pokka pitää

Iso-Britannia on luokkayhteiskunta - Suomi ei

Minua tuppaa häiritsemään, kun suomalaiset puhuvat oman maansa yhteiskuntaluokista. Suomessa kun luokalla tunnutaan käsitettävän ihmisen varallisuutta; rikas muka edustaisi automaattisesti "ylempää" luokkaa kuin köyhä. Älytöntä - ei kai ihmisen mahdollinen luokka omalla painollaan muutu esimerkiksi lottovoiton tai rikkaan puolison löytämisen myötä? Tai ylipäätään rikastumisen kautta, vaikka se tapahtuisi vuosikymmenien vaivannöällä?

Elin pitkään luokkayhteiskunnassa eli Iso-Britanniassa. Valtiossa, jossa henkilön varallisuus ei määritä hänen yhteiskuntaluokkaansa. Esimerkkejä jalkapallon maailmasta: Sir Alex Ferguson pysyy ikuisesti jämäkän työväenluokkaisena - mitä statusta hän itse voimakkaasti korostaa, jottei kukaan vahingossakaan käsittäisi väärin - ja Wayne Rooney samoin. Vastaavasti yksinäinen, päihdeongelmainen ja syrjäytynyt kuuluu kuolemaansa saakka ylempää keskiluokkaan, jos tuohon luokkaan syntyi ja kasvoi.

Tietysti ylemmän keskiluokkien jäsenillä on keskimäärin paremmat tulot ja enemmän varallisuutta kuin työväenluokkiin kuuluvilla (tosin alemman keskiluokan ja ylemmän työväenluokan osalta eroa ei käytännössä ole), mutta rahalla ei voi ostaa luokkastatusta. Juuri tämä ainakin omassa ajatusmaailmassani on luokkayhteiskunnan kulttuurinen määritelmä: olet sitä luokkaa, mihin synnyt.

Luokkasiirtymät tapahtuvat sukupolvien välillä, esimerkiksi rikkaiden futaajien lapset luultavasti käyvät kalliita yksityiskouluja, joissa kasvavat ylemmän keskiluokan edustajiksi ja pitävät isiään juntteina. Ja kun jalkapalloilijan poika aikanaan nai rahanahneen herttuattaren kasvatetaan jalkapalloilijan pojanpoika yläluokkaan!

Jos minun pitäisi listata kaikki koskaan nimeltä tuntemani britit, niin hyvinkin kaksi kolmannesta prosenttia kuuluu johonkin työväenluokan alakategoriaan (lower working, working working, upper working). Loput sitten valtaosaltaan keskiluokkiin (lower middle, middle middle, upper middle), muutama non-workingiin, jos se luokaksi luetaan. Lisäksi vielä yksi ylväs aatelisneito, niin lista on valmis.

Luokkia siis on seitsemän tai kahdeksan, yläluokka kun on vain yläluokka eikä siinä ole alakategorioita.Mainittu aatelisneito edustaa samaa luokkaa kuin kuningatar. Työväen- ja keskiluokan kolmijako on yleensä suomalaisille vieras, siksi esimerkiksi working classes käännetään melkein aina suomeksi työväenluokka, vaikka todenmukainen käännös olisi työväenluokat.

Suomalainen ei yleensä paljoa tee brittien arkaaisen luokkajärjestelmän teoreettisella ymmärtämisellä. Käytännössä sitä taas ei voi sisäistää kuin asumalla maassa pitkään, viiden vuoden jälkeen alkaa homma avautua.

Hupia tuosta järjestelmästä silti saavat muutkin kuin Iso-Britannian kansat (englantilaiset, walesilaiset ja skotit) irti, eihän Keeping Up Appearances (Pokka pitää) muuten olisi yksi saarivaltion tv-historian menestyneimmistä vientituotteista komediasarjojen saralla. Suomessakin lukemattomia kertoja uusittu Pokka pitää perustuu päähenkilön naurettaville (sanan lempeämmässä ja ilkeämmässä merkityksessä) pyrkimyksille piilottaa työväenluokkaisuutensa ja kiivetä mahdollisimman korkealle keskiluokkien hierarkiassa. Suomalaista versiota sarjasta ei olisi voinut tehdä, koska Suomessa ei tuollaisia jakoja ja hierarkioita ole.

Suomalainen kummallisuus - jos brittiläisestä näkökulmasta katsoisi - on sekin, että ihmiset voivat ääneen määritellä oman yhteiskuntaluokkansa. Kansalainen voi ihan pokkanana sanoa kuuluvansa keskiluokkaan. Iso-Britanniassa aihe on yksilötasolla tabu työväenluokkien ulkopuolella.

Iso-Britannian yhteiskuntaluokista monin tavoin lähimpänä toisiaan ovat työväenluokat ja yläluokka. Kumpienkaan edustajat kun eivät yleensä yritä esittää mitään, he ovat ylpeästi mitä ovat. Keskiluokkien väliset keskinäiset rajat eivät ole tarkasti määrittyneet, joten niiden edustajat joutuvat usein miettimään, mitä sananvalintoja käyttää ja puhuako reilusti murretta vai osittaista kirjakieltä. Raja upper workingin ja lower middlen välillä voi myös olla vaarallisen häilyvä, joten jompaan kumpaan näistä ryhmistä kuuluva usein korostaa luokkastatustaan keskimääristä voimakkaammin.

Suomalaiset eivät elä jatkuvassa luokkayhteiskunnan signaalitulvassa, jossa jokaisen kanssaihmisen puhetapa, muut tavat, pukeutuminen ja ylipäätään koko olemus antavat vihjeitä näiden luokkastatuksesta. Eihän Suomessa edes ole eri yhteiskuntaluokille suunnattuja ruokakauppoja eikä lapselle annetusta nimestä voi päätellä vanhempien luokkaidentiteettiä.

Meillä kaikki istuvat sohvalla (engl. sofa, settee tai coach) joka sijaitsee olohuoneessa (engl. drawing room, lounge tai living room). Ja lounas ja päivällinen tarkoittavat kaikille osapuilleen samaa asiaa ainakin ajallisesti, ja niin edelleen.

Iso-Britanniassa kaikki tuollaiset asiat ovat luokkasidonnaisia, olkoonkin, että niitä pyöritellään loputtoman ironisesti. Työväenluokkainen voiironisesti kutsua sohvaansa sofaksi eikä setteeksi ja väittää sen sijaitsevan drawing roomissa, ylempää keskiluokkaa edustava sanoo näin vakavissaan. Niin mikä drawing room? Lyhennys sanasta withdrawing room eli tila, jollainen työväenluokkaa ylemmillä oli käytössään rauhallista lueskelua tai sivistynyttä keskustelua varten. Entä se kuuluisa kello viiden tee? Työväenluokilla se tarkoittaa päivällistä, ylemmillä luokilla taas sitä, miltä kuulostaa. Dinner on työväenenglanniksi lounas, sitä ylemmille luokille päivällinen.

Voi olla, että suurissa kaupungeissa asuvat koulutetut nuoret nykyään vähät välittävät tuollaisista säännöistä, mutta valtaosa briteistä yhä noudattaa niitä tiedostamattaan.

Minulta tivattiin kerran, että pläjäytä nyt joku mojova konkreettinen tarina siitä, millainen on todellinen luokkayhteiskunta.

Kerroin hyvin perinteisen esimerkin, aiheena katkarapu. Se kun on raaka-aineena harvinaisen luokkaneutraali, kaikissa yhteiskuntaluokissa on sopivaa syödä katkarapuja. Mutta se, millaisissa ruoissa niitä ainakaan muiden nähden nauttii määrittää henkilön luokan pomminvarmasti: pröystäilevä katkarapucocktail on äärimmäisen työväenluokkainen annos, sitä eivät ylemmät luokat missään nimessä suuhunsa pistä. Sama pätee kaikkiin katkarapuruokiin, joissa on majoneesia tai mitään juoksevaa aineosaa ja jota syödään haarukalla.

Hillitympi katkarapuleipä taas on erittäin keskiluokkainen ruokalaji, jopa siinä määrin, että se on jonkinlainen pikkuherrastelun määre Suomessa saakka. Tämä on kulttuurista lainaa Britanniasta. Yläluokka syö katkarapunsa sosekeitossa, jolla on ranskalainen nimi.

Katkarapuesimerkkiä voisi syventää: onko ravut ostettu tuoreena vai purkissa? Ovatko ne eettisesti pyydettyjä tai viljeltyjä tai jotain? Nämä ovat kuitenkin kulinaristisia, moraalisia tai jopa identiteettipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä, eivätkä liity perinteiseen brittiläiseen luokkayhteiskuntaan.

Luokkayhteiskuntaan, jota Suomessa ei ainakaan missään minun tunnistamassani kulttuurisessa mielessä ole. Tulo- ja varallisuuseroja on ja ne usein koulutustason myötä periytyvät siinä kuin esimerkiksi kulttuuri- tai urheiluharrastukset, mutta se ei ole sama asia.

---

Tämä pieni artikkeli löyhästi perustuu Helsingin Sanomien verkkosivuille takavuosina kirjoittamaani ja sieltä bittiavaruuteen kadonneeseen Englantilaista sielua etsimässä -sarjaan. Raapaisen valtavaa aihetta ohuesti, lopulta vain katkaravun verran. Iso-Britannia olisi loputon aiheiden aarreitta; siellä asuessani tajusin ainakin, miten vähän tuota useasta maasta koostuvaa valtiota Suomessa lopulta tunnetaan.

Montako maata Iso-Britanniassa loputa onkaan? Moni cornwallilainen ainakin katsoo, ettei ole identiteetiltään englantilainen, vaan, kyllä, ihan korni tyyppi. Ensisijaisesti britiksi identifioi itsensä harva englantilainenkaan skoteista ja walesilaisista puhumattakaan. Siksi brittiläisyydestä puhuminen, johon tässäkin artikkelissa syyllistytään, on älyllisesti laiskaa.

Vaikeita aihepiirejä ja mitä syvemmälle kaivaa, sitä vaikeamaai on yleistää ja yksinkertaistaa. Silti olisi kiusaus ryhtyä pitkästä aikaa kaivuuhommin, Internetissä eli tässä tapauksessa Asialinjalla on tilaa.

Kuva: Pxhere.com

2 comments

  1. MMHH 28 helmikuu, 2018 at 15:15 Vastaa

    Pilkunviilausta, koska tässä tekstissä virhe toistuu niin usein. Nimeä Iso-Britannia taivutettaessa molemmat osat taipuvat, siis Ison-Britannian, Isosta-Britanniasta jne. samaan tapaan kuin esim. Uudeltamaalta. Eihän Pohjois-Koreaakaan taivuteta kuin jälkimmäisen sanan osalta, joku voi sanoa, mutta kun vain adjektiivimäärite taipuu.

  2. MMHH 28 helmikuu, 2018 at 15:26 Vastaa

    Onhan Suomessakin sikäli luokkayhteiskunta, että varallisuuserot eivät selitä ihmisten eroja. Pienipalkkainen tutkija on kulutustottumuksiltaan, harrastuksiltaan ja arvoiltaan luultavasti aika erilainen kuin hyvää tiliä firmansa kautta tekevä putkimiesyrittäjä. Akateemisten naisten vaikeus löytää puoliso ei liity tulotasoon vaan erilaisiin mielenkiinnon kohteisiin kuin duunariäijillä. Homogeenisessä Suomessa ollaan varmasti sentään silti kaukana brittien luokkayhteiskunnasta.

Leave a reply