Bermudan kolmio – onko mysteeri ratkaistu?

bermudan kolmio

Bermudan kolmio on yksi maailman selittämättömistä mysteereistä. Se voidaan hyvin asettaa samaan kategoriaan kuin legenda Loch Nessin hirviöstä. Molemmat mysteerit ovat saaneet palstatilaa mediassa jo vuosikymmenien ajan, eikä niitä ole vielä tähän päivään mennessä ratkaistu aukottomasti.

Bermudan kolmio saa kuuluisuutta 1900-luvun puolivälissä

Bermudan kolmiolla tarkoitetaan kolmion muotoista merialuetta Atlantilla, jonka kärkinä toimivat Bermuda, Puerto Rico sekä Miami. Kyseinen alue on ollut otsikoissa 1950-luvulta lähtien, ja sen sisällä tapahtuvista onnettomuuksista on raportoitu enemmän tai vähemmän mysteereinä.

bermudan-kolmio-kartta
Keskellä oleva merki on Google Mapsin mukaan Bermudan kolmion sijainta, joka on aika tarkkaan punaisella merkityn kolmion keskipisteessä.

Kyseinen alue on ollut laivaliikenteen kohteena jo satoja vuosia aiemmin. Kristoffer Kolumbus suoritti tutkimusmatkansa 1500-luvun taitteessa tällä alueella, ja ensimmäinen eurooppalainen tutkimusmatkailija rantautui virallisesti Bermudalle vuonna 1505. Bermudan kolmioon liitettyjen tarujen voidaan sanoa alkaneen jo näistä ajoista. Kolumbus raportoi eräällä matkallaan mereen syöksyneestä tulipallosta sekä kompassin oudosta toiminnasta.

Joidenkin mielestä myös William Shakespearen vuonna 1611 kirjoittama näytelmä The Tempest (Myrsky) on saanut inspiraationsa Bermudan kolmiossa tapahtuneesta haaksirikosta.

Karibian alueella on sattunut laivojen katoamisia ja haaksirikkoja jo satojen vuosien ajan. Bahama, Bermuda, Puerto Rico sekä muut alueen sadoista saarista ovat olleet 1500-luvulta lähtien merirosvojen, seikkailijoiden ja kolonialistien kulkureittinä. Kuten asiaan kuuluu, alueella on sanottu olevan merihirviöitä, ja monia saarista on pidetty myös kirottuina niistä kuuluvista äänistä johtuen.

Bermudan kolmio on terminä vain reilut 50 vuotta vanha. Kirjailija Vincent Gaddis käytti sitä ensimmäisen kerran vuonna 1964 kirjoittaessaan aiheesta Argosy-nimiseen miestenlehteen. Bermudan kolmio levisi suuren yleisön tietoon kymmenen vuotta myöhemmin.

Kirjailija Charles Berlitzin vuonna 1974 julkaisema teos The Bermuda Triangle oli valtava hitti. Berlitz uskoi vahvasti paranormaaleihin ilmiöihin sekä tarunomaiseen Atlantikseen. Hänen mielestään tämä kadonnut kaupunki liittyi myös Bermudan kolmioon. Berlitzin teoksen jälkeen alueesta on julkaistu lukemattomia kirjoja, artikkeleita sekä dokumentteja.

Tunnetuin ilmailuonnettomuus: Lento 19

Bermudan kolmion alueella on raportoitu lukuisia katoamistapauksia sekä lento- että laivaliikenteeseen liittyen. Suurin osa onnettomuuksista koskee laivoja, sillä ilmailuliikenne alkoi yleistyä toden teolla vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Historiasta voidaan nostaa esiin pari tapausta, jotka ovat olleet suuressa roolissa Bermudan kolmion mysteerin popularisoinnissa: lento 19 sekä USS Cyclops.

Lento 19 on tapaus, jossa viisi Grumman TBF Avenger -tyyppistä torpedokonetta katosi Bermudan kolmiossa joulukuun 5. päivänä vuonna 1945. Toinen maailmansota oli tässä vaiheessa jo päättynyt, joten kyseessä oli harjoituslento. Tapauksen omituisuutta lisää se, että onnettomuuspaikalle lähetetty pelastuskone katosi niin ikään.

Onnettomuuden tutkimuslautakunta julkaisi tapahtuneesta 500-sivuisen raportin. Sen mukaan lentoa johtanut Charles Taylor teki kohtalokkaan virheen, kun hänen kompassinsa lopettivat yhtäkkiä toimimasta. Taylor luuli laivueen olevan Florida Keys -saarien päällä, vaikka hän oli todellisuudessa (todennäköisesti) Bahamalla.

Laivue oli tutkimusten mukaan itse asiassa juuri siellä, missä sen pitikin olla. Yllä olevassa kuvassa on laivueen suunniteltu reitti: 1 -> 2 -> 3.

Koneet suuntasivat ensin itään ja sitten pohjoiseen kapteeni Taylorin ohjeiden mukaan. Jos laivue olisi kääntynyt heti tilanteen tapahtuessa länteen, se olisi päätynyt turvallisesti lähtöpaikkaansa. Kun Charles Taylor lopulta ohjeisti kääntymään koneet länteen (yllä oleva kuva numero 4), se oli liian myöhäistä. Sääolot olivat huonontuneet rajusti ja koneet olivat jo kantaman ulkopuolella. Todennäköisesti ne tekivät pakkolaskun mereen.

Myöhemmin on spekuloitu sitä, miksi muut miehistön jäsenet seurasivat Tayloria, vaikka he olivat eri mieltä suunnasta radioliikenteen perusteella. Mysteeriksi tapaus on muodostunut siksi, että koneista ei löydetty jälkeäkään. Mitään hätäsignaalia ei myöskään lähetetty ennen mahdollista pakkolaskua. Kaiken lisäksi Yhdysvaltain laivasto kirjoitti raportissaan koneiden kadonneen aivan kuin ne olisivat lentäneet Marsiin.

Myös pelastustehtäviin lähetetty kone katosi yhtäkkiä tutkasta. Se räjähti selittämättömästä syystä noin puoli tuntia nousun jälkeen (katso yllä oleva kuva numero 6). Toisin kuin usein on mainittu, räjähdykselle on silminnäkijöitä. Lisäksi merestä löytyi koneen kappaleita sekä bensiiniä.

Tunnetuin laivan katoaminen: USS Cyclops

Bermudan kolmiossa on kadonnut laivoja jo Kristoffer Kolumbuksen ajoista saakka. Bermudan saariryhmän ympäristössä olevat vaaralliset riutat ovat yksi onnettomuuksien syypää. Tämä alue on käytännössä yksi iso laivojen hautausmaa.

Pari onnettomuutta on noussut erityisen kuuluisaksi Bermudan kolmioon liittyen. Yksi näistä on tapaus USS Cyclops. Se on tuhoisin Yhdysvaltain laivastoa kohdannut onnettomuus, johon ei liity suoranaista sotatilannetta. Kyseessä oli vuonna 1910 rakennettu rahtialus, joka katosi Bermudan kolmioon vuonna 1918.

Kuvassa USS Cyclops vuonna 1911

USS Cyclopsin kohtalokas reitti kulki Salvadorin satamasta Baltimoreen. Alus joutui kuitenkin tekemään välipysähdyksen Bahamalle, koska sen pelättiin olevan ylipainoinen. Bahamalta lähdettyään USS Cyclops ei saapunut koskaan perille määränpäähänsä, eikä aluksesta löydetty jälkeäkään. Sen mukana katosi meren syvyyksiin peräti 309 henkilöä.

Todennäköisin selitys on laivan joutuminen myrskyn uhriksi. Cyclopisin sisaraluksesta (USS Jason) löydettiin rakenteellinen vika, mikä on saattanut johtaa onnettomuuteen huonoissa olosuhteissa.

USS Cyclopisin lisäksi Carroll A. Deering -aluksen tapaus on yksi merenkäynnin historian kuuluisimpia mysteerejä. Kyseinen kuunari löydettiin vuonna 1921 ajelehtimasta Yhdysvaltain rannikolta. Kun aluksen kohtaloa tutkittiin tarkemmin, sen miehistöstä ei löydetty jälkeäkään. Myös kaikki navigointilaitteet sekä henkilökohtaiset tavarat olivat kadonneet.

Tapaus on jälkeen päin laitettu Bermudan kolmion ”piikkiin”, ja siihen on liitetty monia erilaisia teorioita. Todennäköisin selitys on Deeringin joutuminen merirosvojen uhriksi.

Onko Bermudan kolmio erityisen vaarallinen alue?

Bermudan kolmion tapaukset eroavat esimerkiksi Loch Nessin hirviöstä tai muista maailman mysteereistä merkittävällä tavalla. Raportoidut katoamiset ovat todellisia, ja alusten sekä ihmishenkien menetykset ovat faktoja. Alueella on kadonnut viimeisen parin sadan vuoden aikana raporttien mukaan lähes 900 henkilöä.

Kiistanalaista on kuitenkin se, liittyykö näihin tapauksiin mitään mysteeriä.

WWF julkaisi viisi vuotta sitten raportin, jossa listattiin maailman vaarallisimmat merialueet. Esimerkiksi Etelä-Kiinan merellä on tapahtunut (vuonna 2013 julkaistun) raportin mukaan vuodesta 1999 alkaen peräti 293 onnettomuutta. Raportin mukaan vuosittain sattuu keskimäärin 146 laivaonnettomuutta ympäri maailmaa.

costa concordia
Kuuluisa Costa Concordian onnettomuus tapahtui vuonna 2012 Välimerellä.

Bermudan kolmio on varsin vilkkaasti liikennöity, sillä Karibian saaret ovat todella suosittuja matkailukohteita. Lisäksi lentoliikennettä esim. Bahamalta ja Puerto Ricosta Yhdysvaltoihin tapahtuu jatkuvasti. Sattuuko Bermudan kolmiossa tuhoisia onnettomuuksia? Kyllä. Onko kyseessä erityisen vaarallinen alue? Ei ole. Laivoja ei katoa Bermudan kolmiossa liikennemääriin suhteutettuna sen enempää kuin missään muuallakaan.

Bermudan kolmion maineen syntymiseen vaikutti merkittävästi edellä mainittu Charles Berlitzin kirja The Bermuda Triangle. Monet tämän teoksen faktoista on kuitenkin jälkeen päin todettu täysin virheellisiksi. Berlitz listasi kirjassa mysteerionnettomuuksia, joita ei ollut koskaan tapahtunut. Lisäksi aluksia oli raportoitu kadonneiksi, jotka olivat tulleet tosi asiassa määränpäähänsä aikataulustaan myöhässä.

Sääolot selittävät Bermudan kolmion onnnettomuuksia

Charles Berlitzin kirja sekä monet muut Bermudan kolmiota mystifioivat raportit jättävät myös joskus mainitsematta alueella vallinneet sääolosuhteet.

Bermudan kolmio osuu Pohjois-Atlantilla kulkevien trooppisten hirmumyrskyjen reitille. Atlantin hurrikaanit saavat alkunsa Afrikan länsirannikolla, jossa Saharan kuiva ja kuuma ilma sekoittuu Keski-Afrikan kosteaan ilmaan. Ne kehittyvät suotuisissa sääolosuhteissa edetessään länteen.

hurrikaani

Hurrikaanit kääntyvät kohti pohjoista/kaakkoa kohdatessaan maata Yhdysvaltain itärannikolla. Yllä oleva kuva näyttää hurrikaanien reittejä vuoden 1851 ja 2012 välillä. Kuten kartasta voi päätellä, moni on kulkenut Bermudan kolmion läpi.

Hurrikaanien läsnäolo aiheuttaa ilmanpyörteiden lisäksi salamointia sekä muita poikkeavia sääoloja ilmakehässä, mikä voi selittää monia lento-onnettomuuksia.

Toinen merkittävä tekijä on Golfvirta, joka saa alkunsa Meksikon lahdelta. Kyseessä on Atlantin valtameressä kulkeva voimakas merivirta, joka ulottuu parhaimmillaan 450 metrin syvyyteen. Se kulkee Bermudan kolmion läpi ja vaikuttaa osaltaan alueella tapahtuviin katoamisiin.

Monet lentokoneiden tai laivojen osat ovat voineet ajautua Golfvirran vuoksi hyvin nopeasti kauas alkuperäisestä sijainnistaan.

Edellä mainittua USS Cyclopisin tapausta sekä monia muita laivojen uppoamisia selittävät todennäköisesti alueella muodostuvat hyökyaallot (engl. rogue waves). Bermudan kolmion myrskyisät sääolot voivat hyvin mahdollistaa niiden syntymisen. Kyseessä on jopa 20 metrin korkuiset aallot, jotka pystyvät nielaisemaan sisäänsä lähes kuinka ison aluksen tahansa.

Experts have made a huge breakthrough after testing a model of the USS Cyclops. They believe it can all be explained by a natural phenomenon.

Posted by LADbible on Thursday, 2 August 2018

 

Toinen uppoamisia selittävä ilmiö ovat kaasupurkaukset, joita alueella tapahtuu johtuen meren pohjassa olevista taskuista. Pintaan nouseva kaasupurkaus muuttaa meriveden rakennetta siten, ettei se enää kannattele laivaa. Uppoaminen voi tapahtua todella nopeasti.

Bermudan kolmio – mysteeri vai ei?

Bermudan kolmioon on liitetty vuosikymmenien ajan mitä hurjimpia teorioita. Alueella on portaali toiseen ulottuvuuteen, ufoja, merihirviöitä tai Atlantiksen kadonnut kaupunki. Bermudan kolmiota on tutkittu viime vuosina nykyaikaisella tekniikalla, ja esimerkiksi aaltojentutkimuslaboratoriot ovat osaltaan olleet selittämässä katoamisia. Satelliittikuvien avulla on myös havaittu poikkeuksellisia pilvimuodostelmia, jotka voivat aiheuttaa todella rajuja ilmanpurkauksia alueella.

Monia Bermudan kolmion tapauksia ei voida koskaan selittää aukottomaksi. Useat onnettomuudet ovat kuitenkin saaneet vuosien saatossa värikynää, ja myöhemmät tutkimukset ovat poistaneet niiden mystisyyttä.

Ehkä oleellisin pointti on kuitenkin se, että Bermudan kolmiossa ei tapahdu sen enempää onnettomuuksia, kuin missään muuallakaan. Lentokoneita ja laivoja katoaa selittämättömästi joka vuosi ympäri maailmaa. Moni lukija muistaa varmasti vuonna 2014 tapahtuneen MH370-lennon katoamisen. Malaysia Airlinesin matkustajakoneen kohtalo on edelleen täysi mysteeri.

Tarinat Bermudan kolmiosta jäävät ikuisiksi ajoiksi osaksi populaarikulttuuria. Laivoja sekä lentokoneita katoaa sen sisällä myös jatkossa, mutta todennäköisesti johtuen huonoista sääoloista sekä inhimillisistä virheistä.

Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kuitenkin aivan muualla. Jopa niin paljon, että Etelä-Kiinan meri on saanut viime vuosina liikanimen ”uusi Bermudan kolmio”.

Voit lukea lisää Bermudan kolmiosta näistä teoksista:

Kuva: By Nilfanion [Public domain or Public domain], via Wikimedia Commons, Pixabay, By Photograph was taken by the New York Navy Yard. [Public domain], via Wikimedia Commons, Pixabay | Lähteitä: Wikipedia, history.com, livescience.com

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*