Sundqvistin Maailma Evijärvi

Published on joulukuu 6th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Suomi sata – Evijärvi ja muu Suomen luonto, anteeksi!

Toivotan Asialinjan lukijoille hyvää itsenäisyyspäivää julkaisemalla kolumnini, joka on tänään 6. joulukuuta vuonna 2017 ilmestynyt synnyinkaupunkini paikallislehdessä Pietarsaaren Sanomissa. Kolumni näkee päivänvalon myös Asialinjalla Pietarsaaren Sanomien ystävällisellä luvalla. Evijärvi on 28 neliökilometrin laajuinen matala järvi Etelä-Pohjanmaan järviseudulla. Sen rannoilla on asuttu kivikaudesta lähtien, mutta vasta viimeksi kuluneiden 70 vuoden ajan ihmisen toiminta on radikaalisti vahingoittanut järven ekologiaa.

Sata vuotta. Siinä ajassa männyntaimesta kasvaa mahtipetäjä, jonka ympäri miehen kädet eivät tahdo yltää. Tuollaisenkin tervasroson vaivaaman puun kaadatin viime talvena mökinnurkalta, kun tontilla käytiin oikein metsäkoneella.

Valon vieneitä ja osin jo vaarallisia jättihonkia tulee ikävä; ylväitä hahmoja, jotka olin ikäni tuntenut. Kyse on pehmoilusta, kyllä Suomessa puita piisaa.

Suomen juhlahetkenä on pikemminkin syytä katsoa luontoon ja luonnonsuojeluun. Pihapuut voimme vapaasti lukea valtamme alle, mutta luontomme ei ole meidän. Se on ollut olemassa ennen Suomen kansaa saati valtiota ja jälkeemme jää, jos mitään jäljiltämme jää.

Mainitut männyt ja mökki sijaitsevat Evijärven rannalla.  Esimerkiksi Evijärven ovat suomalaiset toisen maailmansodan jälkeisenä aikana osittain tuhonneet. Tuho on edennyt asteittain alkaen vuonna 1954 käynnistetystä säännöstelystä jatkuen metsä- ja pelto-ojien matalaan järveen vuosikymmenestä toiseen tykittämällä ravinnekuormalla.

Seurauksena niin sanottujen arvokalojen kannat kuolivat jo 1960-luvulla. Monet lahdet ovat muuttuneet haiseviksi ruovikoiksi ja kasvaneet umpeen. Happikadot nostavat pintaan kuolleiden särkien ja ahventen lauttoja. Koko minun muistini ajan on vesi ollut kesäaikaan ruskeaa kuin suolammessa, mutta lapsuudestani muistan miehiä, jotka kertoivat ajasta, jolloin pohja näkyi. Eikä se pohja ollut joka paikassa mutaa. Raikasta vettä saattoi juoda.

Seuranneen ympäristökatastrofin ovat aikaansaaneet suomalaiset, jotka nyt juhlivat satavuotiasta valtioitaan. Eivätkä suomalaiset ole särkeneet vain Evijärveä, vaan suurimman osan järvistään.

Ymmärrän, että luontomme on osittain pitänyt uhrata hyvinvointimme eli laajassa kuvassa hyvinvointiyhteiskuntamme eteen. Vaikkapa se, että synnyttävien äitien ja imeväisten kuolleisuus on Suomessa maailman alhaisinta on mahdollista siksi, että kuulumme maailman vauraimpiin valtioihin.

Olemme valjastaneet salomaamme soineen puupelloiksi, joilta viemäriojat virtaavat esimerkiksi Evijärveen. Ilman puunjalostusteollisuutta Pietarsaari olisi kuin Uusikaalepyy paitsi hyvin paljon nykyistä Uuttakaarlepyytä tai Pietarsaarta köyhempi, kuten koko Suomi.

Olemme surutta ottaneet luonnolta, jotta ihmisillä olisi hyvä. Tämä ei ole kauhean paha juttu verrattuna siihen, että suurimmassa osassa maailmaa luonnolta varastetaan vielä härskimmin, mutta ihmisillä on huonommin.

Silti minun haaveideni toinen vuosisata Suomen valtiolle olisi sellainen, jonka aikana alkaisimme antaa luonnolle jotain takaisin. Paljon se ei pyydä, kunhan saisi olla edes vähän paremmin rauhassa. Osa tehdystä vahingosta on liki korjaamatonta, esimerkiksi ne kuivatetuilta soilta virtaavat ojat kuljettavat järviin ravinteita vuosisadasta toiseen (toisin kuin ojittamishuuman aikoihin virheellisesti argumentoitiin). Vaikka ihmisrotu poistettaisiin maapallolta nyt, niin suomalaisten tuhojälki näkyisi nykyisen Suomen alueen ekosysteemeissä ainakin seuraavaan jääkauteen saakka.

Luontomme voi olla “Suomen luontoa” siinä mielessä, että sijaitsee kartalla paikalla, jota kutsumme Suomeksi. Suomalaisilla luonto on vain lainassa ja meitä kansana mittaa, miten hyvää huolta siitä pidämme. Aaro-vaarini oli sotiemme veteraani, sotasankarikin – olkoonkin että olisi itse kavahtanut moista nimitystä – joka ei sallinut edes saippuaveden heittämistä Evijärveen.

Sellaiseen sankaruuteen meillä itse kullakin on mahdollisuuksia, kun astumme itsenäisen Suomen toiselle vuosisadalle. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille Saarnaajan kirjan (1:4) sanoin:

“Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.”

Kuva: Hannu Keski-Hakuni

Tags: ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑