Maltan hintataso voi yllättää hyvässä ja pahassa

Malta hintataso

Maltan hintataso voi todellakin tulla yllätyksenä maassa ensimmäistä kertaa vierailevalle turistille. Näin siitäkin huolimatta, että taikasanat malta hintataso olisi Googleen lyöty, tuolla haulla kun saa yleensä lukea, että hinnat ovat hieman Suomea alhaisemmat. Väärin: oikeastaan mikään ei Maltalla ole hieman Suomea halvempaa. Palvelut ovat suunnattomasti halvempia kuin Suomessa (miesten hiustenleikkuun voi erittäin laadukkaasti saada neljällä eurolla ja niin edespäin), mutta tuontituotteet jopa kalliimpia.

Samoin olen saanut lukea väitteitä, että ravintolaruoka on vain jonkin verran Suomea halvempaa. Noh, mikäli onnistuu löytämään hinta/laatu-suhteeltaan kaikkein huonoimmat turistirysät, niin sitten ehkä näin. Massaturismikohteiden ytimissäkin – näistä paikoista itselleni läheisin on tämän artikkelin pääkuvassa esiintyvä Bugibba – löytää paikkoja, joissa hyvät ja takuulla täyttävät pääruoat kahdelle sekä viinipullon saa yhteenlaskettuna kahdellakymmenellä eurolla.

Mitä Maltalta sitten kannattaa ostaa? Koska en näillä Malta-artikkeleillani pyri mainostamaan enkä markkinoimaan tuota itselleni rakasta maata, niin yhteensä vuosien asuinkokemuksella 2010-luvulta uskallan neuvoa, ettei juuri mitään. Malta on ainutlaatuinen paikka, mutta kaikkea muuta kuin ostosparatiisi.

Palveluihin itsensä hemmottelun muodossa sen sijaan kannattaa panostaa, kunhan välttää hotellien naurettavan korkeaksi hinnoitellun tarjonnan. Naisten kosmetiikkapalveluiden, wellness-palveluiden ja sen sellaisten rakennekynsien tarjoajia esimerkiksi löytyy netistä pilvin pimein ja hintataso on kolmannes hienompien hotellien palveluhinnastoihin nähden. Mieskin voi hemmotella itseään paitsi hiustenleikkuulla niin esimerkiksi hyvällä urheiluhieronnalla, hintaa puolen tunnin veivauksesta alle kymppi.

Embed from Getty Images

Koska turistit (mukaan lukien meikäläinen, kun vapaa-ajan matkalle pari kertaa vuosikymmenessä satun) kuitenkin tykkäävät ostaa tuliaisia itselleen ja jopa muille, niin tarjotaanpa Maltan-asiantuntijan pikaopas:

Käsityöt. Suurin osa Maltalla käsitöinä kaupiteltavista tuotteista ei sellaisia ole, mutta jos osaat huomata eron, niin voit tehdä hyviäkin löytöjä. Esimerkiksi kuuluisa Mdina Glass iloisesti myy jopa lippulaivamyymälässään Mdinassa turisteille halvalla ruiskumaalattuja “taidelasituotteita” maltalaisena käsityönä, mutta myynnissä on myös oikeaa tavaraa.

Pienemmällä Gozon saarella myydään käsityönä siellä tai jossain muualla (myyjän mukaan toki Gozolla) valmistettuja villapusreoita, jotka voivat olla hämmästyttävän halpoja. Asiantuntevan tahon eli puolisoni mukaan kohtuullisen hienon puseron voi saada hädintuskin lankojen hinnalla, älkää kysykö minulta, miksi.

– Katoliseen uskoon liittyvät patsaat ja taide. Tätä skeneä ei surkeita krääsäkrusifikseja lukuun ottamatta yritetäkään mainostaa turisteille. Malta on Euroopan kristityin ja samalla katolisin maa esimerkiksi kirkkoon kuuluvien suhteellisessa määrässä ja uskonto on yhä läsnä arjessa, juhlassa ja kodeissa. Niinpä saarella valmistetaan mitä upeimpia Neitsyt Mariaa, Johannes Kastajaa, eräitä pyhimyksiä ja vaikkapa viimeistä ehtoollista esittäviä patsaita ja patsaskuvaelmia.

Tällaista tavaraa myyvillä usein ikivanhoilla – liikkeet ovat periytyneet isältä pojalle – pikkukaupoilla ei ole verkkosivuja, ne eivät ole aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja saattavat olla hyvin vaihtelevasti auki. Kyselemällä paikallisilta pääsee eteenpäin, omana vinkkinäni tiedän kertoa, että Mostan kaupungin pääkadulta eli Triq Il-Kostituzzjonilta löytyy parikin satunnaisesti auki olevaa kauppaa. Vaikka kauppa on kiinni, niin sen omistaja avaa sen mielellään yhtäkin asiakasta varten, jos sattuu olemaan lähistöllä. Kauppias täytyy siis ensin saada kiinni, mikä onnistuu kysymällä viereisestä pikkukaupasta. Vaikuttavan, Mostassa valetun ja käsin maalatun pyhän neitsyen patsaan etsiminen voi käydä pienestä ja mukavasta lomaseikkailusta!

Embed from Getty Images

Nykyään on kuulemma hyvinkin muodikasta käydä lomareissuilla kirpputoreilla ja esimerkiksi mainitun Bugibban seudultakin niitä löytyy puolentusinaa, jotkut ovat olemassa verkossakin. Valtaosa tavarasta on Maltankin kirppareilla melko surkeaa, kertakäyttöyhteiskunnan H&M- ja Zara-vaatteita räkit täynnä. Seasta saattaa kuitenkin tehdä hurjiakin löytöjä ja tavarapuolelta bongata hyvinkin vanhoja ja kiinnostavia esineitä. Britit ovat olleet Maltalla hallitsijoina tai muuten vaan jo yli 200 vuotta, joten jos brittinostalgia kiinnostaa voi tältäkin saralta tehdä löytöjä. Minulla ei ole harmainta hajua mihin tarvitsen kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin häiden kunniaksi julkaistuja koristelautasia, mutta jos en olisi ostanut niitä, en tietäisi miten vetävännäköinen dooris kuningatar oli nuorena.

Maltan menneisyyden osalta voi kirppareilta löytää, yllätys yllätys, katoliseen mystiikkaan ja perinteeseen liittyviä juttuja. Roomalainen rituaali (kyllä, juuri sen kirjan voimalla papit Manaajassa yrittävät karkoittaa demonia Reagan-tytöstä) 1800-luvulta, hintaa yksi euro. Pieni, mutta umpimessinkisenä yllättävän painava pyhä Benedictus, kaksi euroa. Ei tuollaisiakaan joka päivä tule käytettyä, mutta kai moiset muistoina jääkaappimagneetin ja Malta-teepaidan voittavat?

Mikäli Malta kiinnostaa muutenkin kuin lomakohteena, niin tutustu Asialinjan kattavaan Maltalle asumaan -pakettiin.

Pääkuva: Wikimedia Commons

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*