Sundqvistin Maailma CS Lewis | C.S. Lewis

Published on maaliskuu 28th, 2018 | by Kristian Sundqvist

0

J.R.R. Tolkien hylkäsi C.S. Lewisin ystävyyden ja inhosi Narniaa

C.S. Lewis (1898-1963) ja hänen fantasiamaailmansa Narnia ovat kirjallisuushistoriallisesti vahvasti kytköksissä J.R.R. Tolkieniin (1892-1973) ja Keski-Maahan. Herrat opettivat Oxfordin yliopistossa samassa tiedekunnassa ja samoilla aloilla, olivat siviilissä hyviä ystäviä ja pohjattoman kiinnostuneista samoista asioista, kuten germaanisista ja skandinaavisista saduista. C.S. Lewis (kuvassa) jopa ryhtyi tai pikemminkin palasi kristityksi syvästi uskonnollisen Tolkienin vaikutuksesta.

Nuo eivät ole uutisia näistä asioista kiinnostuneille, mutta ainakin minulle tuli uutena tietona, miten syvästi, dramaattisesti ja pysyvästi näiden viime vuosisadan merkittävimpien fantasiakirjoilijoiden sukset menivät ristiin. Tai pikemminkin Tolkien alkoi hyljeksiä Lewisia, joka puolestaan käyttäytyi kuolemaansa asti äärimmäisen kunnioittavasti entistä ystäväänsä kohtaan. Tolkien puolestaan ei osallistunut edes Lewisin hautajaisiin tai suostunut kirjoittamaan hänen muistokirjoitustaan.

Lähteenä minulla on yksi monista Tolkien-elämäkerroista, Michael Whiten vuonna 2003 julkaistu Tolkien: a Biography. Se ei ole paljastuskirja ja kohtelee “Tollersia” (kuten hänen lempinimensä akateemisissa piireissä kuului) pääosin lempeästi ja ymmärtäväisesti. Toisaalta tämäkin kirja – toisin kuin J.R.R. Tolkien -myyttiä ylläpitävä ja valvova Tolkienin perikunta ja sen virallinen totuus eli Humprey Carpenterin kirjoittama elämäkerta – maalaa kuvan inhimillisyydessään välillä vaikeasta ja pikkumaisestakin miehestä.

Tolkien osasi olla itsekeskeinen ja omaan mielikuvitukseensa pakeneva, mikä lienee juuri hänen tapauksessaan ymmärrettävää. Kokonaisen uuden maailman keksiminen kielineen ja mytologioineen vaatii sitoutumista. Noista ominaisuuksista ja omituisuuksista sai eniten kärsiä Edith-vaimo, pikkumaisten luonteenpiirteiden uhriksi taas päätyi C.S. Lewis. Vielä 1930-luvun taitteessa miehet olivat ylimpiä ystäviä ja Oxfordin kirjallisuusälyköiden legendaarisen, suljetun Inklings-lukupiirin kantavia voimia. Mitä ihmettä tapahtui?

Whiten mukaan ensimmäisen särön hassua kyllä löi Lewisin uskoontulo vuonna 1932. Lewis uskoutui Tolkienille lopulta löytäneensä kristillisestä jumalasta selityksen maailman suunnattomuudelle ja kauneudelle, mutta päättikin syvästi katolisen Tolkienin kauhuksi ryhtyä protestantiksi. Eli Tollersin näkökulmasta harhaoppiseksi pahimmalla mahdollisella tavalla eli aikuisiän tietoisen valinnan kautta! Tolkienin uskomusmaailmassa sellaisen valinnan palkkana olisi helvetti.

Protestanttien ja katolisten jakolinjat ovat uskonpuhdistuksesta lähtien jakaneet Brittein saaria ja Lewisin synnyinkaupungissa Belfastissa jakavat hyvin konkreettisesti vieläkin. Tolkienin ja Lewisin välille alkoi kuitenkin vähitellen tulla kirjallisia ja sanoisimmeko myyttiopillisiakin erimielisyyksiä. Ensinnäkään Tolkien ei lajityypinkään puolesta suuremmin piitannut Lewisin tuotannon alkuosan muodostaneesta science fictionista. Toisekseen professori Tolkien rakensi fantasiamaailmansa kosmologiaa sanoinkuvaamattoman työläästi ja itsekriittisesti siinä kun C.S. Lewis suhtautui kirjalliseen luomiseen paljon rennommin. Siviilielämässäänkin Lewis oli boheemi, jonka epävirallisena puolisona pitkään eli (tai väitettiin elävän) häntä paljon vanhempi kouluttamaton irlantilaisnainen. Myöhemmin Lewis meni naimisiin yhdysvaltalaisen lesken kanssa.

Kun Hobitti vuonna 1937 ilmestyi kirjoitti Lewis siitä ylistävän arvostelun The Timesiin ja kehui kirjaa akateemisissa piireissä. Tällä oli huomattavaa merkitystä, koska Tolkien oli kirjallaan puolestaan tehnyt kirjallista professuuria Oxfordissa hallinnassaan pitäneelle akateemikolle uskaliaan teon: kirjoittanut populääriromaanin ja vieläpä lasten sadun. Sellainen olisi saattanut tehdä kirjoittajastaan jopa naurunalaisen. Kirja kuitenkin sai ylistystä Timesissa, joten sitä ei kehdattu lytätä kaikkein sivistyneimmissäkään piireissä. Lewis teki Tolkienille ison palveluksen.

Seuraavan vuosikymmenen mittaan Lewisin ja Tolkienin ystävyys etääntyi puhtaasti muodolliselle tasolle, mutta kirjallista keskustelua he kävivät viikottain Inklingsin puitteissa. Tolkien luki säännöllisesti otteita näennäisen pysyvästi työn alla olleesta Tarusta Sormusten herrasta ja Lewis käsikirjoituksesta, josta oli tuleva Narnia-sarjan avannut The Lion, the Witch and the Wardrobe (suom. Velho ja leijona). Tolkien kritisoi Lewisin työtä toistuvasti ja jyrkästi, mitä Inklingsissä ei pidetty sinänsä pahana – jäsenet olivat korkeissa asemissa vaikuttavia akateemisia herrasmiehiä, jotka eivät vertaisiltaan kaivanneet selkääntaputtelua. Lewis sen sijaan ylisti Tolkienin työtä.

Kun Velho ja leijona vuonna 1950 julkaistiin vihjaili Tolkien Inklingsissä siinä olevan melkoisesti näkyviä vaikutteita vielä julkaisemattomasta Sormusten herrasta. Se oli jo vakavampi ja monien myöhempien arvioijien mukaan perusteeton syytös, mihin Lewis Michael Whiten käyttämien aikalaislähteiden mukaan suhtautui olankohautuksella ja hymyllä. Tolkienin kritiikki kohdistui myös Lewisin maailman hahmojen nimien epäloogisuuksiin.

Kun Tarun Sormusten herrasta ensimmäinen osa viimein näki kirjakauppojen hyllyt vuonna 1954 päätti C.S. Lewis, arvannette jo, kirjoittaa kirjasta ylistävän arvion The Timesiin. Mikään Whiten löytämä lähde ei viittaa siihen, että Lewis olisi yrittänyt antaa Tolkienille samalla mitalla takaisin tuolloin tai koskaan.

Whiten kirja ei ansioistaan huolimatta ole aina turhantarkka lähdeluetteloissaan ja jotkut lähteet itsessään ovat epävarmoja. Yllä maalattu kuva Tolkienin ja Lewisin ystävyyden yksipuolisesta päättymisestä sekä päättymisen syistä voi pitää paikkansa tarkalleen tai vähemmän tarkalleen.

Historiallinen totuus silti on, että miesten välit viilenivät 1930-luvulla ja kylmenivät 1940-luvulla. Tämä totuus ei ole maistunut sen paremmin Tolkienin perikunnalle kuin Lewisin muistoa ja teoksia hyödyntäville kristillisille tahoille. Suoranaisen valheellinen mielikuva kahdesta ystävyydessä eläneestä fantasiakirjailijasta, jotka vieläpä yhdessä iloitsivat elämästä Kristuksessa, palvelee useampia tahoja.

Todellisuudessa Tolkien oli inhimillisen viallinen ihminen, joka (anteeksi ilmaus, mutta tulkoon sanotuksi) osasi joskus olla suorastaan mulkku. Lewis taas tuntui suhteessaan Tolkieniin olleen pyhimys, mutta hänen siviilielämän boheemiutensa eivät järin hyvin ainakaan aikoinaan istuneet hartaasti luotuun myyttiin syvästi uskovaisesta kirjailijasta.

Minulta jäi lapsena se ensimmäinenkin Narnia-kirja kesken. Vika, jos sellaista oli, ei varmaankaan ollut kirjassa, vaan minussa. Noille voisi vielä aikuisena antaa mahdollisuuden.

Muita lähteitä: Christianitytoday.com , Thoughtco.com

Kuva © Albert Bridge (cc-by-sa/2.0)

Asialinjan J.R.R. Tolkien -artikkelit

Tags: , , , , , ,


About the Author



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top ↑