Elokuvat drive elokuva-arvostelu

Published on joulukuu 26th, 2017 | by Antti Hyppänen

0

Elokuva-arvostelu: Drive

Elokuva-arvostelu: Drive Antti Hyppänen
Juoni
Ohjaus
Päähenkilöt
Tunnelma
Soundtrack

Summary: Drive on tiivistunnelmainen ja mahtavan soundtracking sisältävä draamaelokuva. Se on audiovisuaalista tykitystä, jota voi kuvailla parhaiten yhdellä adjektiivilla: tyylikäs. Rakkautta ja väkivaltaa yhdistävä elokuva on todella toimiva paketti.

4.2

Audiovisuaalinen karkki


User Rating: 0 (0 votes)

Drive on vuonna 2011 valmistunut draamaelokuva, jonka on ohjannut Nicolas Winding Refn. Kyseessä oli tanskalaisohjaajan todellinen läpimurtoelokuva Hollywoodissa. Refnin aikaisempia ohjauksia ovat mm. elokuvat Pusher ja Bronson. Elokuvan käsikirjoitus perustuu James Sallisin Drive-nimiseen novelliin, joka on julkaistu vuonna 2005. Muutoksia jouduttiin tekemään kovalla kädellä, sillä Sallisin kirjan juoni ei etene lineaarisesti – toisin kuin elokuvassa.

Driven pääosassa on Ryan Goslingin esittämä nimetön henkilö, joka toimii päivätyössään stunt-ajajana sekä mekaanikkona. Öisin hän heittää keikkaa pankkiryöstäjien pakoauton kuljettajana. Tärkeimmissä sivurooleissa nähdään Carey Mulligan, Bryan Cranston, Ron Perlman ja Christina Hendricks. Mukana on myös Oscar Isaac, joka tunnetaan nykyään Star Wars -trilogiasta Poe Dameronin roolista.

Drive esitettiin ennen virallista ensi-iltaa useilla elokuvafestivaaleilla, joissa se sai osakseen valtavasti suitsutusta. Nicolas Winding Refn voitti mm. parhaan ohjaajan palkinnon vuoden 2011 Cannesin elokuvajuhlilla. Drive oli kyseisenä vuonna ehdolla jokseenkin kaikkiin mahdollisiin elokuva-alan palkintoihin ja voitti lukemattomia tunnustuksia. Drive ei ollut kuitenkaan Oscar-raadin makuun ja pääsi lopulta vain Parhaan äänitehosteiden -palkinnon saajaksi.

Elokuva oli myös kaupallinen menestys, vaikka siitä ei koskaan tullut mitään valtavaa kassamagneettia. Drive tienasi 78 miljoonan lipputulot vain 15 miljoonan dollarin budjetilla.

Elokuva pyörii Ryan Goslingin esittämän Driverin ympärillä. Nimettömäksi jäävä kuski tekee kirjaimellisesti pimeää keikkaa rikollisten pakoauton kuljettajana. Driverin simppeli elämä ilman siteitä ja tunteita kuitenkin muuttuu, kun hän törmää uuteen naapuriinsa. Carey Mulliganin esittämä yksinhuoltaja Irene ja Driver alkavat viettää aikaa toistensa seurassa.

Tarina saa kuitenkin uuden käänteen, kun Irenen lapsen isä, Standard (James Isaac), palaa kotiin. Vankilassa ollut mies rikkoo Driverin illuusiot uusioperheestä ja tuo kuvioon muitakin ongelmia. Standard on jäänyt vankilassa ollessaan velkaa väärille ihmisille. Velkojen maksamiseksi on suoritettava ryöstö, johon Driver lähtee mukaan pakoauton kuljettajaksi.

Elokuva on kerronnaltaan hyvin kaksijakoinen. Avauspuolisko on rauhallista ja leppoisaa tarinaa, jonka pääosassa on Driverin ja Irenen tutustuminen. Toinen puolisko on sen täydellinen vastakohta, sillä tapahtumat eskaloituvat nopeasti. Väkivaltaiset kohtaukset tuntuvat yllättäviltä ensimmäisen kolmevarttisen jälkeen, ja tämä on varmasti ollut myös tarkoitus. Ne ovat paikoin todella raakaa menoa.

Drive on ehdottomasti elokuva, jossa musiikki on vahvassa roolissa. Sen soundtrack sekä tunnusbiisi Nightcall ovat vahvasti kasarityylisiä ja jäävät taatusti katsojan mieleen.

Driven kesto 100 minuuttia on virkistävä poikkeus Hollywoodin valtavirtaan. Elokuva on todella napakka pakkaus, joka olisi voitu myös pilata toisen ohjaajan toimesta venyttämällä se puoli tuntia pidemmäksi. Nyt kasassa on erinomainen kokonaisuus, joka tiivistää tapahtumat juuri sopivaan mittaan.

Ryan Gosling kuuluu näyttelijänä monien mielestä Ben Affleck -kategoriaan. Molemmat toimivat myös omasta mielestäni sellaisissa rooleissa, joissa miesten ilme voi pysyä muuttumattomana läpi elokuvan. Gosling sopi hyvin rooliinsa Blade Runner 2049 -leffassa ja sopii myös Driven pääosaan. Hiljainen ja oman duuninsa loppuun asti hoitava hahmo on Goslingin esittämänä toimiva ja uskottava. Päähenkilöiden kemiat toimivat myös hyvin yhteen.

Drive on elokuvana kokonaisuus, jota kuvaa parhaiten adjektiivi tyylikäs. Se näyttää ja kuulostaa kerrassaan upealta – kyseessä on suorastaan audiovisuaalista tykitystä. Konepellin alta löytyy myös toimiva juoni sekä hyvät roolisuoritukset. Drive kuvaa yhtä aikaa sekä rauhallista rakkaustarinaa että raakaa väkivaltaa. Se on hieno kokonaisuus, jota voi suositella varauksetta hyvien draamaelokuvien ystäville.

Osta Drive (Blu-ray) Discshopista!

Ryan Gosling sekä ohjaaja Nicolas Winding Refn yhdistivät voimansa myös pari vuotta Driven jälkeen elokuvassa Only God Forgives, mutta se jää Drivea vaisummaksi teokseksi. Kyseessä on Driven tapaan visuaalisesti hieno paketti, joten Refnin ohjaustyylistä kiinnostuneiden kannattaa katsastaa myös kyseinen elokuva.

Tags: , , , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑