Sundqvistin Maailma Kai Sadinmaa

Published on lokakuu 3rd, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Kai Sadinmaa teki itsestään marttyyrin ja voittaa

Hiippakunta. Tuomiokapituli. Jalkapuu. Tyypilliselle Asialinjan lukijalle, joka tilastojen mukaan on nuori tai nuorehko pääkaupunkiseutulainen mies, eivät moiset jutut tule arjessa vastaan. Silti kun Suomen evankelisluterilainen kirkko joskus nousee otsikoihin, niin noin raikkailla avainsanoilla mennään. Pappi Kai Sadinmaa on jalkapuuperformanssillaan tiellä, jonka modernina avaajana toimi pastori Marjaana Toiviainen: hän on valmis viemään papillisen julkisuustempauksensa loppuun saakka.

Tuo Toiviaista käsittelevä Asialinja-artikkeli on verkkolehtemme lyhyen historian luetuimpia, mikä yllättää. Liki kymmenentuhannen merkin mittaan yltävän, antiikin aikoihin ulottavan populääriteologisen pohdinnan ei luulisi toimivan klikkimagneettina. Voisiko olla, että kun kirkon edustama arkaainen maailma kohtaa 2000-luvun Suomen arvokysymykset syntyy jopa herkullinen rajapinta?

Itsensä jalkapuuhun kahlinnut ja työnantajaltaan saamaansa moitetta vastaan tuomiokapitulissa taisteleva Kai Sadinmaa laskenee tämän varaan. Sadinmaan varsinainen asia eli kirkollisten homoliittojen hyväksyminen nousi taas väkevästi otsikoihin jalkapuuperformanssin kautta ja pysyy siellä niin kauan kuin Sadinmaa valitustietään kulkee. Julkisuudenhallintamielessä Sadinmaa tekee jopa parempaa työtä kuin Marjaana Toiviainen, jonka tapauksessa julkisuus on välillä hallinnut pappia enemmän kuin pappi julkisuutta. Sadinmaa tuntuu tietävän mitä tekee.

”Minua syytetään politiikan tekemisestä, mutta saarnahan on aina poliittinen”, täräytti Sadinmaa pari viikkoa sitten mediatempauksessaan Helsingin Bulevardilla.

Sadinmaalla on henkilökohtaisesta näkökulmastaan vain voitettavaa. On varmaa, että Suomen evankelisluterilainen kirkko ennemmin tai myöhemmin ryhtyy esimerkiksi ruotsalaisen sisarkirkkonsa tapaan vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Siksi Kai Sadinmaa jää ajallaan historiaan voittaneen asian tai aatteen esitaistelijana, joka joutui symbolisesti kärsimään jopa marttyyrinä jalkapuussa (johon itse kiinnitytti itsensä, eli ihan Pietaria tai Paavalia ei tuolla kärsimyksellä haasteta).

Kai Sadinmaa siis voittaa tässä pelissä varmasti. Yhtä varmasti kirkko häviää, teki se mitä tahansa. Mikäli Sadinmaan vastaanottama “vakava moite”, joka Ylen oikeustoimittajan Ari Mölsän mukaan on juridiselta merkitykseltään yhtä epäselvä kuin itse asiakin, perutaan niin kirkko käytännössä sallii pappiensa vihkivän homoja ja lesboja. Tästä on automaattisena seurauksena runsaasti kirkosta eroamisia, herätysliikkeiden voimistuvaa etääntymistä kirkon piiristä sekä muuta epäsopua. Jos tuomiokapituli pitää moitteen voimassa voi Sadinmaa valittaa maallisiin oikeusistuimiin (hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus), mikä pitäisi juttua pinnalla jopa vuosikausia. Tämäkin aiheuttaa kirkosta eroamisia, kun homoparien vihkimisoikeutta kannattavia jättää heille liian vanhoillisena näyttäytyvän kirkon.

Mitä väliä tällä kaikella on muille kuin kristityille homoille ja lesboille, homouden synnillisyydestä kiinni pitävälle osalle evankelisluterilaisista kristityistä sekä papeille, piispoille ja valtionkirkon kassavirralle? Sekä kouralliselle kirkon asioista muuten kiinnostuneita, joita joskus seurakuntajeesuksiksi pilkataan?

Sitä väliä, että Suomen evankelisluerialiseen kirkkoon yhä kuuluu 72 prosenttia suomalaisista. Sitä väliä, että suurin osa suomalaislapsista yhä kastetaan juuri tähän uskoon eikä mihinkään muuhun. Halusi tai ei, niin kirkko on merkittävä osa suomalaista nyky-yhteiskuntaa ja ehkä merkittävin yksittäinen historiallinen voima sen takana, että yhteiskuntamme on sellainen kuin on. Se, että Suomi on niin erilainen paikka kuin katoliset tai ortodoksiset maat johtuu siitä, ettei se ole katolinen eikä ortodoksinen, vaan luterilainen maa.

Kulunut sanonta opettaa, että jos sinulla ei ole omaa sunnitelmaa, niin olet osa jonkun toisen suunnitelmaa. Suomen evankelisluterilainen kirkko näyttäytyy ja on pitkään näyttäytynyt instituutiona, jolta suuret suunnitelmat puuttuvat. Siksi olemattoman muodollisen vaikutusvaltansa puolesta tavalliset papit – kuten Sadinmaa tai Toiviainen – pystyvät halutessaan vedättämään koko massivista hierarkiaa piispoineen, kapituleineen, hiippoineen ja mitä kasukkoja niitä onkaan. Tai siltä ainakin näyttää.

Kaltaiselleni sekä julkisuudenhallinnasta että peliteorioista (ja sanotaan kerrankin reilusti että juonitteluista!) kiinnostuneelle kyynikolle tuo on tavallaan herkullista seurattavaa. Toisaalta sekä homovihkimisissä että Toiviaisen agendassa eli turvapaikanhakijakysymyksessä on viime kädessä kyse ihmisten kohtaloista. Elämästä ja jopa kuolemasta. Nykyisellään kirkko tahtomattaan profiloituu näissä asioissa itsensä marttyyriksi nostavien yksittäisten pappien mediatempausten kautta. Niinpä suuret kysymykset henkilöityvät ja karnevalisoituvat.

Ensin Marjaana Toiviainen ja nyt Kai Sadinmaa. Heidän esimerkkinsä innostanee pappiskunnasta seuraajia ja piispat saavat lisää harmaita hiuksia.

Kuva: Kuvakaappaus Pertti Nykäsen kanavalta Youtubesta, kuvassa Kai Sadinmaa (keskellä) sekä hänen vihkimänsä Raul Medina ja Hannu Virtanen.

Tags: , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑