Sundqvistin Maailma Manaaja

Published on helmikuu 14th, 2018 | by Kristian Sundqvist

0

Manaajasta tuli vahingossa pelottava ja sattumalta suosittu

Kauhukirjallisuuden ja -elokuvien ystävänä luulin tietäväni kohtuullisen paljon Manaaja-romaanistakin, mutta olin erehtynyt.

Ostin antikvariaatista The Exorcistin vuonna 1999 julkaistun pokkarilaitoksen, johon William Peter Blatty oli kirjoittanut uuden esipuheen. Kirjailija kertoo, kuinka vuonna 1971 päivänvalon nähnyt teos olisi jäänyt täydellisen tuntemattomaksi kaupalliseksi epäonnistumiseksi, ellei olisi käynyt valtavan hyvä tuuri.

Päästetään viime vuoden tammikuussa 89-vuotiaana kuollut Blatty (joka sai kirjalleen uskollisesta Manaaja-elokuvan käsikirjoituksesta Oscar-palkinnon vuonna 1973) ääneen 19 vuoden takaa.

“Kirjoittaessani Manaajaa asuin yhden huoneen hökkelissä ja ajattelin, että kiinnostusta tällaisia tapahtumia kohtaan olisi – olin itse aivan varma, että demonit tosiaan ottivat ihmisiä haltuunsa. Kun kirjani julkaistiin, näytti, että olin epäonnistunut. Yleisö ei osoittanut mitään mielenkiintoa. Kirjakaupat palauttivat myymättömiä kirjojani sadan kappaleen nipuissa kustantajalle.”

Köyhän, tuntemattoman kirjailijan teos näytti tuomitulta. Kävi kuitenkin niin, että Blatty sattui olemaan lounaalla sananmukaisesti kivenheiton päässä studiosta, jossa oli määrä alkaa Dick Cavett Show’n (eräs aikansa suosituimmista talk show -ohjelmista Yhdysvalloissa) suora lähetys ja päävieras perui viime hetkillä. Blatty keksittiin ohjelmaan puhumaan kirjastaan – josta Dick Cavett ei ollut aiemmin edes kuullut – koska joku piti kameroiden eteen saada.

Blatty pääsi esitelmöimään kolmen vartin ajan demoneista, niiden manaamisesta ja katolisesta mystiikasta yli kymmenmiljoonaiselle yleisölle. Viikkoa myöhemmin The Exorcist pamahti valtakunnallisille myyntilistoille ja loppu on populäärikulttuurihistoriaa.

“Moni voisi uskoa, että se oli sattumaa. Minä en. Joku voima jossain järjestelee tällaisia asioita”, kirjoitti Blatty 28 vuotta myöhemmin.

Vuonna 2011 Blatty paljasti Fox Newsin verkkosivuille kirjoittamassaan kolumnissa, ettei missään nimessä aikonut kirjoittaa pelottavaa kirjaa.

“Luulin kirjoittavani modernin rikosromaanin kaapuun verhottua romaania uskosta, eräänlaista saarnaa, jota kukaan ei malttaisi jättää kesken. Tähän päivään mennessä minulla ei ole ollut vähäisintäkään pyrkimystä pelotella ketään.”

The Exorcistin nyt uudelleen lukeneena – ensimmäinen kerta oli lukioikäisenä kauan sitten – en ole asiasta täysin varma. Kirjasta löytyy kömpelön kioskikirjallisuuden tehokeinoja ja viljalti tylsiä adjektiiveja (kyllä, on epäilemättä painajaismaista jos soma tyttäresi muuttuu krusifiksilla masturboivaksi demoniksi, mutta nightmarish-adjektiivin toistelu on halpa keino asian korostamiseen). Ei Manaaja sanataiteellisesti arvioiden maailmankirjallisuutta ole kauhugenrenkään mittapuulla, kaikkea muuta.

Silti tämä on hyvin voimakas ja mieleenpainuva teos, joka ansaitsee paikkansa kauhukirjallisuuden kunniagalleriassa. Miksi?

Manaaja onnistuu viimeisessä eli neljännessä pääluvussaan Lankaster Merrinin hahmon kautta nousemaan kauas viihderomaanin yläpuolelle pohtimaan valtavia teemoja. Onko suurin pahuus meidän arkipäiväisessä käytöksessämme ja toiminnassamme, siinä, miten pienillä sanoilla ja eleillä saamme läheisemme tuntemaan itsensä hitusen vähempiarvoisiksi? Ja ovatko itsehalveksunta ja häpeä tosiaan avoimia portteja pahuuteen? Merrinin uskonnollisfilosofiset pohdinnat eivät tunnu keinotekoisilta, koska koko romaani on oikeastaan ollut valmistelua hetkelle, jolloin hän ne ääneen sanoo.

William Peter Blatty siis Manaajassa lopulta todellakin saarnaa lukijoilleen vieläpä tavalla, josta löysin erään kiinnostavan viitteen muutamaa vuotta myöhemmin kirjoitettuun klassikkoon. Isä Merrin – käytännössä kirjailija itse – pohtii, että Saatanakin seuraajineen tietämättään lopulta palvelee Jumalan tarkoitusperiä. Stephen Kingin fanit, kuulostaako tutulta?

Kingin itsensä “synkän kristillisyyden pitkäksi tarinaksi” määrittelemän Tukikohdan hyvä ihmisenkeli Äiti Abigail sanoo samoin kirjan demonista, Tummasta miehestä. Tällaista ajatusta ei tietääkseni löydy raamatusta, mutta John Miltonin Kadotetusta paratiisista kylläkin. Ja esimerkiksi J.R.R. Tolkienin maailmasta, joka on paljon velkaa Miltonille.

Manaaja siis nousee temaattisesti arvoiden jopa jylhään seuraan, mutta on sillä muitakin merkittäviä ansioita. Henkilökavalkadi on herkullinen ja tehokas: Reganin itsekäs ja ajattelematon, mutta samalla pahaa tarkoittamaton äiti Chris MacNeil on kirjailijan kritiikki Hollywoodin unelmatehtaan pinnallisuutta kohtaan. Rikoskomisario Kinderman antaa Blattylle tilaisuuden herkutella etsiväkirjojen stereotypioilla. Känninen, ultraprovokatorinen brittiohjaaja Burke Dennings pistää väkisinkin naurattamaan. Jopa vainaana, kun hänellä jo on pää väärinpäin niskassa kiinni.

Kaltaiselleni katolisiin kummallisuuksiin (ja niitähän riittää) hurahtaneelle Blatty tarjoaa runsaasti täkyjä, huumoria ja sielunsynkkyyttä. Roomalaisen rituaalin ja sitä vielä tärkeämmän roomalaisen missaalin kirjakokoelmiini hiljattain löytäneenä voin halutessani tarkistaa, ovatko kaikki lainaukset takuulla oikein! En tiedä onko “uskontoporno” järin sovelias termi, mutta väliäkö sillä – sitäkin tässä kirjassa riittää.

Jos olet jaksanut tänne asti etkä ole lukenut Manaajaa uskallan kuvitella mielessäsi pyörivän kysymyksen: missä määrin elokuvan kuvasto hyökkää mieleen ja häiritsee lukukokemusta? Onko isä Merrinillä väkisinkin Max von Sydowin naama ja maneerit?

On, ainakin minulle. Yritin ensin mielenhallinnalla loihtia toisenlaisia kuvia, mutta luovutin. Erityisen häiritsevänä en asiaa kokenut. Kirja on elokuvaan verrattuna niin ratkaisevasti erilainen taidemuoto, että jos sillä on omia ansioitaan niin mielikuvien sekoittuminen ei haittaa.

Ja ansioita William Peter Blattyn Manaaja-romaanilla riittää, elokuvan nähneelle (kuka sitä muka ei ole nähnyt?) yllättävimpänä huumori. Uskonnollisen viestinsä Blatty onnistuu välittämään syyllistymättä tuputtamiseen. Omaa uskontoaan eli katolista kristillisyyttä Blatty toteutti elämässään jopa fundamentalistisesti, mutta Manaajassa sivutaan myös katolisuuden synkkiä varjoja.

Ei mikään tavallinen kauhupokkari edes 47 vuotta julkaisemisensa jälkeen luettuna.

Kuva: Flickr.com

Tags: , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑