Maltalle lomalle 2/5: Vanha Malta katoaa nopeasti

Maltalle

Maltalle lomalle -sarjamme toisessa jaksossa kerron, miksi näille pölyisille saarille kannattaa matkustaa mahdollisimman nopeasti. Matkailubisneksestä rahansa saavat eivät tätä paljasta, mutta Asialinja myöntää: perinteinen maltalainen elämäntapa, rakennuskanta ja tunnelma jäävät paraikaa vauhdilla niin sanotun edistyksen jalkoihin eivätkä enää koskaan tule takaisin.

Huikean nopea vaurastuminen (Malta on ostovoimakorjatulta bruttokansantuotteeltaan per capita jo Suomen tasoa), nykyaikaistuminen ja väestönkasvu paraikaa peittävät pikkuruista maata asfalttiin, betoniin ja hämmästyttävän rumiin harkkotiilisiin rakennuskolosseihin. Kaikki tämä ei muodosta syytä jättää tulematta – kannattaa tosin yrittää varmistaa, että hotellin naapurissa ei möyri rakennustyömaa – vaan syyn käydä kokemassa Malta vielä, kun täältä aitoa koettavaa löytyy.

Meluavaa, pölisevää ja kaikin puolin rasittavaa sekä hermoille käyvää rakennusbuumia käsittelimme Maltalle asumaan -sarjassa, joten ei siitä enempää. Mietitään sen sijaan, miksi se “aito” tai sellaisena näyttäytyvä tunnelma on turistimatkalla niin tärkeä juttu.

Esimerkiksi Maltalla on mieletön määrä tajunnanräjäyttäviä historiallisia nähtävyyksiä ja kokemuksia Tarxienin temppeleistä kolmetuhatta vuotta sitten alkunsa saaneeseen Mdinan kaupunkiin. Pääkaupunki Valletta (joka on paraikaa Euroopan kulttuuripääkaupunki) tarjoaa mahtavan kattauksen taidetta ja sivistystä. Ja jos kulttuurinen superlatiivitykitys ei nappaa on Malta paljon mainettaan parempi rantalomakohde.

Silti Välimeren-lomilla viihtyvät tuntuvat usein kantavan tärkeimpänä aineettomana tuliaisenaan muistoja paikallisten elämäntavasta ja -rytmistä, todellisuudesta, joka ylipäätään poikkeaa pohjoismaisesta hyvin paljon. Pikkuruista nurkkakauppaa pitävästä perheestä, vanhan talonsa vanhan oven edustalla vanhalla kiikkerällä tuolilla istuvasta vanhasta mummusta. Ehkä kovasta, mutta kuitenkin niin kiehtovasta elämästä.

Moderni maltalainen elämänmuoto, jossa tehdään jopa viikon ostokset valtavasta automarketista, asutaan kerrostalossa, joka ulkoisen ankeutensa puolesta voisi sijaita Suomessa ja jonka asunnoissa on samanlaisia valmiskeittiöitä kuin suomalaisessakin talossa – mitä tehnoavaa siinä on? Eurooppa ihan oikeasti yhdentyy, joskin eri tavalla kuin poliitikkojen utopioissa.

Mennään utopioista ja maailman muuttumisen megatrendeistä käytännön asioihin. Miten käydä Maltalla turistina syömässä siten, että muissa pöydissä istuu lähinnä paikallisia ja tunnelma on muutenkin mahdollisimman perinteinen?

Sunnuntai-iltapäivän lounas missä tahansa kaupungissa, joka ei sijaitse rannalla. Maltalaiset kokoontuvat sunnuntaisin perhe- ja sukukunnittain ja iltapäivällä kaikki muu mahdollisuuksien mukaan pysähtyy lounaan ajaksi. Ilonpitoa pienokaisista vaareihin on hauska seurata huutamalla käytyjen pöytäkeskustelujen nostaessa volyymin huumaavaksi. Satunnaisia ulkomaalaisiakaan ei tuijoteta, kaikilla on kiire nauttia omien sukulaistensa seurasta.

Ruoka Naxxarin, Attardin, Mostan tai Mgarrin kaltaisten vanhojen, juurevien ja kylistä kaupungeiksi hissukseen kasvaneiden paikkojen mahtavien kirkkojen tuntumassa sijaitsevissa perheravintoloissa on parhaimmillaan juuri sunnuntaisin. Pyhän lounasserviisi määrittää paikan tason ja maineen. Perinneruokien nimet on kirjoitettu tauluun yleensä pelkästään maltaksi, joten pitää joko tilata summamutikassa tai kysyä – itse olen aina tylsästi kysynyt hauskan nimen perusteella tilaamisen sijaan ja oppiihan ne nimetkin. Jos näet listalla esimerkiksi qarabaghli mimli fil-fornia, niin älä epäröi: en ymmärrä, miten jauhelihalla ja ties millä täytetyistä kesäkurpitsoista saa niin jumalaisia!

Tällainen todellisuus eli paikallisten ravintolat paikallisten kaupungeissa paikallisilla perinneherkuilla ja paikallisten hinnoilla on Maltalla todellakin yhä olemassa. Aidon kokemuksen saadakseen on kuitenkin käytännössä pakko lähteä pois Sliemasta, St. Julian’sista tai Bugibbasta (joissa valtaosa hotelleista sijaitsee). Maa on onneksi niin pikkuruinen, että tervejalkainen vaikka kävelee lähimpään sisämaakaupunkiin ja busseja kulkee tiheään.

Nyrkkisääntönä aidossa maltalaisessa ravintolassa vierailulle siis on rannikon mukavuus- ja merinäköala-alueilta poistuminen. Maltalainen kulttuuri ei äkkiseltään hämmästyttävästi ole erityisen merellinen ja rantakaupungit toisaalta ovat massaturismi tai etenkin eläkeläisten maahanmuutto vallanneet aikaa sitten.

Entä aidot maltalaiset kansankulttuuririennot? Ei Maltallakaan sentään kansallispukua päälle vedetään kuin turistibisneksen nimissä yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä poikkeus samalla muodostaa sen yhden ja ainoan huikean, sanoisimmeko spektaakkelinomaisen kokemuksen, joka turisteilta täällä jää yleensä näkemättä ja kuulematta: festat ja muut uskonnolliset festivaalit (tämän artikkelin pääkuvassa mostalaisen nuorisoseuran miehiä juhlaparvekkeellaan).

Festat eli kunkin kylän tai kaupungin oman pyhimyksen tai suojeluspyhimyksen (näille katolisuuksille ei löydy tyydyttäviä suomennoksia) tai Neitsyt Marian juhlat kestävät viikon ja kuuluvat “on koettava, jotta voi käsittää” -osastolle. Esimerkiksi täällä Mostassa pykätään katujen varsille tankoihin satoja toinen toistaan työläämmin valmisteltuja uskonnollisia lippuja ja standaareja, korkeille jalustoille nostettuja ihmistä suurempia patsaita Raamatun tapahtumista (Johannes Kastajan irtilyötyä veristä päätä kannatteleva julma Herodita on karu ilmestys) ja tunnista toiseen taukoamatta jatkuvat jokailtaiset ilotulitukset. Yhdessä illassa ammutaan taivaalle enemmän tavaraa kuin Helsingin virallisen uudenvuodenvastaanoton ilotulituksessa kymmenessä vuodessa. Oikeasti.

Touhun mittakaava on kaikilla mittapuilla järjetön (puhallinorkestereitakin marssii pitkin kaupunkia samalla kertaa useita tuuttamassa niin lujaa kuin lähtee) ja Marian taivaaseenastumisen kunniaksi nostatettu möly koettelee korvien terveyttä. Viiden kilometrin päässä rannoilla makaavilta tai geneerisissä turistiravintoloissa ylihinnoiteltua bulkkia syöviltä turisteilta tämä kaikki jää helposti kokematta. Se on sääli.

Miten mostalaiset kustantavat tuon kaiken, vuodesta toiseen? Ilotulituksiin kerätään rahaa koko vuoden ajan niin yrityksiltä kuin yksityisiltä. Mostan ilotulitetehtaista suurin, 15 Awissu (eli Elokuun viidennentoista yhtiö) työllistää ympäri vuoden useita ihmisiä. Kaikki mitä vuoden aikana valmistetaan ammutaan viikon aikana taivaalle. Viidennentoista päivän huipentuma on absurdi, viisituntinen ilotuliteorgia jossa tykitetetään kaikkein isoimmat, kallioperää vavisuttavat paukut.

Mostan festaa siis vietetään vuodesta riippumatta 9.-15. elokuuta, viimeksi mainittu päivä on Neitsyt Marian taivaaseenastumispäivä ja yleinen pyhä koko Maltalla. Tässä lista Maltan kaikista festoista.

Marian taivaaseenastumista juhlitaan Mostassa sadan vuoden päästäkin, mutta paljon muuta täältä katoaa nyt nopeasti. Niinpä jos olet pohtinut vieraillako joskus Maltalla, niin enää ei kannata epäröidä.

Kuva: Kristian Sundqvist

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*