Sundqvistin Maailma Mosta

Published on marraskuu 23rd, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Maltalle asumaan 4/4: Minun Maltani – valtavan taivaan ja menninkäisten maa

Kulloisenkin säätilan ihanuus tai kurjuus on makuasia, joten annetaan alkuun tilastojen puhua: Maltan marraskuun keskilämpötila on sama (runsaat 17 astetta) kuin Helsingissä heinäkuussa. Kun vien koiriamme aamukierrokselleen pärjää talvellakin usein sandaaleilla, shortseilla, teepaidalla ja verkkatakilla. Kylmimmän kuukauden (tammikuu) keskilämpö vastaa Vaasan kesäkuuta.

Ilmasto on täällä kuin Suomessa luonto: ihan oikeasti mahtava juttu, joka ei kuitenkaan ole paikallisten ansiota. Ymmärrän hyvin, miksi monet haluavat asua Maltalla ilmaston vuoksi ja miksi jotkut arvostavat Suomemme luonnon niin korkealle.

Entä Maltan polttavan paahtavat suvet? Kuumuuteen tottuu nopeasti ja jos ei rahasta ole tiukkaa voi asua ilmastoiduissa huoneissa. Kokemusperäisiä vinkkejä: kuumuuden hanskaa aivan toisella tavalla hyväkuntoisena 80-kiloisena kuin rapakuntoisena 125-kiloisena. Ilmastointia käyttämättä säästää satasia sekä välttyy flunssalta ja tulehduksilta. Maltalaisen rakennusperinteen mukaan tehdyt talot tarjoavat mahdollisuuden monenlaisiin läpivetoihin, ulkomaalaisille vuokra-asujille suunnattu tämänhetkinen halpatuotanto välttämättä ei. Kuten aiemmin opetettua vältä uudessa talossa asumista.

Yhtä kaikki en suosittele kenellekään muuttoa yhtään minnekään, jos vaakakupissa painaa vain ilmasto. Ulkomailla (tai kotimaassakin) viihtymisen avain on lopulta muualla. Viime viikolla listasimme mojovia syitä, miksi jotkut eivät viihdy Maltalla, nyt paljastan, miksi minä olen tästä paikasta loputtaman innostunut. Huomatkaa, etten käytä sanaa “ihastunut” saati “rakastunut”. Suhteeni tähän pieneen ja suureen ja outoon vastakohtien maahan on kompleksinen, mutta kiinnostus loputon. Pistetään sandaalit jalkaan ja lähdetään liikkeelle!

Taivas, maan avaruus, keskisen Maltan laaksojen talvinen vihreys ja kukkaloisto. Tänään lenkillä panin merkille, että erään kukkulan huippua mukailevan maalaistien mutkasta näkyvät samaan aikaan Dinglin, Rabatin, Mdinan, Mtarfan, Zebuggin, Mostan ja Naxxarin kirkontornit. Meri kaukaisuudessa kolmessa ilmansuunnassa ja kattona suunnaton taivas, hiuksissa tuuli. Itään vilkaisteessa (tämän artikkelin kuva) lenkkipolulta voi katsella koti-Mostaa ja sen takana avautuvaa kalkkikivikaupunkien hohtoa.

Sanomattoman kaunista ja rauhallista ja samalla sitä Maltaa, jota juuri kukaan turisti ei koe. Eivätkä kaikki tänne muuttavatkaan, eivät kertaakaan. Minultakin meni pari vuotta, ennen kuin monen asian summana päädyimme asumaan näiden laaksojen kylkeen Mostan kaupungin äärimmäiselle länsireunalle. Parantumattomana maalaisromantikkona en aiemmin olisi uskonut lankeavani moiseen Euroopan unionin tiheimmin asutussa valtiossa. Ja tämä on maaseutua, jossa kukko vielä kiekuu ja pikkuisia peltotilkkuja viljellään jopa ilman traktoria.

Mistä pääsemme menneen maailman tunnelmaan ja elämäntapaan, joka on hyvin nopeasti katoamassa: perinteisiin kyläkahviloihin (kuvitelkaa Kummisetä II:sta se ravintola, jonka isännän tyttärestä Apolloniasta tulee Michaelin vaimo), pikkukaupunkien teitä vakiintuneiden aikataulujensa mukaan kiertäviin kala- ja vihanneskauppiaisiin, käsityöläisiin, kirkon tai pikemminkin uskonnollisuuden merkittävään asemaan arjessa. Tuo elämä on ollut kovaa ja kuten Suomessakin ovat monet jättäneet menneet ajat mielellään taakseen, kun saamapuolella on sisävessa. Ulkomaalaisen – ainakin minun enkä rehellisyyden nimissä voi puhua kuin omasta puolestani – silmissä kaikki tuo kuitenkin edustaa tiettyä mieltä lämmittävää tuulahdusta ja kaipuuta johonkin vaikeasti selitettävään. Etenkin kun omassa talossa on kaikki mukavuudet.

Missä moisia tuulahduksia voi käydä haistelemassa? Pääsaarella esimerkiksi Mgarr ja Zebbiegh, läheiset pikkuruiset kylät kuten Bidnija tai Bahrija tai helpoimpana vaihtoehtona “tavallisten maltalaisten pääkaupunki” Mosta tarjoavat aidon elämyksen.

Mosta on Maltan toiseksi suurin kaupunki, mutta täällä ei ole yhtään hotellia tai brittipubia tai snackbaria tai McDonaldsia. Kaupungin ytimessä on kaksi paikallisten välttelemää kahvila-ravintolaa, jotka ovat olemassa vain, koska mahtava kirkko on eurooppalaisen mittakaavan turistimagneetti. Jos onnistut nämä välttämään (toinen on kirkon portailta katsoen suoraan edessä ja toinen 90 astetta vasemmalle) niin kaupungin kaikissa muissa kuppiloissa voit käydä huoleti. Hintataso on puolet tai korkeintaan kaksi kolmannesta verrattuna Sliemaan ympäryskuntineen.

Valtava, rasvainen uunipastankimpale kolmella eurolla edustaa omanlaistaan maltalaiselämän mikrohistoriaa, mutta nyt pitäisi jo puhua vakavammin otettavasta historiasta? Suunnattomasta tarinasta megaliittiseltä ajalta nykypäivään, joka paikassa vastaan tulevista muinaismuistoista, hautaholveista, linnoituksista, katakombeista, vanhoista kirkoista ja luolakappeleista? Pitäisi, koska kaikki tuo on loputtoman puhuttelevaa ja merkittävin yksittäinen syy sille, miksi tämä maa minut on lumonnut.

Jos alkaisi esitelmöimään ei valmista tulisi ensi kesäänkään mennessä, joten kerron tasan yhden esimerkin.

Asuin aikoinani runsaan vuoden Xemxijassa, joka on ruma tai kuulemma jonkun silmään rujon kaunis ja valtaosin viimeisen 40 vuoden aikana rakennettu kerrostalorykelmä St. Paul’s Bayn pohjukassa. Xemxijan kukkulan huipulla on kuitenkin asuttu tuhansia vuosia; kukkula on historiaa historian päällä. Verraten hiljattain pusikosta löytyi esimerkiksi roomalainen kylpylä, joka tavanmukaisesti 75-prosenttisesti EU:n rahoittamana entisöitiin arkelogisesti kai jotenkin kestävällä tavalla nähtäyydeksi.

Ei siellä käytännössä kukaan käy, koska viereen ei pääse bussilla puhumattakaan siitä, että sisäänpääsystä tarvitsisi maksaa. Roomalainen kylpylä tai roomalainen tie tai roomalainen mehiläistarha tai muutama karthagolainen hautaholvi tai megaliittinen menhir tai tuhatvuotinen johanneksenleipäpuu (kaikkia näitä ja paljon muuta Xemxijasta löytyy puolen neliökilometrin alueelta) ole täällä paljon mitään, business as usual. Maltalla tottuu elämään antiikin ja esihistorian ympäröimänä.

Mikäli olet päässyt Maltalle asumaan -sarjassamme tänne eli miltei loppuun saakka, niin palkitsen sinut oivalluksella: kaikki tuollainen, siis alati ympäröivä historia, miltei puuttoman, kukkulaisen maan taivaan valtavuus, yön tähdet, vanhat kalkkikivikapungit, Välimeri, tuulet…

… pistävät joskus ajattelemaan isoja ajatuksia. Antti Tuuri on sanonut, että avara ympäristö – sellainen, jossa katseella ja mielellä on tilaa kulkea – muokkaa ihmistä. Millaisia maltalaisista on täällä tullut?

Oman esseensä aihe olisi sekin, joten päätetään siteeramalla rakkaan puolisoni kommentteja:

Tämä on innokkaiden, mahtipontisten menninkäisten maa. Rakennusten pitää olla valtavia, kuten Mostan Rotunda, Neitsyt Marian kunniaksi järjetettyjen ilotulitusten tulee olla mielettömiä, korvat halkaisevia nelituntisia räjähdeorgioita. Miesten autojen moottoreissa on riitettävä tehoa ja naiset pukeutuvat niin, että muodot takuulla näkyvät vaikka muotoja olisi paljonkin. Täällä herätään viideltä ja mennään myöhään nukkumaan, miten ne jaksavat? Naapurit ovat ystävällisiä ja puheliaita, maltalaisten seassa on ihan hyvä asua. Menninkäisillä on loputtomasti virtaa.

Paljon jäi kertomatta, joten Maltaan palaamme Asialinjalla vielä. Innostaisi kirjoittaa off the beaten track -sarja nähtävyyksistä ja elämyksistä, joita ei sattumalta löydä – tai jotka löytää vain sattumalta. Sellaisia todellakin riittää, jotkut jopa outoja.

Kuva: Kristian Sundqvist

Kaikki Asialinjan Malta-jutut löydät täällä.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑