Sundqvistin Maailma italialaisuus

Published on tammikuu 11th, 2018 | by Kristian Sundqvist

0

Riittävä annos italialaisuutta parantaa elämänlaatua

Lapsuusmuisto: katsottiin koko perheen voimin Levyraatia, kun suomalaisten kollektiiviseen tajuntaan (Levyraati oli vuonna 1983 erittäin kova juttu) iski Toto Cutugnon L’Italiano. Meidän sohvallamme suorastaan hypnotisoiduttiin ja niin kävi tv-raadillekin: italialaisiskelmä voitti ylivoimaisesti ja soitettiin ohjelman lopuksi toistamiseen.

Kari Tapio tarttui heti kappaleeseen ja pikavauhtia syntyi Raul Reimanin sanoittama cover Olen suomalainen, josta tuli rakastetun laulajan uran suurin hitti.

Alkuperäinen biisi ja käännös eroavat toisistaan valtavasti. Cutugnon kappale on musiikkivideotaan myöten syvästi itseironinen, kepeä, korkeintaan lempeänsurullinen italialaisuuden tutkielma, jossa tervehditään jopa Neitsyt Mariaa ja Jumalaa – suomalaisessa sanoituksessa taas on elämä raskasta työtä, jossa harvemmin on onni myötä ja niin edespäin.

Tällainenkin vertailu tuli mieleen, kun mietin, kuinka paljon italialaisuus maailmalle antaa. Meille miehille (tämän artikkelin kuvituksena en ole minä, vaan malli) pukeutumisen mallin – tai pikemminkin pukeutumisen asenteen mallin – jossa monenlainen voi olla tyylikästä, kunhan kantaa itsensä ja vaatteensa oikein. Ruoanlaittajalle ymmärryksen siitä, että upeat ruokalajit eivät välttämättä vaadi kalliita tai vaikeasti saatavia aineksia, laadukkaita kylläkin. Makeasta pitäville varmuuden siitä, että maailmassa on gelatoa ja sitten niitä muita jäätelöitä. Futista rakastaville takuulla suuria tunteita puolesta tai vastaan. Kuvataiteen, klassisen musiikin tai arkkitehtuurin maailmoja en uskalla edes raapaista.

Huomatkaa, että puhun italialaisuudesta, en Italiasta tai edes niinkään italialaisista. Olen käynyt Italiassa harvoin enkä elämässäni ole tuntenut kuin kolme italialaista. Heistäkin yksi loukkaantuisi määritelmästä, sisilialainen kun kansalliselta identiteetiltään on.

Minulle riittää elinvuosieni myötä alati vahvistuva varmuus siitä, että etenkin aistinautintojen saralla valitsee luultavasti oikein, kun valitsee italialaisen tavan. Pistäytydyimme puolisoni kanssa viime keväänä italialaisen yrittäjän pikkuruisessa kahvikaupassa ja kauppias innosti meitä kokeilemaan läpeensä italialaista keksintöä, Alfonso Bialettin vuonna 1933 patentoimaa mokkapannua. Tasan kolmesta osasta koostuva design-ikoni on edullinen, helppo käyttää ja puhdistaa ja mikä oleellisinta mutteripannulla valmistuu erinomaista kahvia. Mutteripannu on suomalaisillekin tuttu 1960-luvulta saakka, mutta melko harva sitä maassamme hyödyntää.

Tällaisia pieniä löytöjä (esimerkiksi pizzan osalta luen sellaiseksi havainnon, että pizzan onnistuminen on riippuvainen tomaattikastikkeen tasosta, jauhojen tasosta, juuston tasosta sekä siitä, mihin muotoon lätty leivotaan ja kuinka kauan sitä riittävän kuumassa paistetaan) kun riittävästi tekee, niin vakuuttuu italialaisuuden ylivoimaisuudesta.

En ole minkäänlainen italofiili. Futiksessakin toivon usein Italian tappiota, viimeksi tosin vain miedosti, koska vastassa ikimuistoisessa matsissa oli Ruotsi. Andrea Pirlon rankkarin maagista eleganssia suorastaan kirosin, kun Italia vuoden 2012 EM-kisoissa pudotti Englannin. Italialaisuuden hyviin puoliin kohdistamani ihailu on käytännöllistä: miksi en pyrkisi elämään italialaisvaikutteisesti, jos italialainen elämäntapa on tasokkain ja nautinnollisin?

Asialinjalla käsittelemämme sprezzatura on arkaainen sana, jota kaikki nykyitalialaiset eivät edes tunnista. Silti siinä tiivistyy jotain, mikä maailman turuilla vastaan tulevista italialaisista niin usein huokuu. Ollaan olemassa näennäisen huolettomasti, mutta samalla hyvin tyylikkäästi siten, että tyyli ammentaa huolettomuudesta.

Vietin viime kesän ja syksyn mittaan ehkä tusinan verran puolipäiväisiä Maltan Ghajn Tuffiehan uimarannalla. Ghajn Tuffieha on saarella lomailevien ja asuvien italialaisten suosikkiranta, koska se on Maltan hiekkarannoista kaunein. Jopa uimarannalla erottaa italialaiset jo kaukaa, niin hyvin he omien ihojensa sisällä viihtyvät iästä ja ruumiinrakenteesta riippumatta.

Olen asunut Maltalla yhteensä kohta kolme vuotta. Italiassa ei ole tullut käytyä, vaikka Sisilia on niin lähellä, että riittävän isolla tykillä ammuttaessa jyly kantaa sinne saakka (tämä testattiin jo vuoden 1565 suuressa piirityksessä). Viimeksi vierailin saapasmaassa vuonna 2011, silloinkin pikaisella työmatkalla.

Tuolla reissulla olivat hermot mennä muun muassa poikkeuksellisen sinnikkäästi huijausyrityksessään pitäytyneeseen taksikuskiin sekä mobiililiittymän avausta vaikeuttaneeseen järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen byrokratiaan. Passikopion faksaaminen ties mihin ministeriöön tuntui raskaalta työkalulta mokkulan toimintaan saattamiseksi.

Italian ulkopuolella voi italialaisuudesta nauttia moisiin ongelmiin törmäämättä. Harrasti Italian-matkailua tai ei, niin italialaisuutta kannattaa arkeensa annostella jopa ennakkoluulottomasti.

Jos siis haluaa arkeensa ripauksen la dolce vitaa. Kukapa ei haluaisi?

Kuva: Pixabay

Tags: , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑