Elokuva-arvostelu: Jurassic World: Fallen Kingdom

Jurassic World: Fallen Kingdom on vuonna 2018 valmistunut seikkailuelokuva. Kyseessä on järjestyksessään viides elokuva hirmuliskojen puistosta ja toinen elokuva Jurassic World -trilogiasta. Sarjan aloitti legendaarinen Jurassic Park -elokuva tasan 25 vuotta sitten. Jurassic World -trilogia alkoi puolestaan vuonna 2015 ja päättyy Jurassic World 3 -leffaan vuonna 2021.


Hirmuliskopuiston idea perustuu alun perin amerikkalaiskirjailija Michael Crichtonin samannimiseen menestysromaaniin.

Jurassic World: Fallen Kingdom -elokuvan on ohjannut espanjalainen J.A. Bayona. Hän on suurelle yleisölle varsin tuntematon nimi, mutta tuotannosta löytyy myös nimekkäämpiä herroja. Edellisen Jurassic World -elokuvan ohjaaja Colin Trevorrow on mukana käsikirjoittajana ja legendaarinen Steven Spielberg toimii vastaavana tuottajana.

Elokuva on suoraa jatkoa vuoden 2015 Jurassic Worldille. Pääosassa on jälleen kaksikko Chris Pratt & Bryce Dallas Howard. Jos lukija ei vielä tiennyt, niin Bryce Dallas Howard on ohjaaja Ron Howardin tytär. Mukana ovat myös James Cromwell, Rafe Spall, B.D. Wong sekä alkuperäisestä Jurassic Parkista tuttu Jeff Goldblum.

Jurassic World: Fallen Kingdom on ollut edeltäjiensä tavoin valtava taloudellinen menestys. Elokuva on tuottanut artikkelin kirjoitushetkellä yli 700 miljoonaa dollaria noin 180 miljoonan budjetilla. Kolme vuotta sitten julkaistu Jurassic World tienasi kaikkiaan hurjat 1,6 miljardia dollaria, vaikka elokuva oli varsin keskinkertainen.

---

Fallen Kingdom on siis Jurassic World -trilogian toinen osa. Maailma on ehtinyt toipua dinosauruspuiston avaamisesta ja siitä koituneesta katastrofista. Hirmuliskot ovat edelleen saarella, johon Jurassic World -puisto avattiin. Nyt niitä uhkaa tuho, sillä saarella oleva tulivuori on aktivoitunut. Jos mitään ei tehdä, kallisarvoiset eläimet tuhoutuvat laavan alle.

Yhdysvaltain hallitus ei halua puuttua ongelmaan, mutta Benjamin Lockwood (James Cromwell) -niminen miljardööri haluaa auttaa. Hän värvää avausosasta tutun Claire Dearinging (Bryce Dallas Howard) retkikunnan avuksi, joka yrittää pelastaa dinosaurukset. Mukaan houkutellaan totta kai myös Jurassic World -elokuvan päähenkilö Owen Grady (Chris Pratt), jonka taidot Velociraptor-kouluttajana ovat hyödyksi.

jurassic-world-chris-pratt

Owen Grady (Chris Pratt) palaa Jurassic Worldiin ja törmää tuttuun Velociraptoriin.

Jurassic World: Fallen Kingdom nojaa perinteisen katastrofielokuvan aineksiin, kuten kaikki sen edeltäjätkin. Katsojalle on selvää jo elokuvateatteriin mentäessä, että asiat tulevat menemään vikaan tavalla tai toisella. Kysymys on lähinnä siitä, kuka pääpahiksista joutuu T-rexin kitaan (ja missä vaiheessa).

Elokuvan ensimmäinen puolisko on varsin viihdyttävää meininkiä Jurassic World -saarella, jossa ryhmä yrittää pelastaa dinosauruksia tulivuorenpurkauksen keskellä. Tapahtumat ovat mukavaa katseltavaa laadukkaalla äänentoistolla varustetussa leffateatterissa. Tämän jälkeen juoni alkaa kuitenkin sakkaamaan pahemman kerran, ja loput elokuvasta on varsin turhanpäiväistä toimintaa.

Jurassic World -trilogian ensimmäinen osa meni mielestäni hieman yli geneettisesti manipuloidulla superliskolla, ja samaan miinaan astutaan tälläkin kertaa. Tavallisissa dinosauruksissa riittäisi mielenkiintoa enemmän kuin hyvin.

---

Yksi mielenkiintoinen asia on erityisesti Velociraptorin kuvaaminen tappajaliskona. Alla olevassa kuvassa on oikea Velociraptor, joka oli höyhenpeitteensä lisäksi vain noin metrin korkuinen.

Aiheesta on käyty paljon keskustelua, mutta tässä kohtaa elokuvien sarjaa muutos olisi jokseenkin mahdoton. Jos Velociraptor ilmestyisi valkokankaalle höyhenten peitossa, se näyttäisi aiempiin petoihin tottuneille katsojille typerältä. Sama koskee T-Rexiä, sekä monia muitakin dinosauruksia.

Jurassic World -sarja ei yritä kuvata dinosauruksia realistisesti, mutta tämä ei sinänsä katselunautintoa häiritse. Elokuviin mennään kauhistelemaan hirmuliskoja sekä niiden kitaan joutuvia päähenkilöitä.

---

Jurassic Park oli 25 vuotta sitten huikea ilmestys, ja elokuva voitti myös ansaitusti Oscarin visuaalisista efekteistään. Sitä seuranneet jatko-osat sekä Jurassic World -trilogia ei ole pystynyt enää samaan, vaikka digitaalisten efektien teknologia on kehittynyt valtavasti. Jurassic Worldin lanseeraamat ”superdinot” eivät ole myöskään vieneet elokuvia parempaan suuntaan.

Alkuperäisen Jurassic Parkin juoni on toistaiseksi elokuvasarjan toimivin, ja päähenkilöt (Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum) olivat niin ikään onnistuneita valintoja.

Jurassic World: Fallen Kingdom tarjoaa suurimmalle osalle katsojista pitkälti sen, mitä he elokuvalta odottivatkin. Viimeisen tunnin alamäki käänsi kuitenkin oman katselukokemuksen negatiivisen puolelle. Jos hirmuliskot kiinnostavat, elokuva on syytä katsastaa laadukkaassa teatterissa, jotta efekteistä saa kaiken irti.

Velociraptor by Fred Wierum [CC BY-SA 4.0], from Wikimedia Commons

Leave a reply