Published on syyskuu 22nd, 2017 | by Antti Hyppänen

Elokuva-arvostelu: The Imitation Game

Elokuva-arvostelu: The Imitation Game Antti Hyppänen
Ohjaus
Päähenkilöt
Juoni
Viihdearvo
Ajan kuvaus

Summary: The Imitation Game on kuvaus äärettömän lahjakkaasta matemaatikosta, Alan Turingista. Se kertoo Turingin ja hänen tiiminsä mittaamattoman arvokkaasta koodinpurkutyöstä 2. maailmansodan aikana.

3.8

Koodinpurkaja Turing


User Rating: 0 (0 votes)

The Imitation Game on vuonna 2014 valmistunut draamaelokuva, jonka on ohjannut Morten Tyldum. Suurelle yleisölle varsin tuntematon norjalainen on ohjannut myös elokuvat kuten Passengers (2016) ja Headhunters (2011). The Imitation Game on historiallinen sotadraama, jonka keskiössä on äärettömän lahjakas matemaatikko Alan Turing. Se kertoo Turingin ja hänen tiiminsä taistelusta aikaa vastaan, kun he yrittivät murtaa 2. maailmansodan alkuvuosina saksalaisten käyttämän Enigma-salauslaitteen koodin.

Elokuvan pääosassa nähdään loistava Benedict Cumberbatch, joka sai roolisuorituksestaan myös Oscar-ehdokkuuden. The Imitation Game sai yhteensä peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta voittaen niistä yhden (paras sovitettu käsikirjoitus). Muissa pääosissa nähdään mm. Keira Knightley, Mark Strong, sekä Charles Dance.

The Imitation Game oli ilmestyessään valtava menestys ja tienasi pienellä 14 miljoonan budjetillaan yli 230 miljoonan dollarin lipputulot. Se oli ehdottomasti sekä kriitikoiden että ”tavallisten fanien” ylistämä.

The Imitation Game on sotadraama, mutta 2. maailmansota toimii lähinnä tapahtumien taustalla. Elokuvalta on siis turha odottaa taistelukohtauksia tai kuvauksia rintamalta. The Imitation Game muistuttaa monella tapaa elokuvaa A Beautiful Mind, joka kertoo myös kuuluisan matemaatikon tarinan.

The Imitation Game keskittyy Alan Turingin hahmoon, jota siis esittää Benedict Cumberbatch. Elokuva hyppii kolmen eri aikakauden välillä. Suurin osa tarinasta kertoo 2. maailmansodan aikaisista tapahtumista 1940-luvun alkupuolella. ”Nykyaika” on 1950-luku, ja tämän lisäksi tehdään hyppyjä Turingin lapsuusvuosien tapahtumiin. Kokonaisuus pysyy ihan hyvin hallinnassa, eikä juoni karkaile liikaa.

Tapahtumien keskiössä on Alan Turingin johtama tiimi matemaatikoita, jotka yrittävät selvittää niin sanotun Enigma-laitteen toimintaa. Saksalaiset käyttivät Enigmaa radioliikenteensä salaamiseksi 2. maailmansodan aikana. Vaikka liittoutuneet nappasivat saksalaisten radioviestit, niitä oli mahdoton kääntää selkokieliseksi ilman vaadittavaa laitteistoa.

Enigma

Kuva: Enigma-laitteen salauskiekkoja

Brittiläisillä oli hallussaan puolalaisilta saatu Enigman kopio, mutta salakirjoitus oli mahdollista lukea vain asettamalla Enigman säädöt tarkalleen oikeaan kohtaan. Ensimmäinen ongelma: eri säätövaihtoehtoja oli (elokuvan mukaan) 159 000 000 000 000 000 000 kappaletta. Toinen ongelma: saksalaiset asettivat Enigman säädöt uudelleen aina 24h välein.

Turingin tiimi taisteleekin ennen kaikkea aikaa eikä saksalaisia vastaan. Matemaatikoilla on joka päivä alle 24 tuntia ratkaista koneen säädöt, kunnes kaikki työ on aloitettava alusta. The Imitation Game kuvaa hyvin Turingin ja hänen tiiminsä paikoin turhauttavaa taistelua ongelman ratkaisemiseksi.

Asiaa ei helpota Turingin eksentrinen ja varsin autistinen luonteenlaatu. Hän osaa hankkia käytöksellään vihamiehiä, mikä luo samalla paineita koko tiimin niskaan. Kaiken lisäksi Turing vakuuttaa esimiehensä pistämään kaikki yhden kortin varaan, eli hänen visionsa mukaisen koneen rakentamiseksi.

Kyseessä on tiivistunnelmaisen kilpajuoksu aikaa vastaan. Samalla elokuva tekee muutamia aikahyppyjä Turingin nuoruusvuosiin sekä ”nykyaikaan” 50-luvulle, jossa hän on poliisitutkinnan kohteena.

Turing oli varsin ristiriitainen henkilö, sillä matemaattisesti äärettömän lahjakas mies tuomittiin homoseksuaalisuudesta, joka oli tuohon aikaan Iso-Britanniassa laitonta. Turingin seksuaalinen suuntautuminen tuodaan elokuvassa selkeästi esiin, ja The Imitation Game onkin saanut kiitosta Turingin tarinan tuomisesta suuren yleisön tietoisuuteen.

Alla oleva kuva: Turingin tiimi etsi sodan aikana ryhmäänsä myös uusia vahvistuksia. Yllä oleva sanaristikko julkaistiin Daily Telegraph -lehdessä vuonna 1942, ja sen nopeimmin ratkaisseita henkilöitä haastateltiin mahdollisina kandidaatteina koodinmurtajiksi. Idea on siinä, että sanaristikon ratkaiseminen on hyvin samanlainen prosessi kuin koodin murtaminen. Lisätietoa aiheesta sekä ristikon ratkaisut löydät täältä.

Elokuva perustuu kyllä Alan Turing: The Enigma -elämäkertaan, mutta varsin löyhästi. The Imitation Game ei ole mikään auringontarkka kuvaus sotahistoriasta eikä Enigma-koodin purkuoperaatiosta. Todellisuudessa sen purkaminen oli paljon laajempi operaatio, eikä kaikki riippunut Turingin yhdestä masiinasta. Tämä ei kuitenkaan vie elokuvan uskottavuutta, sillä jokainen tositapahtumiin perustuva elokuva on aina sen ohjaajan ja käsikirjoittajan tulkinta lähdemateriaalista.

Mielestäni The Imitation Game on onnistunut elokuvasovitus hyvin mielenkiintoisesta aiheesta. Elokuvan heikkoutena on sen pysyminen varsin turvallisten raamien sisässä. The Imitation Game sai peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta hyvästä syystä, sillä elokuva on selkeästi tuotettu myös Oscar-valinnat huomioiden. Kokonaisuus on kuitenkin toimiva, ja elokuvan loppu on tunteita herättävä.

Enigman ratkaiseminen oli varmasti yksi 2. maailmansodan tärkeimpiä operaatiota. Se on kuitenkin jäänyt suurelle yleisölle varsin tuntemattomaksi aiheeksi kuuluisien taisteluiden ja operaatioiden rinnalla. The Imitation Game valottaa tätä sodan kannalta elintärkeää operaatiota mielenkiintoisella tavalla.

Elokuva nähdään Yle TV1 -kanavalla lauantaina 23. syyskuuta klo 22.00!

Loppuun vielä mielenkiintoinen tiedonmuru. Charles Dancen esittämä komentaja Dennison haastattelee Turingia elokuvan alussa hänen tulevaan tehtäväänsä. Dennison sanoo Turingille: ”I rejected one of our great nation’s top linguists, knows German better than Bertolt Brecht.”. Henkilö, johon Dennison viittaa, on nimittäin J.R.R. Tolkien. Kirjailijaa pyydettiin sodan alussa työskentelemään kryptologiselle osastolle ja hän osallistuikin nelipäiväiselle perehdyttämiskurssille vuonna 1939. Lopulta Tolkien sai kuitenkin ilmoituksen, että hänen palveluksiaan ei tarvita.

Kuvat: sanaristikko, enigma, artikkelin pääkuva on kuvakaappaus yllä olevasta videosta

Tags: , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑