Sundqvistin Maailma Toyota Hilux

Published on joulukuu 1st, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Toyota Hilux – luottoajoneuvo sotaan kuin sotaan

Jos AK-47 on modernin maailman kauhein joukkotuhoase (kyseisellä rynnäkkökiväärimallilla tai sen kopioilla on viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana taistelutilanteissa surmattu enemmän ihmisiä kuin millään muulla aseella), niin siviiliautosta modifioitu Toyota Hilux edustaa käytetyintä sotilasajoneuvotyyppiä.

Toyotan avolava-automallit ovat niittäneet kunniaa – jos tällaista sanaa voi käyttää – lukemattomissa kehitysmaasodissa. Niistä yksi eli Libyan ja Tshadin välillä kolmisenkymmentä vuotta sitten käyty Toyota War on jopa nimetty automerkin mukaan. Ranskan tukemat tshadilaiset käyttivät panssarintorjunta-asein varustettuja Hiluxejaan aavikolla kuin valtavia, nopeita ratsuja ja voittivat Muammar Gaddafin T-55 -mallin vaunuista koostuneet panssarijoukot sekä samalla koko sodan.

Muitakin lava-automalleja (Toyotalta etenkin Land Cruiseria) on nähty ja nähdään kehitysmaakonfliktien uutiskuvissa, mutta esimerkiksi ISIS:n edetessä ja sittemmin perääntyessä juuri Toytoa Hilux on pistänyt silmään uskonsoturien luottomallina. Jos Libyan paraikaa samanaikaisesti käynnissä olevista pienistä sisällissodista joskus kuvaa heruu ja uutiskynnyksen ylittää, niin mikäpä sieltä beduiinien modernina kamelina pilkottaa? Mikä auto oli Syyrian kapinallisten suosiossa? Somalien technicalien lemppari?

Toyota Hilux. Täällä Maltan maaseudulla se on kansanauto, samoin kesämökkiympäristössäni Etelä-Pohjanmaan järviseudulla. Miten tuollainen ajoneuvo ja avolava-autot ylipäätään saattavat olla sotilaallisesti merkittäviä tässä maailmanajassa?

Ne ovat sotilasajoneuvoihin verrattuna äärimmäisen halpoja, varaosia on helposti saatavilla, niiden käyttö ei vaadi koulutusta. Helposti muunneltavia ja luotettavia. Avolava-autoja massamitoin käyttävillä armeijoilla ja muilla ryhmittymillä ei yleensä ole suurta huolta miestappioista, joten ei haittaa, vaikka ajoneuvot eivät tarjoa mitään suojaa.

Embed from Getty Images

Silti, mitä sitten? Mitä tällaisten pohtiminen tarjoaa paitsi mahdollisuuden resuperseisten aavikkomaiden sotien outoudella pällistelyyn, eikä sodissa ole mitään hauskaa?

Kun otamme kuvaan mukaan Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkoineen laajenee katsantomme kummasti. Miltä kuulostaa jenkkiarmeijan kenttä-Hilux panssaroinnilla ja puhkeamattomilla renkailla? Erikoisjoukkojen tarpeisiin räätälöity Toyota Tacoma? Näistä ja muista US Armyn Irakissa ja Afganistanissa ennen ja nyt käyttämistä lava-automalleista lisää esimerkiksi täältä.

Aikana, jolloin sotiminen kuulemma tulee yhä teknisemmäksi ja kalliimmaksi tarjoaa Toyota Hilux pysyvän sekä näkyvän vastaväitteen. Aseet ja asejärjestelmät voivat kallistua mielipuolisiin sfääreihin, mutta varsinaisia sotia käydään ja valloituksia tehdään rynnäkkökiväärimiehillä täytetyillä lava-autoilla edeten. Paraikaa näin tapahtuu esimerkiksi Libyassa, muutaman sadan kilometrin päässä tämän pohdinnan kirjoituspaikasta.

Minä, suomalainen polttomoottoreita kavahtava humanistitoimittaja, en ymmärrä autoista sen enempää kuin ajaminen vaatii ja enkä aseista paljoa enempää. Ihmisistä ja ihmisyydestä toivottavasti olen oppinut jotain tajuamaan, tällä kertaa esimerkiksi sen, että taistelukenttien, hävitysten, etnisten puhdistusten ja kansanmurhien välineeksi kelpaa esimerkiksi viaton Toyota Hilux.

Mistä muuten tulee Black Hawk Down -elokuvastakin tuttu nimitys Technical? Ja miksi sillä välillä tarkoitetaan sota-avolavojen miehistöjä eikä pelkästään ajoneuvoa? Yksinkertaisin selitys (eli se, että ajoneuvosta on tehty sotilaskäyttömielessä tekninen) tuntuu, noh, liian yksinkertaiselta.

Kyseessä on lyhenne sanoista technical assistance. Kun läntinen maailma Yhdysvaltain johdolla puuttui Somaliassa 1990-luvun alussa puhjenneeseen, paikallisten sotapäälliköiden tahallaan aiheuttamaan nälänhätään käytettiin ruoanjakelussa pakon edessä apuna keitäpä muita kuin sotapäälliköitä. Ruokakuljetuksia suojelemaan lähetetyt konekivääri-Toyotat, technicalit, olivat hyvin epävarmoja liittolaisia.

Lähteitä: Medium.com, Aljazeera, Businessinsider.com

Kuva:  Petertrumbore.com


Tags: , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑