Sundqvistin Maailma

Published on joulukuu 8th, 2017 | by Kristian Sundqvist

0

Outoa veikkausliigahistoriaa: Bulgarian pässin seikkailut Ilmajoella

Tämä jalkapallotarina sisältää kaahailua, kuoleman uhkaa, suuria tunteita ja sanoisimmeko että hyvin kansainvälistä menoa. Se on alusta loppuun tosi.

En voi kertoa puolustaja Stanislav Bachevin (kuvassa vasemmalla) elämän ehkä pelottavimpien hetkien – jotka hän koki ilmajokelaisella pellonreunalla – värittämästä oudosta vuorokaudesta taustoittamatta ensin omia ammatillisia kuvioitani kevättalvella 2006. Olin vuotta aiemmin lähtenyt lätkimään tuolloin jalkapalloliigassa pelanneen FF Jaron seurajohtajan paikalta, mutta tein Jaron kanssa edelleen komissiolaskutuksella yhteistyötä etenkin pelaajahankinta-asioissa. Jarosta soitettiin Englantiin (jonne olin tällä välin muuttanut) ja kysyttiin, josko löytäisin heille hyvän katkovan keskikenttäpelaajan Venäjälle 300 000 eurolla myydyn Denis Tumasianin tilalle.

Otin ensimmäiseksi yhteyttä bulgarialaiseen tuttavaani Georgi Gradeviin, jonka tiesin ainakin tuon maailmankolkan jalkapalloagenttien mittapuulla luotettavaksi mieheksi (Gradevin toimisto on nyttemmin suuntautunut urheilujuridiikkaan ja toimi yhtenä Roman Eremenkon asianhoitajista tämän pelikieltoasiassa). Georgi ehdotti heti nimeä Stanislav Bachev. Bachev oli oikeastaan puolustaja, mutta Georgin mukaan ominaisuuksiltaan Suomen liigaan takuulla riittävän kova haetullekin pelipaikalle. Ja liian hyvä palkalle, jota Jaro olisi valmis maksamaan. Silti Bachev olisi valmis tulemaan.

Seurasi automaattinen kysymys, että mikä Bachevissa sitten on pielessä. Jos Suomen perukoille saa kahdella tonnilla kuukaudessa eurooppalaisen pelimiehen, niin miehessä on aina jotain vialla. Siis aina, poikkeuksetta. Georgi kertoi auliisti, että Bachevin vikana on pää jopa sanan konkreettisimmassa merkityksessä; mies oli juuri lusinut puolen vuoden pelikiellon tuomarin puskemisesta päällään.

Aiemmin Jaroon luottotoppariksi hankkimaani parhaimmillaan huikeaa Angel Gineviä vaivasi iän myötä paheneva skolioosi, eräs toinen myöhemmin Suomeen toimittamani bulgaari ei tuntenut vahvemman jalan varpaitaan hermovaurion vuoksi. Suomen liigan ikään kuin palkkatasoaan parempien pelaajien historia on samalla vaivaisten tai muuten viallisten historia.

Gradev passitti Sofiassa Bachevin lentokoneeseen varustettuna lipuilla Sofia-Frankfurt-Helsinki-Kokkola. Bachevin englannin osaaminen oli Georgin mukaan kohtuullista eli edusti hyvää bulgarialaisen jalkapalloilijan tasoa jees-nou-muu (jälkimmäisen merkitystä en ole koskaan tullut tietämään, mutta kun jees tai nou ei auta, niin bulgaaripelaaja hymyilee ja sanoo muu). Hänen oli määrä saapua Kokkolan-Pietarsaaren lentokentälle Kruununkylään puoliltaöin perjantaina.

Nyt asiat muuttuvat oudoiksi.

Jaron delegaatio käkkii Kruununkylässä, ei mitään Bachevia. Soittavat ihmeissään ja orastavan vihaisina minulle, lupaan soittaa heti Bulgariaan. Bachevin numeroa minulla ei ole enkä sillä mitään tekisi, koska meillä ei ole yhteistä kieltä. Olen juuri soittamaisillani Georgille, mutta hän ehtii ensin. Sofian päästä kantautuu raivokas kirousmöly.

En pelkää huutamista ainakaan jos huutaja on Bulgariassa ja minä Englannissa. Yritän saada Georgin rauhoittumaan ja kertomaan, että mikä nyt on. Vähitellen selviää, että Bachev on perillä, mutta ketään ei ollut vastassa ja koneen laskeuduttua lentokenttä suljettiin. Niinpä Bachev on ohuissa vaatteissaan yksin lumisessa autiomaassa, jossa ei ole mitään, ei ketään.

Hmmm. Onko Bachev edes Suomessa? Pakko olla, koska tuskin lipuilla mihinkään muuhun maahan olisi päässyt. Minkä koneen hän on Helsinki-Vantaalla ottanut, siihen hän on saattanut sujahtaa sisään väärällä boarding passilla, ehkä? Mitä lentokentän kylteissä lukee, kai siellä joku nimiplakaatti on? Ymmärtääkö Bachev meikäläisiä kirjaimia?

Lopulta Sundqvist-Gradev-Bachev -soittelu selvittää, että Bachev on Ilmajoella. Niinpä tietysti, kone on tehnyt siellä välilaskun ja Bachev laukkonut koneesta ulos. Kun muutama eteläpohjalainen liikemies on saatu pikkuruisesta terminaalista läpi on kone jatkanut Kruununkylään ja Ilmajoen kenttä pantu yöksi säppiin.

Nyt on sentään ongelma, joka ratkaista: pelkästään bulgariaa puhuva kesävaatteinen mies talviyössä autiolla lentokentällä Ilmajoen autiudessa. Soitan Seinäjoelle taksikeskukseen, jossa on ruuhkaa. Lisäksi temperamenttisen, mahdollisesti vähärahaisen ummikkobulgaarin sysääminen seinäjokiselle taksikuskille voisi aiheuttaa uusia seikkailuja. Miehen pitäisi olla puolen vuorokauden päästä jalkapallokentällä Pietarsaaressa. Päätän pelata kilauta kaverille -kortin eli soitan Jaron puheenjohtajalle Timo Kuusistolle, jonka tiedän toiminnan mieheksi. Timppa toteaa olevansa Vaasassa, hyppäävänsä heti Bemarin puikkoihin ja tykittävänsä tuhatta ja sataa hakemaan Bachevin pois.

Soitan Gradeville ja käsken häntä tiedottamaan Bacheville, että apua on tulossa, muttei aivan heti. Sillä välin Bachevin on määrä pukea päälleen kaikki mahdolliset vaatteensa vaikka vara-alkkarit kaulaansa kiskoisi ja pysyä liikkeellä, ympyrän hölkkääminen on hyvä idea.

Kuusisto aikanaan poimii hyvin, hyvin pelokkaan ja jo kylmettyneen – Bachevilla tosiaan oli uskomattomasti vain ohuet vaatteet, vaikkei Bulgariassakaan maaliskuussa hellettä pidä – vahvistuskokelaan mustaan katumaasturiinsa ja aloittaa 130 kilometrin ajomatkan Pietarsaareen. Aamyö on hyvin pitkällä, kun pelaaja painaa päänsä Pietarsaaren kaupunginhotellin tyynyyn.

Seuraavana päivänä jo yhdeltä oli edessä Bachevin näyttöottelu GIF Sunsdvallia vastaan. Jalkapallohalli ja keinonurmi olivat Bacheville outoja kokemuksia, mutta edeltävän yön seikkailut huomioiden hän pärjäsi pelaamassaan täydessä ottelussa hämmästyttävän hyvin ja herätti päävalmentaja Keijo Paanasen kiinnostuksen. Paananen halusi Bachevin jäävän, jotta tätä voitaisiin tarkkailla lisää kunhan mies pääsisi rauhoittumaan.

Bachev halusi kotiin. Mahdollisimman äkkiä. Sen pituinen se. Mieltäni on jäänyt kiehtomaan, mitä kaikkea Bulgarian miehen päässä ehti liikkua hyvin vieraan maan autiossa lumierämaassa ennen kuin pelastaja saapui. Suomen talviyö voi olla hyvin outo ympäristö etenkin yksin ja huonoissa kamppeissa.

Jos tarina kuulostaa tutulta, niin tässä syy: olen kertonut sen kahdesti ennenkin, aina eri sanoin. Lurittelin jutun kymmenisen vuotta sitten HS:n Pressikatsomo-blogiin, joka sittemmin katosi bittiavaruuteen. Rustaisin stoorin muistaakseni viisi vuotta sitten uudestaan sillä kertaa HS:n Brittifutista Sundqvistin mitalla-blogiini, joka sekin on nyttemmin pyyhkiytynyt HS:n digitaalisesta historiasta.

Josko tämä pieni, mutta omalla tavallaan hurja tosikertomus saisi Asialinjalla viimein pidemmän elämän.

Kuva: Netinfo.bg

Tags: , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑