Sundqvistin Maailma Hobitti eli sinne ja takaisin

Published on lokakuu 10th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Örkit keksivät ydinaseen – teknologia edusti J.R.R. Tolkienille pahuutta

Luetaan J.R.R. Tolkienin iki-ihanaa Hobitti eli sinne ja takaisin -kirjaa alkukielellä. Ote on kappaleesta Over Hill and Under Hill (jossa voroa leikkivä Bilbo sekä Thorin Tammikilven urheat kääpiöt joutuvat Sumuvuorilla hetkeksi örkkien vangiksi) ja esittelee örkkejä kertojan eli tässä kerrontamuodossa suoraan Tolkienin itsensä äänellä.

“It is not unlikely that they invented some of the machines that have since troubled the world, especially the ingenious devices for killing large numbers of people at once, for wheels and engines and explosions always delighted them and also not working with there own hands more than they could help, but in those days and those wild parts they had not advanced (as it is called) so far.”


Hobitin ja Tarun Sormusten Herrasta Keski-Maa kuvaa Tolkienin fantasiauniversumissa meidän planeettamme taianomaista muinaisuutta (mikä on vaikea pala joillekin faneille, mutta asiaa on hankala kieltää). Tuskin Tolkien kuitenkaan yritti edes sadun viitekehyksessä kertoa lukijoille, että örkit kehittivät konetuliaseet tai taistelukaasut, joiden kauhuihin kirjailija joutui uppoutumaan ensimmäisessä maailmansodassa. Ei, vaan hän viittaa tuhoaseiden keksijöiden ja kehittelijöiden edustavan mustaa pahuutta siinä kuin örkit.

Embed from Getty Images

Väite on sekä raska ettäs merkittävä sisältäen Tolkienin proosassa hyvin poikkeuksellisen, kirjailijan sulkuihin rajaaman poliittis-filosofin pohdinnan siitä, mikä edes on edistystä. Pitäisikö siis Hobitti, tuo kuolematon satu matkasta sinne ja takaisin, lukea uudelleen otsa rypyssä kirjoittajan muidenkin kannanottojen bongaamisen toivossa tai pelossa?

Ei ole pakko jos ei halua, mutta minulle Hobitin uusi lukukierros alleviivasi, että teollistumisen sekä ylipäätään teknologisen edistyksen vastustaminen eivät olleet professori Tolkienille vain tärkeä teema muutamien muiden joukossa. Tolkien oli enemmän kuin aikansa ekovihreä, joka ei mielellään matkustanut autolla. Kyse on kirjailijan viestin ytimestä, lempeän miehen hätähuudosta.

Hobitin aluksi kuvattu Hobittilan maaseutuidylli ilman mitään konevoimaa saa kerronnassa nopeasti vastakohdan örkkien julmasta ja piittaamattomasta “yhteiskunnasta”, jonka pyrkimyksenä on meluisa ja savuava industrialisaatio. Sormusten Herrassa esitellään suurtehtailijaksi ryhtynyt Saruman, jonka tuotantolaitokset Rautapihassa (kuvattuna yllä tämän artikkelin pääkuvassa) saastuttavat jo laajalti ja uhkaavat tuhota Fangornin myyttisen metsän. Saruman ja hänen todellinen käskijänsä Sauron tavoittelevat maailmanlaajuista teollista vallankumousta, joka peittäisi Keski-Maan kuonaan, savuun ja kaikenlaiseen pahuuteen. Tämä ulottuvuus Peter Jacksonin Kaksi Tornia -filmatisoinnissa muuten erinomaisesti tavoitetaan, vaikka paljon muuta Sarumanin hahmosta elokuvissa jää pimentoon.

J.R.R. Tolkienin Keski-Maan tarinoiden (ensisijaisesti toki Sormusten Herran, mutta kiinnostus on ollut laajempaakin) uusin tuleminen ylikansallisena populäärikulttuuri-ilmiönä tapahtui elokuvien myötä. Hobittikin nousi laajaan tietoisuuteen kiitos oman leffatrilogiansa, vaikka elokuvat olivatkin menestys vain kaupallisesti.

Sitä edeltävä piikki Suomessa nähtiin 1980-luvun loppupuolella, kun Sormusten herra ehkä ajan roolipeli-innostuksen myötä julkaistiin yksissä kansissa pokkarina. Jo aiemmin kasarilla myi hyvin sarjakuva-albumi, johon koko kertomus oli käsittämättömästi saatu mahtumaan. Tolkienin väheksyjien – sellaisiakin on – ei auta kuin myöntää, että Tolkien ei mene Suomessakaan pois. Ei tuolta piippujaan rakastaneelta professorilta ja hänen tuotantonsa kulttuurivaikutuksilta voi suojautua.

Tämä on hämmästyttävää siinä mielessä, että kotitarveviljelyyn pohjautuva esiviktoriaaninen maalaiskyläunelma on tänä kiihtyvän urbanisaation aikana äärimmäisen epämuodikas. Hobittien modernein nautinto eli tupakointikaan ei ole 2010-luvun maailmassa enää suuressa huudossa. Vaikka heitetään piutpaut realismille eli sille miten rankkaa ja raakaa tuollainen elämä oikeasti oli ei juuri kukaan tunnu kaipaavan edes romantisoitua maaseutua. Vai kaipaako kuitenkin, muttei kehtaa myöntää?

Embed from Getty Images

Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta -trilogia ovat fantasiakirjoja, mutta ehkä salaisin fantasiaunelmamme koskeekin elämää Konnun kaltaisissa oloissa? Omasta puolestani voin tunnustaa asian näin olevan aina kohdunkaltaista suojaa tarjoavaa kotoisaa hobittikoloa myöten.

Jos Kontu on tavoiteltavin fantasia, niin mitä dystopialle on tapahtunut? Lapsuuteni Pietarsaaressa sentään puunjalostusteollisuus laski jätevetensä mereen sillä seurauksella, että uimista ei tolkienmaisesti nimetyn Vanhan sataman metsän reunasta auenneella lahdella voinut kuvitellakaan. Tehtaalta ryöpsähti välillä oksettavaa savunkatkua kuin Rautapihalta ikään. Nykyään meressä voi uida jos tarkenee ja ilma on raikas.

Tolkien ammensi teollistumista koskevat kauhukuvansa muun muassa keskisen Englannin Black Landista, Mustasta maasta, jonka nimi olisi haltiakielellä sindariksi kuulunut Mordor. Birminghamin maalaisympäristö entisen Mustan maan sydämessä sopisi Konnun kulisseiksi. Nykyään nuo käryävien tehtaiden surkeat olot, kuonakasat ja täydellinen piittaamattomuus luonnosta ovat todellisuutta lähinnä kehitysmaissa, eivät niinkään Länsi-Euroopassa.

Embed from Getty Images

Entä sodat? Teollisen mittakaavan mukainen tuhoaminen edusti Tolkienille teollistumisen sairainta ydintä, sen todellista synkkää ideaa. Globaalin ydintuhon uhka on viime aikoina noussut puheisiin tai ainakin ajatuksiin Pohjois-Korean ydinohjelman myötä, mutta ydinsotaa pelätään ratkaisevasti vähemmän kuin kylmän sodan aikoina. Niin sanottu edistys ei ole ainakan vielä tuhonnut meitä!

Silti kaipuu Kontuun on ja pysyy. Asialinjassa on aiemmin käsitelty Sormusten herran alkuperäisiä, lopulta kirjasta pois jätettyjä päätössivuja. Kuninkaan paluu -kirjan oli alunperin määrä päättyä sydäntäsärkevään vihjaukseen siitä, että Sam Gamgikaan ei ehkä voi nauttia rakkaasta Konnustaan päiviensä päätökseen asti. Täydellinen rauha ja sopusointu ovat lopulta ohikiitäviä, mutta J.R.R. Tolkien kirjoitti meille ikuisen unelman.

Ensimmäisen maailmansodan kauhujen jälkiseuraamuksena Iso-Britanniaan syntyi vaikutusvaltaisia takaisin luontoon -henkisiä liikkeitä. Osa niistä näyttäytyy nykymaailmasta katsellen naurettavina (kuten Kindred of the Kibbo Kift) ja osa sai aikaan jopa valtiollisia utopiakaupunkikokeiluja (kuten Welwyn Garden Cityn). Missään nimessä J.R.R. Tolkien ei ollut ideologioineen yksin, vaan etenkin 1920-luvun Britanniassa oli laajaa ja voimakasta teknologia- ja urbanisaatiovastaisuutta.

Kuten tarkkasilmäiset lukijat ovat saattaneet huomata, ei Hobitti eli sinne ja takaisin -teoksen julkaisuvuonna (1937) vielä puhuttu ydinaseesta. Mutta ydinase sopii tämän artikkelin aloittavaan lainaukseen niin hyvin, että otin vapauden poimia se otsikkoon.

Lähteenä Iso-Britannian ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen takaisin luontoon -liikehdintään ja ajan mielipideilmastoon olen käyttänyt Andrew Barrin kirjaa Making of Modern Britain (2009, Macmillan Books)

Kaikki J.R.R. Tolkien -aiheiset Asialinjan artikkelit täällä.

Pääkuva: LOTR Wiki-fandom

Tags: , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑