas Portinin (kuvassa oikealla) kanssa. Olin keksinyt sopimuksille hienon nimen piilottamaan sen karun tosiasian, että kyse oli niin sanotuista verkkarisopimuksista. Vastasihan nimi suurimmaksi osaksi totuutta, pojat edustivat nuorisoa ja heidän oletettaisiin jatkossa sitoutuvan Jaron edustusjoukkueen harjoitteluun ammattilaisten tavoin. Palkkaa tulisi sitten joskus, jos pojat pärjäisivät.

Meillä kaikilla on tarinamme, mutta nyt katsomme Jonas Portiniin eli kuvan nelikosta häneen, josta ei pitänyt koskaan tulla aladivariharrastelijaa kummempaa. Hypätään valokuvan hetkestä puoli vuotta taaksepäin.

Vuoden 2004 loppukesä, Pietarsaaren idyllinen Länsikenttä. Joukkue nimeltä Jaro II (joka ei oikeastaan ole tuolloin jalkapalloliigassa pelanneen Jaron kakkosjoukkue, mutta tuo tarina on liian pitkä tässä kerrottavaksi) taistelee ilta-auringossa kolmosdivarin ottelussa. Kentän laidalla liigajoukkue-Jaron päävalmentaja Hannu Touru kiinnittää huomionsa pitkään, ruohonkorsimaisen laihaan kohta 18-vuotiaaseen toppariin. ”Kuka se on?”

Tourulle kerrotaan, että Jonas Portin, edustusjoukkueeseen mahtavasti itsensä läpi lyöneen Jens Portinin pikkuveli. Asia unohtui nopeasti, koska Jonasta ei Jarossa pidetty menetettynä lupauksena; häntä ei pidetty kummoisenakaan lupauksena ylipäätään. Jarolla oli tuolloin farmijoukkueena kakkosdivisioonan JBK, johon Jonas ei oikein mahtunut puhumattakaan siitä, että kukaan olisi kaavailut häntä liigaryhmän harjoitusrinkiin.

Touru katsoi kauden 2004 päätyttyä toisin, kun pikaisen hengähdystauon jälkeen uudelleen käynnistyneisiin harjoituksiin tarvittiin miehiä. Mikäpä siinä. Muutamat kulmat kohosivat, kun Touru talvella ilmoitti haluavansa myös Jonaksen ”nuorisoammattilaiseksi”, mutta kun se ei maksanut seuralle mitään eikä kilpailevaa teinitopparia tuolle statukselle ollut, niin kukaan ei muistaakseni keljuillut edes selän takana. Minulle Touru totesi itseironiseen tapaansa, että onhan se ainakin pitkä ja ulottuva kaveri. Touru tiesi, että hänen tiedettiin suosivan isokokoisia pelaajia.

Jos olet jaksanut seurata Jonaksen – tai Porren, kuten hänet opittiin futaajana tuntemaan – tarinaa tähän asti, niin arvaat tai tiedät, että nyt seuraa se tuhkimotarinaosuus. Ensimmäinen kausi meni vielä lähinnä JBK:ta edustaen, mutta kaudella 2006 Porre oli jo Jaron luottotoppari korvattuaan vakavasti loukkaantuneen isoveljensä. Seuraavien kahden kauden aikana alettiin puhua kansallisen ja jopa kansainvälisen tason lahjakkuudesta. Paikka Markku Kanervan U21-maajoukkueeseen aukeni nopeasti ja siellä kertyi kaikkiaan 21 ottelua.

Kesä 2009, viisi vuotta on kulunut siitä kun Hannu Touru lippalakkeineen käkki Pietarsaaren Länsikentän laidalla kolmosdivarin matsissa. Pietarsaaren jalkapalloilulla on uusi orastava supertähti, Suomea alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa Tukholmassa edustava Jonas Portin. Jonaksen vanhemmat olivat aina olleet Jaron toiminnassa mukana henkeen ja vereen ja Jonas itse jo mitä hyväkäytöksisin ja esikuvallisin nuorimies, ei enää poika. Nuoruusiän finnitkin ovat kasvoilta hävinneet ja itseluottamus hiipinyt käytökseen. Ja taskussa kovapalkkainen pelaajasopimus Italian kakkostason Ascoliin siirrolla, josta Jaro saisi satojatuhansia euroja.

Kaikki oli kuin liian hyvää ollakseen totta. Kuten olikin.

Unelma kuitenkin jatkui todellisuudeksi muuttumistaan vielä kolmen vuoden ajan. Porre löi itsensä läpi Ascolissa, 50 000 asukkaan pikkukaupungissa, jonka stadioninkin nimi on kuin runosta: Stadio Cino e Lillo Del Duca. Kaudella 2009-2010 hän esiintyi 34 sarjaottelussa, oppi nopeasti italian kielen ja siirtyi kauden päätteeksi saman sarjatason Padovaan. Marchen maakunta vaihtui Venetiaan ja syrjäisen suomenruotsalaisen rannikkokaupungin kasvatti sen kuin italialaistui.

Embed from Getty Images

Pietarsaaressa kävi aika-ajoin pistäytymässä maailmanmies. Tapasin Porren haastattelun merkeissä Rotterdamin Bilderberg-hotellissa vuoden 2010 syyskuussa, kun hän oli A-maajoukkueen mukana Hollanti-vierasottelussa. Kristallikruunujen alla istui siihen Jaron toimistolla eräänä myrskyisenä talvi-iltana sivuillen vilkuilleeseen teiniin verrattuna jo kovin erilainen tekijä. Serie B:n pelaajien keskimääräinen vuosipalkka oli tuolloin 200 000 euron tienoilla.

Välillä tuli loukkaantumisia ja peliminuutit olivat tiukilla, mutta niinhän useimpien ammattilaisurien mittaan käy. Suuri unelma kasvoi ja versoi, kunnes yksi hetki ja tieto ja totuus kesällä 2012 päättivät Jonas Portinin uran jalkapalloilijana.

Seuran rutiinitarkastuksessa paljastunut synnynnäinen sydänvika. Ja vakava sellainen; paitsi että futaaminen olisi lopetettava heti ei pulssi ylipäätään saisi koskaan nousta yli 145:n. Jokainen hikiliikuntaa koskaan harrastanut tietää, miten varovaista elämää tuo tarkoittaa.

Toisen ihmisen terveydellä, elämällä ja kuolemalla spekuloiminen ei ole tyylikästä, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että menestyminen jalkapalloilijana pelasti Jonaksen hengen. Mikäli hän olisi päätynyt tai jäänyt harrastesarjapeluriksi, niin sydän olisi niissäkin matseissa joutunut kovalle rasitukselle, mutta seura ei olisi järjestänyt perinpohjaisia lääkärintarkastuksia.

Jonas on harvoissa tuoreehkoissa haastatteluissaan kuvannut diagnoosin jälkeisiä vuosiaan tunteiden ja ajatusten vuoristoradaksi. Kuoleman ajatus ja mitä se olisi merkinnyt tyttöystävälle, perheelle ja ystäville nousivat mieleen tässä ruotsinkielisen Ylen jutussa. Elämä, kohtalo. Sitten neljä vuotta myöhemmin kuvattavana kovin arkisessa ympäristössä, junnuvalmentajana vaasalaisessa jalkapallohallissa.

Tuon jutun pontimena oli, että sitä kolme jalkapalloilijaa (Jeanine Christelle Djomnang, Patrick Ekeng ja Bernardo Ribeiro) oli aivan hiljattain menehtynyt sydämestä johtuviin syihin. Jonas selvisi hengissä, mistä muistuttaa olevansa kiitollinen.

Jonas kasvoi futaajaksi jalkapallohallissa Pohjanmaalla ja päätyi muun muassa valmentamaan junnuja jalkapallohallissa Pohjanmaalla. Väliin mahtui elämää isosti tienaavana jalkapalloammattilaisena ja maailmanmiehenä tarunhohtoisessa Italiassa. Niistä oliivilehdoista on pitkä matka takaisin hallien muoviruoholle.

Jonas Portin teki kaiken mahdollisen oikein eikä mikään voi sitä tietoa häneltä viedä. Ja hän elossa.

Lopuksi yleisinhimillinen huomio. Sairaudet – jollaiseksi synnynnäisen sydänvian voi tässä yhteydessä lukea – pelottavat ja erkaannuttavat meitä toisistamme: emme oikein tiedä, miten olla ja toimia. Esimerkiksi tätä artikkelia tehdessä olisin voinut ottaa yhteyttä Jonakseen haastattelun merkeissä, mutta kun niiden lähtöaiheena on viimeiset viisi vuotta ollut tuo sydänvika, niin tuntuisi jotenkin kohtuuttomalta pakottaa palaamaan asiaan.

Niinpä tällaisesta syystä uransa lopettamaan joutunut huippu-urheilija unohtuu jopa nopeammin kuin muuten tapahtuisi. Portinin urasta olisi syytä muistaa tuhkimotarina eli tie hyvin nopeasti pituutta kasvaneesta, epävarmasta ja totta puhuen jopa lahjattomana pidetystä honkkelista luottomieheksi Serie B:n kirkkaisiin valoihin. Paljon kirkkaampiin kuin Suomessa yleensä tajutaan.

Tähän artikkeliin motivoi Pyry Waltarin twitter-palaute Lauri Dalla Vallea koskevasta jutusta. Pyryä lainaten “vähän unohdettu pelaaja” sopii määritelmäksi Jonas Portinillekin.

Pääkuva: FF Jaro

Tags: , , , , , , ,


About the Author



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to Top ↑