john delorean dmc-12

John DeLorean rakensi huikean auton, joka ei koskaan menestynyt

John DeLoreanin sukunimi on tuttu jokaiselle 1980-luvun autot tuntevalle henkilölle. DeLorean DMC-12 malli ajoi perustajansa lopulta henkilölkohtaiseen konkurssiin, mutta auto jäi silti populaarikulttuurin historiaan Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa. Tässä artikkelissa käydään hieman läpi "automaailman rokkistaran" tarinaa sekä kuuluisan ajoneuvon kohtaloa.

Nuori insinööri John DeLorean

John DeLorean syntyi vuonna 1925 kahden maahanmuuttajan perheeseen autokaupunki Detroitissa. Hänen omaperäinen sukunimensä juontaa juurensa Romaniaan, josta hänen isänsä on kotoisin. DeLoreanin äiti oli tullut Yhdysvaltoihin Itävallasta. John DeLorean oli kiinnostunut tekniikasta nuoresta pitäen ja pärjäsi opinnoissaan erinomaisesti.

Vuonna 1943 hänet kutsuttiin 2. maailmansodan vuoksi Yhdysvaltain armeijaan, jossa DeLorean palveli kolme vuotta. Tämän jälkeen tuleva autosuunnittelija kauppasi mm. henkivakuutuksia hyvällä menestyksellä. Hän valmistui vuonna 1952 maisteritason tutkinnolla Chyrsler-instituutista autoalan suunnittelijaksi.

DeLorean aloitti työnsä autojen parissa ensin Chryslerin tehtaalla, josta hän siirtyi Packard Motor Companyn leipiin vuoden jälkeen. DeLoreanin ura lähti kunnolla liittoon General Motorsilla.

GM ja Pontiacin muskeliautot

John DeLorean siirtyi GM:n palvelukseen vuonna 1956 ja nousi nopeasti esimiestensä tietoisuuteen Pontiac-divisioonassa. Hänen työnsä tuloksena syntyi lukuisia patentoituja innovaatioita, ja DeLorean ylennettiin vuonna 1961 pääinsinööriksi. John DeLorean on parhaiten tunnettu GM:n ajoilta hänen panoksestaan Pontiac GTO:n parissa.

delorean pontiac gto

Kuvassa olevaa ajopeliä pidetään yleisesti ottaen maailman ensimmäisenä muskeliautona. GTO on lyhenne sanoista Gran Turismo Omologato, ja kyseinen malli sai nimensä legendaarisesta Ferrari 250 GTO:sta.

Pontiac GTO oli valtava menestys, ja DeLorean ylennettiin sen johdosta koko Pontiac-divisioonan päälliköksi vuonna 1965. Hänestä tuli 40-vuotiaana General Motorsin historian nuorin divisioonapäällikkö.

Pari vuotta myöhemmin DeLorean oli vastuussa myös Pontiac Firebirdistä, josta tuli 70-luvulle mentäessä valtava hitti. Jokainen 80-luvulla nuoruuttaan elänyt poika muistaa taatusti Ritari Ässä TV-sarjan, jonka päätähtenä nähtiin puhuva Pontiac Firebird Trans Am.

John DeLorean ja Chevrolet

DeLoreanin maine kasvoi GM:llä 60- ja 70-luvulla. Hänet nähtiin yleisestä tyylistä poikkeavana ”kapinallisena”, joka alkoi saada työssään yhä enemmän vapauksia.

Vuonna 1969 DeLorean ylennettiin GM:n lippulaivanmerkin johtoon. Kyseessä oli legendaarinen Chevrolet. Tässä vaiheessa DeLorean oli jo aikamoinen jetset-julkkis, ja mies oli tehnyt sijoituksia mm. San Diego Chargers ja New York Yankees -urheiluseuroihin.

DeLoreanin saapuessa Chevroletin johtoon yhtiö oli vaikeuksissa. Hän onnistui kuitenkin korjaamaan tilanteen, ja divisioona teki vuonna 1971 ennätystuloksen.

Vuonna 1972 John DeLorean nousi jälleen ylemmäs, ja hänen tittelinsä oli vice president of car and truck production, joka käsitti koko GM:n tuotannon. Seuraavana vuonna mies päätti kuitenkin vaihtaa maisemaa. Joidenkin mielestä hän sai potkut, toisten mielestä DeLorean vain kyllästyi yrityselämään ja halusi tehdä jotain muuta.

DeLorean automerkki syntyy

John DeLorean päätti kokeilla seuraavaksi onneaan oman automerkkinsä kanssa. Hänellä oli vuosikymmenien kokemus autoteollisuudesta, joten miksipä ei.

DeLorean Motor Company perustettiin vuonna 1975 Detroitissa. Sijoittajien joukossa olivat mm. tunnetut viihdemaailman nimet Johnny Carson ja Sammy Davis Jr. DeLorean löysi sopivan paikan autotehtaalleen Pohjois-Irlannista, jossa hän sai projektiinsa mukavasti tukea Iso-Britannian valtiolta. Alueella oli tuohon aikaan korkea työttömyys, joten DeLoreanin autotehdas sai runsaasti lainaa.

Erilaisten viivästyksien myötä tuotanto alkoi vasta vuonna 1981. Tehdas valmisti yhtä automallia, jonka nimi oli DeLorean DMC-12. Siinä oli ruostumattomasta teräksestä tehty kori ja lokinsiipiovet, jotka antoivat autolle poikkeuksellisen ulkonäön.

delorean dmc-12

DeLorean tuli markkinoille pahaan aikaan, sillä 80-luvun alussa iskenyt lama söi autoteollisuuden voittoja. Kuluttajat eivät olleet valmiita maksamaan auton poikkeuksellisesta ulkonäöstä, minkä rasitteena oli myös varsin puhditon moottori. DeLoreanin ulkonäkö lupasi paljon enemmän.

Kaiken lisäksi ruostumattomasta teräksestä tehty kori ei sisältänyt maalipintaa, joten auto oli käytännössä mahdoton pitää puhtaana. Oman osansa soppaan toivat kokemattomat duunarit, mikä johti alussa heikkoon tuotannon laatuun. Voit lukea lisää DeLorean Motor Companyn virheistä tästä ja tästä artikkelista.

Yhtiön konkurssi ja pidätys huumeista

DeLoreanin nimeä kantava automerkki oli vaikeuksissa alusta asti. Se jäi pahasti jälkeen myyntitavoitteista, joten tuhansia DeLorean DMC-12 malleja oli vuonna 1982 parkissa tehtaan pihassa. Yhtiö alkoi olla pahoissa veloissa, ja John DeLoreanin pidätys lokakuussa 1982 oli toiminnan lopullinen kuolinisku.

DeLorean jäi kiinni FBI:n peiteoperaatiossa 27 kokaiinikilon kanssa. Kuulostaa uskomattomalta, mutta epätoivoinen mies yritti pelastaa konkurssiin menevän yrityksenä huumeiden salakuljetuksen avulla.

DeLorean onnistui lopulta välttämään syytteet eikä mennyt koskaan vankilaan. FBI oli ottanut DeLoreanin (hänen puolustuksensa mukaan) kohteeksi epäreilulla tavalla. Hänet houkutteli diiliin entinen naapuri, joka tiesi DeLoreanin epätoivoisesta tilanteesta. DeLorean Motor Company meni joka tapauksessa konkurssiin, ja John DeLoreanin maine bisnesmiehenä oli kadonnut.

Yhtiön alamäki johti myös kymmeniin eri syytteisiin, jotka tuhosivat miehen omaisuuden. John DeLorean hakeutui henkilökohtaiseen konkurssiin vuonna 1999. Hänen joutui myymään myös valtavan kiinteistönsä New Jerseyssä, jonka osti itselleen muuan Donald Trump.

John DeLorean kuoli 19. maaliskuuta vuonna 2005. Hän oli kuolleessaan 80-vuotias.

Paluu Tulevaisuuteen ikuisti auton populaarikulttuuriin

John DeLoreanin urasta saisi aikaan lähes klassisen Hollywood-draaman kaareen. Nopea nousu GM:n johtoon ja rikkauksiin, josta mies lopulta romahti kokaiinidiiliin ja henkilökohtaiseen konkurssiin. Hän oli kiistatta automaailman rokkitähti yli 20 vuoden ajan, joka loi urallaan useita legendaksi muodostuneita automalleja. Valitettavasti miehen suurin projekti tuhosi hänen vuosikymmeniä rakentaman omaisuutensa.

DeLorean Motor Company jäi lopulta elämään konkurssin jälkeen uuden omistajan hallussa. Nykyisin se myy DeLoreanin varaosia ja restaurointeja sekä käytettyjä yksilöitä.

Vaikka DMC-12 epäonnistui markkinoilla, se on jäänyt silti historiaan yhtenä elokuvamaailman tunnetuimmista autoista. Tästä piti huolen vuonna 1985 ilmestynyt Paluu Tulevaisuuteen -elokuva jatko-osineen. Jokainen 1980-luvulla nuoruuttaan viettänyt poika on ihastellut DeLoreanin lokinsiipiovia kyseisissä elokuvissa. Auto näytti silloin, ja näyttää edelleen, huikean hienolta.

Olisiko elokuvan tuoma julkisuus voinut pelastaa DeLoreanin yhtiön? Tuskinpa, sillä autossa oli liian monta asiaa pielessä, jotta se olisi koskaan noussut myyntihitiksi suurille massoille.

Tässä legendaarinen klippi elokuvasta, jossa DeLorean esiteltiin ensimmäisen kerran yleisölle. Auto oli ulkonäkönsä puolesta kuin suoraan ulkoavaruudesta.

Elokuvan alkuperäisestä DeLoreanista on myös tehty mainio dokumentti nimeltään Out-a-time, joka löytyi jossain vaiheessa myös Netflixistä. Jos törmäät siihen internetin syövereissä, niin kannattaa katsoa. Se kertoo aikakone-DeLoreanin restauroinnista.

Lähde: mentalfloss.com, theguardian.com, wikipedia | Kuva: kuvakaappaus delorean.com -etusivulta, GTO By Freesek from En-Wikipedia (En-Wikipedia, initial image was here.) [GFDL or CC-BY-SA-3.0], via Wikimedia Commons, DMC 12 by Kevin Abato, www.grenexmedia.com (Own work) [CC BY-SA 2.5-2.0-1.0, GFDL or CC-BY-SA-3.0], via Wikimedia Commons

Leave a reply