Malta rannat

Maltalle lomalle 5/5: Mainettaan parempi rantalomakohde

“Malta, eihän siellä edes ole kunnollisia uimarantoja.” “Ei Malta ole mikään rantalomakohde.”

Vuosia elämästäni Maltalla viettäneenä on vaikea tajuta noita hokemia. Okei, Maltalle tosiaan ei ole kilometrien mittaisia valkoisia hiekkarantoja tai esimerkiksi houkuttelevimpia surffausmahdollisuuksia, mutta auringonpalvoja viihtyy saarivaltiossa takuulla. En henkilökohtaisesti ole varsinainen rantaleijona, mutta kykenen silti paukuttamaan oman Top5-listani Maltan hiekkarannoista.

1. Ghajn Tuffieha. Ympäristönsuojelujärjestön (Gaia Foundation Malta) ylläpitämä ainutlaatuisen kaunis lahdenpohjukka, jonne kerääntyvät kauneimmat auringonpalvojat. Ja kyllä, toistan sanaa kaunis tarkoituksella.

Toinen Ghajn Tuffiehaa määrittelevä adjektiivi on elegantti, mikä on paljon sanottu aurinkorannasta. Tällä rannalla nähdään ja tullaan nähdyksi, mutta tyylikkäästi. Paikka on Maltalla asuvien ja saarella vierailevien italialaisten suosiossa ja paikallisten parissa Ghajn Tuffiehalla on maine nuorten ja kauniiden suosikkirantana. Kyllä joukkoon on keski-ikäinen suomalainenkin silti aina mahtunut. Rantakallioiden lähellä on mukava uiskennella ja rantoja pitkin voi halutessaan verraten turvallisesti uida vaikka kuinka pitkälle, jopa seuraaviin lahtiin saakka.

Kenelle Ghajn Tuffieha ei sovi? Alas rannalle on matkaa 150 porrasta (kuvassa yllä) tai jyrkkä polku, mikä sulkee pois huonojalkaisimmat ja laiskimmat. Lisäksi jos itseään kauniimpien tai komeampien ihmisten näkeminen aiheuttaa itsetunto- tai muita ongelmia, niin kannattaa pysyä poissa.

Bussilinjat 44, 223, 225

2. Golden Bay. Ghajn Tuffiehan paria astetta massaturistimaisempi ja tylsempi isoveli niemenkärjen toisella puolella, linnuntietä 400 metriä pohjoiseen. Enemmän mahdollisuuksia vedättää itseään vedessä tai ilmassa kaikenlaisilla härveleillä, enemmän kärähtävää ihoa, enemmän tungosta ja enemmän kaikkea paitsi kauneutta ja eleganssia.

Silti ihan mukava, perinteinen uimaranta hyvillä palveluilla, mukavilla näkymillä ja viiden tähden kylpylähotellilla (Radisson SAS).

Bussilinjat 44, 223, 225. Toisin kuin Tuffiehassa liikennöivät bussit aivan rannan tuntumaan.

3. Ghadira Bay (Mellieha Bay). Maltan suurin hiekkaranta. Kilometrin mittainen ranta syvenee hyvin, hyvin loivasti, ihanteellinen lapsiperheille. Paikallistenkin suosiossa siinä määrin, että lomakuukautena elokuussa ovat aurinkotuolit hyvin tiukassa (ja ahdettu tiukasti riveihin). Itselleni on tullut yllätyksenä, että kuumuutta yleensä manaavat ja sitä välttelevät maltalaisetkin kuitenkin lekottelevat rannalla - eivät kuitenkaan koskaan suorassa auringossa, vaan visusti varjojen alla. Eivätkä aikuiset maltalaiset ui meressä koskaan.

Ghadira Bay on hyvässä mielessä vanhanaikainen ranta: rantabaarit ovat kursailemattomia, suorastaan kasarihenkisiä paikkoja, poppi soi ja meininki on hyvin rento. En yleensä pidä uimarantamenoa rentouttavana, mutta Ghadirassa kahdensadan metrin päässä rannalta juuri kaulaa myöten meressä istuen ja Melliehan mahtavan kirkon siluettia aurinkolasit nokalla ihaillen voi fiilis olla melko paineeton.

Bussilinjat 41, 42, 101, 221, 222.

4. Bugibban ja Qawran rannat

Bugibba ja Qawra edustavat (monien muiden funktioidensa lisäksi) Maltan tyylipuhtainta budjettiturismia. Jos Ghajn Tuffiehassa vallitsee jopa elegantti tunnelma, niin näillä valtaosin kivikkoisilla rannoilla uskotaan “tule sellaisena kuin olet ja ole juuri sellainen kuin olet” -menoon. Käristyvä brittiläinen läski, rantabulevardibaarien pääosin luokaton ruoka ja roskaiset kivirannat eivät äkkiseltään kuulosta houkuttelevalta kombinaatiolta, mutta Bugibba ja sen kylkeen kasvanut Qawra ovat juuri kursailemattomassa junttiudessaan viehättäviä.

Näillä rannoilla viihtyy halpahotellien väestä se osa, joka ei ole vaivautunut lähtemään kauemmaksi oikeille hiekkarannoille. Toisen merkittävän rannallaköllijäväestön muodostavat viikottaista vapaapäiväänsä viettävät vierastyöläiset, monet heistä esimerkiksi Serbiasta tai Ukrainasta. Mikäli haluaa harrastaa rannalla juopottelua, niin täällä ei kukaan katso moista pitkään. Toisaalta eläkeikäistä väkeäkin on paljon.

Bugibba on keskeinen kohde, johon eri suunnista saapuu ýhteensä kymmenkunta bussilinjaa.


5. Il-Gnejna

Puolentoista kilometrin leppoisan kävelymatkan (joka ei ole ihan yhtä leppoisa toiseen suuntan, koska mäet ovat silloin ylämäkiä) päässä Mgrarrin kaupungista sijaitseva Gnejna menee off the beaten track -osastolle. Sitä kun ei yleensä mainita turistivinkeissä eikä edes Maltan Top10 -uimarantalistauksissa.

Kyseessä kuitenkin on ihan täysiverinen ranta linnuntietä vain kilometrin verran Ghajn Tuffiehasta etelään. Gnejna eli virallisemmin Il-Gnejna (Maltan kielessä on monissa erisnimissäkin artikkelit, muttei siitä nyt enempää) on kiinnostava paikka ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkin sitä yhdestä suunnasta reunustavat maltalaiset kesämökit eli luolat. Siis mökkeilyyn käytetyt luolat, joissa on ovi. Käy katsomassa, jos et usko. Toisekseen heti rannan takana nousee jopa jyrkähköjä kallioita, joilla kiipeilyssä saa välillä käyttää käsiä apuna. Näköalat huipulta maksavat kiipeilyn vaivan. Kolmanneksi - ja nyt on syytä muistuttaa käytöskoodistoista - on oikeasti totta, että hyvin lähellä Gnejnaa olevaa lahdenpohjukkaa käytetään nudisti- vai pitäisikö sanoa naturistirantana. Yhä jossain määrin konservatiivisella Maltalla tämä on jonkinlainen puolijulkinen salaisuus, joten jos rajaton rusketus kiinnostaa, niin tuonne mars. Sivusta vaatteet päällä tuijottelu on kuitenkin rumaa.

Bussilinja 101 (vain kesäisin)

Lopuksi: Maltan salainen ranta (omalla vastuulla)

Fomm Ir-Rih, paikka jossa voi saada satumaisen kauniin, pienten sileiden valkokivien peittämän lahdenpohjukan vain itsellesi. Tänne ei mene tietä ja kallioita myöten laskeutuminen voi pahimmassa tapauksessa tapahtua kuolettavan pudotuksen muodossa. Kiipeilyvarusteita ei sentään tarvita ja jonkinlainen poluntapainenkin kallioita alas kiemurtaa, mutta tarkkana on syytä olla. Polulle pääseminen edellyttää yksityisalueille liikkumista ja jotkut maltalaiset maalaisisännät voivat olla tarkkoja maistaan - poliisille he eivät soita, mutteivät välttämättä kutsu pohkeitasi näykkivää koiraansa luokseen.

Ei bussilinjoja

Maltalle lomalle -sarja alkaen ensimmäisestä osasta

Maltalle asumaan -sarja

Maltan julkinen liikenne

Telegraphin Top10 Maltan rannoista (Telegraphille kiitos bussilinjalistauksista, suurimman osan olisin muistanut ulkoa, mutten kaikkia)

Kuva: Bruce Mars / Pexels.com


Leave a reply