coincheck hakkerointi

Viikkokatsaus: historian suurin hakkerointi väritti tapahtumarikasta viikkoa

Kryptovaluuttojen ympärillä on riittänyt tapahtumia viime päivinä.  Menneen viikon otsikoissa olivat mm. historian suurin hakkerointi, ensimmäinen kryptojen ranking-lista, Katy Perryn kynnet sekä räppäri 50 centin miljoonat. Valuuttakurssien osalta kyseessä oli yksi tylsimmistä viikoista pitkään aikaan.

Bitcoinin kurssi pysyy tiukasti 11.000 dollarin tuntumassa

Bitcoinin kurssiin mahtui viime viikolla muutamia ylä- ja alamäkiä, mutta kokonaisuutena kyseessä oli tylsä ajanjakso verrattuna edeltävien kuukausien tapahtumiin. Kurssia manipuloitiin alkuviikosta syystä tai toisesta, jolloin nähtiin muutama raju dumppaus ja hinnan romahdus. Joidenkin mielestä tapahtumien taustalla oli futuurisopimusten päättyminen.

Perjantaina nähtiin myös nopea romahdus, mikä johtui japanilaisen Coincheck-pörssin hakkeroinnista. Markkinat kuitenkin toipuivat 500 miljoonan dollarin puhalluksesta muutamassa tunnissa. Useiden analyytikoiden mielestä Bitcoinin kurssi näyttäisi rakentavan pohjaa seuraavalle suurelle nousumarkkinalle.

 

Lightning Network (salamaverkkoteknologia) tulee olemaan Bitcoinin merkittävin kehitysaskel pitkään aikaan. Kyseinen teknologia mahdollistaa lähes reaaliaikaiset siirrot eri tahojen välillä, joten se tulee poistamaan Bitcoinia tällä hetkellä vaivaavat transaktio-ongelmat. Salamaverkon kehitys etenee tällä hetkellä nopeasti. Sen vaikutukset voivat näkyä Bitcoinin kurssissa yllättävän nopeasti – jopa tulevien kuukausien aikana.

Historian suurin hakkerointi kohahdutti markkinaa

Viime viikon suurin kohu liittyy japanilaiseen Coincheck-pörssiin. Kyseessä on yksi Japanin suurimmista kryptovaluuttojen kauppapaikoista. Hakkeri iski kyseiseen yhtiöön torstain ja perjantain välisenä yönä ja varasti 500 miljoonaa kappaletta NEM-kryptovaluuttaa. Kyseessä on yksi markkinoiden top 10 -kryptovaluutoista, jonka arvo oli varkauden hetkellä noin yksi dollari.

Tapauksen todellinen tila selvisi perjantaina pienen epätietoisuuden jälkeen, kun Coincheckin edustajat kertoivat siitä julkisesti. Hakkerointi romahdutti NEM-kryptovaluutan kurssin yli 20 prosenttia. Samalla koko kryptomarkkina tuli alas viitisen pinnaa. Kyseessä oli dollareissa mitattuna historian suurin hakkerointi, eikä 500+ miljoonan varkauksia tapahdu myöskään digimaailman ulkopuolella kovinkaan usein.

NEM kryptovaluutta

Kryptomarkkinoiden kuuluisin hakkerointi on japanilaisen Mt. Gox -pörssin tuho vuonna 2014. Varkaat saivat haltuunsa 850.000 Bitcoinia, mikä tarkoitti kyseisenä vuonna noin 350 miljoonaa dollaria. Kryptomarkkinat olivat siihen aikaan kooltaan vain murto-osa nykyisestä, ja 850.000 Bitcoinia olisi nykyisellä kurssilla yli 10 miljardin dollarin potti. Mt. Gox -hakkerointi romahdutti Bitcoinin kurssin pahasti, ja sillä oli valtavia vaikutuksia monien sijoittajien portfolioon.

Coincheck-pörssin tapaus oli nyt vain pisara valtameressä. Puolen miljardin puhallus on tänään vain 0,1% koko markkinan arvosta. Niinpä vaikutukset jäivät vain muutaman tunnin mittaisiksi.

Tuoreiden tietojen mukaan Coincheck aikoo maksaa omista varoistaan yli 400 miljoonan dollarin korvaukset hakkeroinnin uhreille. Yhtiö palauttaa näin ollen noin 90% asiakkaiden menetyksistä. Hakkeroinnin seurauksena noin 260.000 Coincheckin asiakasta menetti varojaan.

NEM-yhteisö on myös aktiivisesti mukana tapauksen selvittämisessä. NEM foundation on kehittänyt noin 24 tunnissa varojen seurantatyökalun, minkä avulla hakkeri on ajettu käytännössä nurkkaan. Hänen käyttämänsä NEM-tili on merkitty, ja kaikkia merkittäviä pörssejä on tiedotettu asiasta. Käytännössä hakkeri ei voi tehdä tällä hetkellä liikuttaa varojaan, sillä hänen on mahdoton konvertoida niitä suoraan fiat-rahaksi.

Nordea kielsi työntekijöiltään Bitcoin-sijoittamisen

Yksi viime viikon suomalaisia koskevista uutisista oli Nordea-pankin hyökkäys Bitcoinia vastaan. Yhtiö on nimittäin kieltänyt työntekijöitään sijoittamasta kryptovaluutoihin 18.2. jälkeen. Kielto koskee jokaista konsernin 31.000 työntekijää Pohjoismaissa. Nordea suosittelee myös työntekijöitään myymään nykyiset omistuksensa pois, mutta tähän ei ilmeisesti velvoiteta.

Embed from Getty Images

Nordea-konsernin pääjohtaja Capser von Koskull (kuvassa) on ollut aiemminkin kriittinen Bitcoinia kohtaan – kuten moni muukin pankkiiri. Von Koskullia häiritsee, että Bitcoin on sääntelyn ulkopuolella. Von Koskull on kritisoinut pankkiireille tyypilliseen tapaan Bitcoinin mahdollisuuksia rikollisessa toiminnassa.

Nordean suorittama kryptobänni ei siis tule suurena yllätyksenä. Pankin on kuitenkin vaikea valvoa sen toimeenpanoa, mihin se tuskin edes lähtee. Lisäksi kyseisen kiellon uhmaaminen ei välttämättä riitä perusteeksi irtisanomiselle. Kyseessä on yksi monista täysin turhista yrityksistä, joiden tavoitteena on estää Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen vallankumous.

Samaan aikaan kun Nordea yrittää turhaan estää kryptovaluuttojen leviämistä, Suomen itä- ja länsinaapurit puuhaavat valtiollista kryptovaluuttaa. Ruotsi on tutkinut jo vuosia ”kryptokruunun” mahdollisuutta, ja maa tulee todennäköisesti julkistamaan oman virtuaalivaluuttansa lähitulevaisuudessa. Länsinaapurimme suhtautuu positiivisesti kryptovaluuttoihin ja haluaa olla pohjolan paras vaihtoehto louhintaa suorittaville yrityksille.

Venäjä puolestaan valmistelee lakiesitystä kryptomarkkinan säätelyyn, ja Putin on puhunut useaan otteeseen ”kryptoruplan” mahdollisuudesta. Venäjällä on myös valtavasti halpaa energiaa sekä hyvät olosuhteet kryptovaluuttojen louhintaa varten.

Katy Perryn kynnet ja 50 Centin kryptomiljoonat

Pop-tähdet Katy Perry ja 50 Cent olivat myös otsikoissa menneellä viikolla. Katy Perry esitteli kryptovaluutat 68,4 miljoonalle seuraajalleen kynsiensä avulla.

$—CrYpTo ClAwS—$

A post shared by KATY PERRY (@katyperry) on

Kuva-arvoitus: mitkä kryptovaluutat ovat edustettuna tämän pop-artistin kynsissä? Perryn kynsien ulkonäöstä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta kyseessä oli yksi pieni askel kryptotietoisuuden leviämisessä.

Räppäri 50 Cent pääsi otsikoihin, kun mies löysi hallustaan miljoonien dollareiden arvoisen Bitcoin-kätkön. Amerikkalaisartisti oli edelläkävijä vuonna 2014, kun hän hyväksyi Bitcoinin maksuvälineeksi Animal Ambition -albuminsa ostoon.

TMZ:n uutisen mukaan 50 Cent sai tililleen noin 700 Bitcoinia, joiden arvo oli albumin myyntihetkellä varsin mitätön – ainakin 50 Centin omaisuuteen verrattuna. Tuohon aikaan yhden Bitcoinin kurssi oli noin 662 dollaria. Nykyisin tilanne on toinen, sillä 50 Centin omistamat ”pitkot” ovat arvoltaan noin 8 miljoonaa dollaria. Räppäri oli ilmeisesti unohtanut Bitcoinien olemassa olon, sillä hän kommentoi (nyt poistettua) IG-postaustaan: “Ima keep it real, I forgot I did that shit lol.”

Weiss Ratings antoi Bitcoinille keskinkertaisen arvosanan

Yksi viime viikon mielenkiintoisimmista tapahtumista oli kryptovaluuttojen ranking-listauksen paljastaminen. Kyseessä oli Weiss Ratings -yhtiön julkaisu, jossa annettiin A-E ranking useimmille merkittävistä kryptovaluutoista. Tämä ranking-lista lytättiin täysin sosiaalisessa mediassa, eikä kyse ollut tällä kertaa vain Bitcoinin heikosta arvosanasta.

Weiss Ratings ei antanut yhdellekään kryptovaluutalle A-luokitusta. B-kategoriaan pääsi puoli tusinaa sijoituskohdetta, kuten Ethereum sekä Cardano. Bitcoinin arvosanaksi tuli C+, johtuen sen nykyisistä ongelmista teknologian kanssa. Voit lukea rankingin taustoista lisää tästä artikkelista.

Lopuksi vielä varoituksen sana. Tether on noussut viime aikoina yhä suuremmaksi puheenaiheeksi kryptomaailmassa. Kyseessä vaikuttaa olevan tikittävä aikapommi, joka voi aiheuttaa iso tuhoa niin kryptovaluuttojen kursseihin kuin useisiin pörsseihin. Etenkin Bitfinex-pörssi kuuluu toistaiseksi vältettävien sivustojen joukkoon. Jos aihe ei ole vielä tuttu, niin suosittelen lukemaan tämän artikkelin ja katsomaan läpi alla olevan videon.

Toistaiseksi aukotonta todistusaineistoa Tetherin huijauksesta ei löydy. Koko kuviossa on kuitenkin niin monta kysymysmerkkiä, että kyseistä kryptovaluuttaa kannattaa varoa juuri nyt. Suosittelen tutustumaan aiheeseen ja tekemään sitten omat johtopäätökset riskien tasosta.

Asialinjan viikkokatsaukset tuottaa Bitcoinkeskus.com. Löydät sivustolta Suomen parhaat oppaat kaikkiin tunnetuimpiin kryptovaluuttoihin. Bitcoinkeskus.comin some-tilit pitävät sinut myös ajan tasalla tärkeimmistä uutisista. Voit seurata sivustoa Twitterin tai Facebookin avulla. Asialinja suosittelee myös vahvasti Blokkimedia -kanavaa Youtubessa. Kyseessä on Suomen paras kryptovaluuttoja käsittelevä Youtube-kanava. Blokkimedia tarjoaa jatkuvasti hyödyllistä informaatioita etenkin aloitteleville sijoittajille.

---

kuva: Pixabay

loading...


Leave a reply