TV-sarjasuositus – Manhunt: Unabomber

Manhunt:Unabomber on Discoverin tuottama minisarja. Netflix omistaa sen levitysoikeudet Yhdysvaltojen ulkopuolella, minkä vuoksi sarja on Netflix Originals -brändin alla. Unabomber on 8-osainen minisarja, joka kertoo Yhdysvaltoja lähes 20 vuoden ajan piinanneesta sarjamurhaajasta.

Kyseessä oli henkilö, joka lähetti huolellisesti rakennettuja kirjepommeja satunnaisesti valikoiduille henkilöille vuodesta 1978 vuoteen 1995 saakka. Unabomberin uhreiksi päätyi kaikkiaan 26 henkilöä, joista kolme menetti henkensä. Ensimmäiset uhrit selvisivät varsin vähäisin vammoin, mutta 1985-1995 tapahtuneet pommit aiheuttivat kolmen murhan lisäksi vakavia vammoja räjähdyksistä selvinneille.

Unabomber-minisarjan pääosassa nähdään tunnettuja Hollywood-näyttelijöitä, kuten Sam Worthington, Christ Noth sekä Paul Bettany. Kyseessä on laadukas dramatisointi, jonka juonenkäänteet perustuvat tositapahtumiin.

Sarja kuvaa Unabomberin jahtia tuoreen FBI-agentin, James Fitgzeraldin, kautta. Kyseistä hahmoa esittää Sam Worthington. Fitzgerald vedetään mukaan Unabomber-tutkintaan kurssinsa priimuksena, kun FBI ei pääse johtolangoissaan eteenpäin. Tässä vaiheessa tarinaa ollaan vuodessa 1995, eli Unabomber on piinannut Yhdysvaltoja jo 17 vuoden ajan.

Fitzgeraldin erikoisala on forensinen kielentutkimus (forensic linguistics). Hän alkaa uppoutua Unabomberista löytyvään materiaaliin ja rakentaa FBI:lle uutta profiilia. Fitzgerald pääsee käsiksi todelliseen aarteeseen, kun Unabomber toimittaa FBI:lle manifestonsa nimeltään Industrial Society and its future. Voit lukea alkuperäisen tekstin Washington Postin sivuilta. Manifesto on julkaistu myös kirjana.

Unabomber-minisarja tekee aikahyppyjä tulevaisuuteen heti ensi minuuteista ja jaksoista lähtien, joten tarina ei varsinaisesti seuraavasta lauseesta spoilaannu. Sarja kuvaa tapahtumia limittäin vuodessa 1995 sekä vuodessa 1997. ”Tulevaisuuden” tapahtumat sijoittuvat aikaan Unabomberin pidätyksen jälkeen. Nämä FBI-agentti Fitzgeraldin sekä Paul Bettanyn esittämän Ted Kaczynskin väliset keskustelut ovat sarjan parasta antia. Bettany tekee tässä sarjassa ehdottomasti yhden parhaista roolisuorituksistaan.

”Nykyaika” eli 1995 kuvaa Fitzgeraldin epätoivoista jahtia, joka on neulan etsimistä heinäsuovasta. Hän uhraa tutkimukselle oman elämänsä sekä osittain myös kollegansa. Unabomberista tulee Fitzgeraldille pakkomielle. Hän uppoutuu manifeston teksteihin päivän ja öin ja yrittää löytää epätoivoisesti jotain konkreettista. Sarja kuvaa erinomaisesti prosessia, jolla FBI yrittää (turhaan) jäljittää yhden miehen pelkän koneella kirjoitetun tekstin perusteella.

Alla oleva kuva: kuuluisa piirros Unabomberista perustuen ainoaa silminnäkijähavaintoon. Minisarjan mukaan kyseessä on todellisuudessa kuva piirroksen tehneestä miehestä.

Unabomber sketchTV-sarjaa voisi verrata hyvin yhteen suosikkielokuvistani, joka on David Fincherin ohjaama Zodiac. Molemmissa on kyse Yhdysvaltoja piinanneesta sarjamurhaajasta, jonka tavoittamiseksi käytetiin valtavia resursseja toista kymmentä vuotta. Todennäköisesti Unabomber toimii hyvin myös CSI-sarjan faneille.

Kyseessä on päähenkilö David Fitzgeraldin kommentin perusteella 80-prosenttisesti tarkka kuvaus historiasta. Tapahtumat etenivät pitkälti sarjan dramatisoinnin mukaan, mutta päähenkilö James Fitzgerald on komposiitti useista eri tutkintatiimin jäsenistä. Kyseessä ei ollut siinä määrin yhden miehen show, kuin minisarja antaa ymmärtää.

Pommittajan saama nimitys Unabomber on peräisin FBI:n käyttämästä kirjainyhdistelmästä UNABOMB. Se muodostuu sanoista UNiversity and Airline BOMber, ja lyhennettä käytettiin FBI:n sisällä viittaamaan itse tapaukseen.

Kyseessä on FBI:n historian kallein ajojahti, joka oli vähällä jäädä tuloksettomaksi. Unabomber valmisti pomminsa todella huolellisesti, eikä FBI onnistunut saamaan räjähteistä riittävästi hyödyllisiä johtolankoja. Pommissa käytetyt materiaalit eivät rajanneet tekijää riittävästi, eikä Kaczynskin jättänyt myöskään jälkeensä DNA-todisteita. Syyt Umabomberin lopulliseen kiinniottoon jääköön spoilaamatta.

Unabomber-minisarja on todella koukuttavaa katseltavaa ensimmäiset 4-5 jaksoa. Taso laskee kuitenkin loppua kohti, ja mielestäni sarja olisi ollut toimivampi 6 osaan tiivistettynä. Kaczynskin nuoruutta kuvaava jakso oli hieman liikaa irti varsinaisesta tarinasta, ja kaksi viimeistä osaa olisi voitu niputtaa yhteen.

Tästä huolimatta Unabomberia voi suositella kaikille rikossarjojen ystäville. Tarina toimii hyvin, vaikka sen lopputulos onkin tiedossa. Unabomber on yksi 1900-luvun etsityimmistä rikollisista koko maailmassa, joten miehe tarina kiinnostaa monestakin eri syystä.

Kuva: kuvakaappaus tästä videosta

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*