Sundqvistin Maailma

Mikä mies Alexei Eremenko Senior oikein on?

26 toukokuun, 20182328 views1

SJK:n tuore päävalmentaja Alexei Eremenko Sr. on yllättävän myyttinen hahmo. Harva esimerkiksi tietää tai aktiivisesti muistaa, että hän aikoinaan nousi koko valtavan Neuvostoliiton nuorisomaajoukkueen (siis nykyiseen U21-ikäluokkaan verrattavan joukkueen, ei minkään poikaikäluokan) kapteeniksi.

Siis tuolloisen maailman mahtavimmassa urheiluvaltakunnassa ja maailman suurimmassa urheilulajissa hänet katsottiin ikäluokkansa uskotuimmaksi ja henkisesti johtavimmaksi pelaajaksi. Urheilun asema Neuvostoliitossa oli jotain, mitä on nykyään yhtä vaikea ymmärtää kuin Neuvostoliittoa ylipäätään. Nuori Alexei Eremenko oli totaalisella huipulla totalitäärisessä urheilumaassa.

Siihen nähden ei Pappa-Eren pääosin Suomessa viettämää aikuispelaajauraa voi pitää valtavan menestyksellisenä. Erityisen vaatimattomaksi ura jäi siihen nähden, että – nyt seuraa henkilökohtainen mielipide – Eremenko oli pelaajana parhaimmillaan ainakin yhtä hyvä kuin Jari Litmanen, enemmän tai vähemmän samalla pelipaikalla vieläpä. Parhaiden pelivuosien viettäminen FF Jarossa oli siihen nähden sulaa hulluutta, vaikka palkka ja etuudet suomalaisella mittapuulla hyviä olivatkin.

Pietarsaaressa oli tarjolla ehdoton superähden status, turvallinen ja leppoisa ympäristö perheelle sekä mahdollisuus toimia omilla ehdoillaan ja hoitaa kroppaansa. Alexei Eremenko Senior sai uransa ensimmäisen vakavamman pehmytkudosvamman 39-vuotiaana pelattuaan siihen mennessä 22 vuotta aikuisten sarjoissa ja melkein aina täysiä minuutteja. Tuo on yksi niistä Pappa-Eren uran usein unohtuvista saavutuksista: miten pelata vuosikymmenestä toiseen loukkaantumatta.

Otsikon kysymys on minulle esitetty silloin tällöin, koska olen vuosien mittaan eri rooleissa ollut Alexei Eremenko vanhemman kanssa silloin tällöin tekemisissä. Joskus aikoja sitten käymistämme kahdenvälisten keskustelujen sisällöistä en julkisesti höpise sen enempää, mutta joitain kokoavia määritteitä tohdin esittää.

Eli mikä mies Alexei Eremenko Senior oikein on? Millainen on hänen urheilufilosofiansa, miten hän lähestyy ammattijalkapalloa, jalkapallojoukkuetta ja jalkapalloilijaa? Etsitään vastauksia yksittäisistä asenteista. Pappa-Ere ajattelee näin eikä hän luullakseni kysyttäessä kiistäisi yhtään kohtaa:

Ammattilaisjalkapallojoukkueessa ei ole tarkoitus olla hauskaa. Ei haittaa jos hauskaa joskus on, mutta ensisijaisesti kyse on ikuisesta sodasta, jossa avaukseen voi kulloinkin mahtua vain yksitoista voittajaa. Penkillä ja penkin takanakin täytyy olla miehiä, joiden ainoa tavoite on voittaa avauskokoonpanon paikka joltain sitä juuri sillä hetkellä hallussaan pitävältä. Tämä pysyvä joukkueen sisäinen sotatila takaa, että kaikkien on aina annettava kaikkensa.

Kahdenksantoistavuotias on aikuinen ja nuorempaakin aikuisjoukkueessa pelaavaa on kohdeltava täysin aikuisena, ei poikkeuksia. Mikäli pelaajaa pidetään lapsena hän ei koskaan kasva aikuiseksi.

Jalkapallojoukkueen ehdoton sydän sykkii keskikentällä. Mitä kauempana pelaajan rooli on keskikentän pelintekijästä, sitä pienempi hän lähtökohtainen arvostavuutensa ja merkityksensä jalkapalloilijana. Sergei Eremenko halusi pikkupoikana maalivahdiksi ja kulki päivät pitkät veskarinhanskat kädessä. Pappa-Ere ilmoitti sanomalehden haastattelussa tuolloin muistaakseni seitsemänvuotiaan poikansa haaveista ykskantaan, että tästä perheestä ei maalivahteja tule, vaan keskikenttämiehiä. Eikä tullutkaan.

Valittaa saa, mutta ainoastaan jos on omilla näytöillään hankkinut oikeuden valittaa. Tähtipelaajalle sallitaan enemmän kuin rivimiehelle, mikä puolestaan motivoi rivimiestä pyrkimään tähtikaartiin uhrauksilla millä hyvänsä.

Pelaajan on kannettava vastuu kropastaan. On oltava itsensä asiantuntija, joka tarvittaessa kulkee omia polkujaan.

—

Alexei Eremenko Senior edustaa modernin suomalaisen “kaikki pelaa, kivat kaverit yhdessä korrektisti ja kaikki samanarvoisia” -ajattelutavan äärimmäistä vastakohtaa. Hänelle jalkapalloilijat ovat joukkuepelaajien ohella aina myös yksilöurheilijoita, joiden vapautena ja vastuuna on tehdä juuri itsestään parempia, pitää itsestään huolta ja ottaa tila, näkyvyys ja menestys joukkuekaverinkin kustannuksella. Röyhkeys ei ole pahasta, jos teot kentällä kantavat asennetta.

Pappa-Eremenkon uran ehtoopuolella jouduin seurajohtajan ominaisuudessa katsomaan kertaalleen ääneti vierestä, kun Pappa röyhytti reteästi tupakkaa Jaron toimiston edustalla. Kenelle tahansa pelaajallemme olisi julkinen tupakointi ylipäätään saati nortittelu toimiston edustalla keskellä kirkasta päivää tuottanut ankaran puhuttelun (verkkarisopimusjunnulle jopa potkut), siis kenelle tahansa paitsi Alexei Eremenko Seniorille. Koko seurahistorian ylivoimaisesti suurimmalle tähtipelaajalle ei vain voinut sanoa, se ei ollut koodiston mukaista.

Mitä mieltä minä olen Aleksei Borisovitsh Eremenkosta niin sanoaksemme ihmisenä?

Hän on kiehtova, jopa omalla tavallaan myyttinen persoona, jonka todelliset arvot ja toimintatavat ovat äärimmäisen kaukana siitä, mitä 2010-luvun loppupuolen Suomessa pidetään valtavirtana tai edes sopivina. Viisi-kuusikymppisen miehen pitäisi maassamme olla edes jollain tapaa pehmo tai näytellä julkisuudessa pehmoa. Alexei Eremenko ei ole eikä näyttele. Kokonaisuuteen kuuluu myös kyky olla tarvittaessa herramies ja maailmanmies.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa SJK-pestin osalta? Ainakin sitä, että kenenkään seurajohdosta on ihan turha yrittää neuvoa päävalmentajaa yhtään missään jalkapalloon liittävssä asiassa ja toivoa tulevansa otetuksi vakavasti. Eremenko saattaa – jos häntä huvittaa – kuunnella neuvoja jopa näennäisen kohteliaasti, mutta aivan varmasti nauraa niille mielessään. Ajat, jolloin päävalmentajaan voitiin ehkä vaikuttaa ovat Seinäjoella tällä erää ohi.

Tämän takaa viime kädessä se, että Eremenkon jalkapalloklaanilla on kaksinumeroinen määrä miljoonia siinä kuin seurapomolla ja kiinteistömijönääri Raimo Sarajärvelläkin. Rahan tähden ei Pappa-Eremenkon tarvitsisi enää elämässään tehdä työtä päivääkään.

Kuva: Wikimedia Commons