Sundqvistin Maailma

Published on marraskuu 28th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Ken Saro-Wiwa – saako hirtetty aatteen mies viimein oikeutta?

Amnesty International on viimein (28.11.2017) tehnyt öljy-yhtiö Shellistä tutkintapyynnön. Rikosnimikkeinä ovat avunanto murhiin, kidutuksiin ja raiskauksiin. Miksi “viimein” ja mistä oikein on kyse? Suomalaiselle yleisölle voi soittaa kelloja nimi Ken Saro-Wiwa, ainakin jos satuit olemaan kaupunkilainen nuori aikuinen 1990-luvun lopulla.

Shellin ympäristö- ja muita rikoksia voimakkaasti kritisoinut nigerialainen ihmisoikeusaktivisti Ken Saro-Wiwa (kuvassa) hirtettiin kotimaassaan vuonna 1995 näytösoikeudenkäynnin jälkeen. Suomessa päätti levytyssopimuksen saanut outo indiepop-yhtye nimeltä Ultra Bra sisällyttää esikois-LP:lleen Vapaaherran elämää (1996) singlenkin ykkösbiisinä julkaistun kappaleen nimeltä Ken Saro-Wiwa on kuollut. Hetken tuo eksoottinen nimi oli kaikkien huulilla ainakin jos satuit – tarkennetaan – olemaan kaupunkilainen nuori aikuinen humanistisen alan opiskelija, jota kiinnosti kotimainen pop-musiikki.

Vapaaherran elämää oli Ultra Bran ensimmäinen ja viimeinen yhteiskunnallisesti ja globaalisti kantaaottava pitkäsoitto, sen jälkeen keskityttiin radiosoiton maksimointiin, laulettiin parisuhdeongelmien ja äitiyden kaltaisista sinänsä suurista aiheista ja noustiin hetkeksi koko maan kaupallisesti suurimmaksi bändiksi. Tuskin olen ainoa niistä sen ensimmäisen levyn ikiystävistä, jotka jäivät miettimään, saadaanko Nigerian tuolloisen sotilasdiktatuurin kanssa liitossa toiminutta Shelliä koskaan vastuuseen ympäristön tuhoamisesta ja tuhoamista vastaan nousseiden murhauttamisesta. Kuva alla: Niger-joen suistoa Nigerian ogonimaassa.

Embed from Getty Images

Anni Sinnemäki tiesi mistä kirjoitti, kun Ken Saro-Wiwasta kappaleen sanoitti. Tuo ogonimaan tuhoamisen äänekkäin vastustaja kun julisti oikeussalissa (jollaisen irvikuva tuomioistuin oli) että Shell joutuisi syytettyjen penkille. Sinnemäki tiivisti Saro-Wiwan kommentit lyriikaksi:

Minä ja kollegani
Emme ole ainoita syytettyjä
Myös Shell on täällä tuomiolla
Ja tehdyt rikokset rangaistaan ansionsa mukaan

Ultra Bra on vuonna 2017 keski-ikäisten nostalgiapurkkaa ja Anni Sinnemäki poliittisesti nimitettynä virkanaisena mahtivirassa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Biisi on silti nimeään myöten edelleen ajankohtainen, koska Ken Saro-Wiwa on edelleen kuollut. Voiko hän saada oikeutta? Kiinnostaako asia enää yhtään ketään ja pitäisikö kiinnostaa?

Maailmassa, jossa Robert Mugaben kaltainen maansa tuhonnut hirmuhallitsija palkitaan kymmenen miljoonan dollarin kultaisella kädenpuristuksella ja vaimonsakin loppuelämän kattavilla luksuseduilla? Jossa Syyrian Bašar Al-Assadin kymmenistä kidutus- ja murhakeskuksista tiedetään jokseenkin kaikki pohjapiirustuksia myöten, mutta kansainvälinen yhteisö katsoo paraikaa jatkuvia rikoksia ihmisyyttä kohtaan sivusta ja ohi? Jossa Myanmarin rohingakansaa tuhotaan metodeilla, jotka ylittävät paatuneimmankin mielen kauhukuvastot?

Tiedä häntä, mutta tiedän, että kun verkkolehden nimi on Asialinja, niin tulkoon Ken Saro-Wiwa ja hänen kanssaan hirtetyt aktivistit tätäkin kautta pikkuruiseksi osaksi internetin muistia. En voi tietää, miten vahvalla pohjalla Amnestyn juttu on (järjestö on kerännyt tuhansien sivujen aineiston), mutta tuskin yli 20 vuoden jälkeen ollaan soitellen sodassa.

Royal Dutch Shell kykenee – jos asia edes oikeuteen asti kantaa – joka tapauksessa venyttämään jutun lopullista ratkaisua jopa vuosikymmeniä ja on hyvin epätodennköistä, että ketään yhtiöstä saadaan ainakaan henkilökohtaiseen vastuuseen. Mahdollisia syytettyjä on saattanut jo kuollakin tai heitä kuolee ennen kuin vyyhti joskus on setvitty.

Oleellisempi juttu on itse prosessi ja sen saama julkisuus. Yhden kansan ja maan (tässä tapauksessa ogonikansan ja ogonimaan) tuhoaminen fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisen tai pikemminkin niistä saatavan voiton maksimoimisen nimissä ei sinänsä ole poikkeuksellista, sellaista tapahtuu paraikaa esimerkiksi Venäjällä. Mutta Shell-ogonit-Ken Saro-Wiwa -kombossa on alusta asti ollut sellaista mediaseksikkyyttä ja altruistista sankaritarinaa, että se on onnistunut kantautumaan jopa meikäläisen tajuntaan.

Tuollainen on helvetin harvinaista: ilman suoranaista poliittista väriä oleva kehitysmaan ihmisoikeusasia, joka kiinnostaa tai ainakin kiinnosti jopa Suomessa. Yleensä moinen on mahdollista vain, jos aiheesta tehdään Hollywood-leffa.

Ken Saro-Wiwa on kuollut, mutta yritetään muistaa seurata, saako hän koskaan oikeutta.

Guardianin tuore artikkeli aiheesta | Pääkuva: National University of Ireland

Tags: , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑