Brittifutista Cristiano Ronaldo 2

Published on tammikuu 29th, 2018 | by Kristian Sundqvist

0

ManU ja numero 7 – julmaa sekä kiehtovaa taikaa

Alexis Sanchezin viimeviikkoisen ManU-siirron numeromagiaulottuvuus (seurahistorian ensimmäinen virallisessa ottelussa jo esiintynyt chileläispelaaja sai selkäänsä sen niin tärkeän seiskan) opetti minulle yhden tylyn tositarinan Manchester Unitedista. Palataan Cristiano Ronaldoon ja kumppaneihin alempana, aluksi kurkistetaan hirveään historiaan.

Pelipaitoihin merkityt numerot otettiin käyttöön jo 1920-luvulla, mutta ensimmäinen seiskaa kantanut ManU:n suurpelaaja nousi tietoisuuteen kolme vuosikymmentä myöhemmin. Vuonna 1951 Unitediin liittynyt John Berry (1926-1994) kantoi numeroa 7 tietysti automaattisesti pelipaikkansa mukaan: hän oli 2-3-5 -järjestelmän outside right eli ylempi oikea hyökkääjä. 163-senttinen taskuraketti loi laitamurtautumisillaan loputtomasti maalipaikkoja ja osaltaan auttoi Unitedin kolmeen liigamestaruuteen.

Koitti vuoden 1958 helmikuun 6. päivä ja Münchenin katastrofi. Busby Babes joukkueena tuhoutui lento-onnettomuudessa, mutta muun muassa John Berry jäi kuin jäikin henkiin: kallonmurtumia, murtunut lantio, katkenneet jalat, murtuneet leuat, ei enää hampaita ja kaksi kuukautta koomassa. Berry nousi aikanaan sairasvuoteeltaan ja toipui vähitellen muistinmenetyksestään.

Manchester United kuitenkin hääti Berryn seuran omistamasta vuokra-asunnosta, koska asuntoa tarvittiin uuden vahvistuksen Maurice Settersin käyttöön. John Berry jätti Manchesterin ja palasi kotiseudulleen Aldershotiin jatkamaan kuntoutumistaan. Hänen poikansa Neal Berry muistelee vuonna 2007 julkastussa kirjassaan Forgotten Babe isänsä todenneen, että jalkapallossa olet tasan yhtä arvokas kuin viimeinen matsisi eli jos et kykene enää ikinä pelaamaan, olet arvoton.

John Berryn, Manchester Unitedin ensimmäisen suuren numero 7:n, tarina on brutaali vastakohta sille, miten modernin ajan Manchester United on käyttänyt Münchenin katastrofin muistoa markkinoinnissaan. Aikanaan ei onnettomuudesta selvinneillä pelaajilla ollut seuralle merkitystä, ellei heistä ollut enää hyötyä kentällä.

John Berrystä opin vasta nyt, mutta ManU:n seuraava suuri ja kaikkien aikojen suurin seiska eli George Best, niin. Mitäpä uutta hänestä voisi sanoa; kaikki superlatiivit tuhlattiin viimeistään, kun elämänsä toisen maksan pilalle ryypännyt Best haudattiin vuonna 2005.

Embed from Getty Images

Best pelasi valtaosan United-urastaan numerolla 11, ei 7. Uran mahtihetkinä – kirkkaimpana upea maali voittoisassa Euroopan Cupin finaalissa vuonna 1968 Benficaa vastaan – selkää koristi numero 7. Niinpä Best luetaan Unitedin seiskasarjaan.

Sarjan seuraava legenda on Bryan Robson, ManU:n 1980-luvun henkilöitymä. Robson teki valtavasti töitä, johti kapteenina joukkuettaan esimerkillä ja edusti kentällä kaikkia muitakin kunnioitettuja perinnearvoja. Taitoa riitti ja toistuvista loukkaantumisistaan Robson kuntoutui välillä hämmästyttävän nopeasti. Minulle, television ja isäni kautta käsiini saamieni brittilehtien kautta englantilaista jalkapalloilua fanaattisesti seuranneelle pojalle, Bryan Robson näyttäytyi täydellisenä esikuvana. Välikäden kautta saamani nimikirjoitus on yhä aarrelaatikossani.

Paljon myöhemmin sain tietää, että Bryan Robsoniin henkilöityi paljon muutakin. Numero 7 oli johtava sielu myös tuonaikaisen Manchester Unitedin edustusjoukkueen alkoholi- ja ruokavaliokulttuureissa, jotka Alex Ferguson ajallaan siisti huippu-urheilijoille sopivaan kuosiin. Tuntuu uskomattomalta, että noinkin hiljattain saattoi merkittävä osa Manchester Unitedin edustusjoukkueesta viettää ottelua edeltävän illan pubissa tuoppeja kumoten. Ottelun jälkeisestä illasta puhumattakaan.

Lopullisesti numeron 7 merkityksen kirjoittivat kiveen yksi mies, yhdet tärkätyt kaulukset ja yksi hyppypotku. Ilmaisu ”elämää suurempi” tuppaa olemaan liioittelua ellei puhuta Soktateesta (joko filosofista tai futaajasta, pätee molempiin), mutta Eric Cantona osuu aika lähelle. Cantona eli omien sääntöjensä määrittämässä maailmassa. Hän näyttäytyi, jos alatyylinen totuus sallitaan, usein täytenä mulkkuna. Toisaalta Cantona osallistui kentän ulkopuolella monenlaiseen hyväntekeväisyyteen. Persoonan valtavuus ei ollut näyteltyä ja tuli näkyviin jokaisessa ottelussa.

Embed from Getty Images

Kun nykypäivää kohti nokittaa David Beckhamilla ja Cristiano Ronaldolla on helppo sanoa, että Alexis Sanchesilla on pelinumeronsa puolesta brittifutiksen isoimmat football bootit täytettävinä. Mutta onko tällaisella numeromagialla merkitystä muuten kuin leppoisana palstantäytteenä?

Kuulun koulukuntaan, jonka mielestä pelaajien nimet kuuluvat paidanselkään muun muassa jääkiekossa, ei jalkapallossa. Paitabisnes ja siihenkin liittyvä tähtipelaajien brändääminen tuotteiksi kuitenkin vaati nimiä selkään ja niiden myötä väheni numeroiden jalkapallokulttuurinen merkitys. Eivätkä numerot ole enää pitkään aikaan järin luotettavasti kertoneet pelipaikkaa.

Jalkapallon historia tosin on näihin päiviin asti elänyt pelaajanumeroissa. Sami Hyypiä (jonka saattaa bongata tämän artikkelin pääkuvasta) pelasi perinteisellä topparin numerolla, nelosella. Toppareita ei aikoinaan ollut, vaan heitä lähimpänä esimerkiksi mainitussa 2-3-5 -muodostelmassa olivat keskimmäisen linjan pelaajat numeroiltaan 4-6. Kahden topparin linjoihin siirryttäessä tuli entisen keskustuen eli numeron viisi kaveriksi laidalta joko nelonen tai kuutonen. Kolmonen ei siis historiallisesti ole keskuspuolustajan numero.

Numeroista välittäminen on muistuma ja viite romanttisempiin aikoihin. Tai sitten ei, jos John Berryn kohtelua ajattelee.

John Berry tarttui tarinan aiheeksi Telegraphin artikkelista.

Kuva: Wikimedia Commons

Tags: , , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑