Published on lokakuu 30th, 2017 | by Antti Hyppänen

Elokuva-arvostelu: Creed

Elokuva-arvostelu: Creed Antti Hyppänen
Ohjaus
Juoni
Nyrkkeilymatsit
Donnie Creed
Rocky Balboa

Summary: Creed on onnistunut jatko-osa Rocky-sarjaan kahden heikon elokuvan jälkeen. Se on ennen kaikkea kasvutarina, jonka pääosan varastaa 69-vuotias Sylvester Stallone. Rocky palkittiin roolistaan Oscar-ehdokkuudella.

3.8

Kahden miehen kasvutarina


User Rating: 0 (0 votes)

Creed on vuonna 2015 valmistunut urheiludraama, jonka on ohjannut Ryan Coogler. Kyseessä on nuoren polven amerikkalaisohjaaja, joka on suurelle yleisölle vielä tuntematon nimi. Coogler oli elokuvan valmistuessa vasta 29-vuotias. Nuori ohjaaja teki myös elokuvan käsikirjoituksen. Kyseessä on itse asiassa ensimmäinen Rocky-elokuvasarjan osa, jota Sylvester Stallone ei ole käsikirjoittanut.

Creed on suoraa jatkoa aikaisemmille Rocky-elokuville, joita on tehty tätä ennen kuusi osaa. Kyseessä on myös spin-off, sillä pääosassa on tällä kertaa Apollo Creedin poika, Donnie. Jos aiemmat Rocky-elokuvat eivät ole tuttuja, niin Apollo Creed oli yksi Sylvester Stallonen esittämän Rockyn päävastustajista. Kyseinen hahmo kuoli sarjan neljännessä elokuvassa.

Creedin pääosassa nähdään Michael B. Jordan, joka esiintyi myös ohjaaja Ryan Cooglerin läpimurtoelokuvassa Fruitvale Station. Rockyn roolissa nähdään totta kai Sylvester Stallone. Sivuosassa ovat myös Westworld tv-sarjasta tuttu Tessa Thompson sekä Phylicia Rashad, joka on monille tuttu alun perin Billy Cosby Showsta.

Elokuva tuotti 40 miljoonan budjetilla yli 170 miljoonan dollarin lipputulot. Creed oli myös kriitikoiden mieleen; Sylvester Stallone sai roolistaan jopa Parhaan sivuosan Oscar-ehdokkuuden.

Monien mielestä Creed on Rocky-sarjan paras elokuva sitten neljännen osan, ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Osat viisi ja kuusi olivat heikkoja, ja spin-off -ratkaisu Creedin perheen suuntaan on toimiva.

Olen itse sitä sukupolvea, joka on kasvanut teininä Rocky-elokuvien parissa. Rockyn eeppiset taistelut Ivan Dragoa ja Clubber Langia vastaan ovat piirtyneet verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Creed ei yritä olla näiden Rocky-klassikoiden uusintapainos, vaan tarjoaa hieman erilaisen elokuvan.

Creed on ennen kaikkea kasvutarina, jonka keskiössä on Adonis ”Donnie” Johnson. Hän on Apollo Creedin avioliiton ulkopuolinen lapsi, joka ei koskaan nähnyt isäänsä elossa. Donnie on itseoppinut nyrkkeilijä, joka päättää eräänä päivänä lopettaa päivätyönsä ja suuntaa Philadelphiaan. Donnie etsii käsiinsä Rocky Balboan ja haluaa legendan treenattavaksi.

Rocky on päättänyt jättää nyrkkeilysalit taakseen jo aikoja sitten, mutta päätyy totta kai Donnien treenaajaksi pienen suostuttelun jälkeen. Tästä alkaa kaksikon yhteinen taival, joka huipentuu lopulta mestaruusotteluun. Treenaamisen lisäksi molemmat käyvät omaa kamppailuaan myös kehän ulkopuolella.

Creed on uuden sukupolven ohjaajan elokuva uuden sukupolven katsojille. Se toimisi mielestäni ihan hyvin myös itsenäisenä teoksena – ilman Rocky-kytköksiä. Creed nojaa vahvasti isä/poika -teemaan, jossa molemmat kasvavat vaikeuksien myötä paremmiksi ihmisiksi.

Tämä oli erittäin henkilökohtainen aihe Sylvester Stallonelle, jonka oma poika (Sage Stallone) kuoli sydänkohtaukseen vain hetki ennen kuvausten alkua. Stallone romahti täysin tapahtuneen seurauksena ja halusi perua elokuvan kuvaukset. Ohjaaja Ryan Coogler sai kuitenkin puhuttua hänet mukaan.

Creed on mielestäni ihan kelpo elokuva, mutta ei tuo mitään ihmeellistä ja uutta tällaisten urheiluelokuvien genreen. Se on tosin sanottava, että 69-vuotias Stallone vetää yhden parhaimmista roolisuorituksistaan. Hän sai syystäkin Rockyn osasta Oscar-ehdokkuuden. Sylvester Stallonen hienon roolisuorituksen lisäksi parasta elokuvassa ovat nyrkkeilykohtaukset, joiden toteutus on ensiluokkaista.

Vaikka nyrkkeily toimii kehässä erinomaisesti, niin finaaliottelun pohjustus jää vaisuksi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Creed-elokuvasta puuttuu klassinen hyvä/paha asetelma. Donnie Creedin vastustajaa pohjustetaan elokuvassa niin vähän, että hänestä ei muodostu Clubber Langin tai Ivan Dragon kaltaista ”monteria”.

Sylvester Stallone on nyt antanut Rocky-elokuvasarjan ohjakset uuden sukupolven tuotantotiimille. Creed on aivan kelvollinen urheiludraama, joka uppoaa todennäköisesti paremmin hieman nuoremman sukupolven katsojille.

Osta nyt Creed – The Legacy of Rocky (Blu-ray) Discshopista – vain 5,95€!

Tags: , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑