Altavastaajien suurimmat yllätykset vedonlyönnissä 2000-luvulla
Pinnacle on yksi maailman tunnetuimmista vedonvälittäjistä. Se on ollut markkinoilla jo 20 vuoden ajan, ja yhtiö on sekä ammattilaisten että harrastepelaajienkin suosiossa. Pinnacle on julkaissut juhlavuoden kunniaksi mielenkiintoisen listan, jossa käydään läpi suurimmat toteutuneet vedonlyöntikertoimet.
Listaus on luonteeltaan suurimmat ”Pitkäveto”-kertoimet, eli nyt puhutaan ottelun 1X2-kertoimista (tai 1-2 kertoimista lajeissa kuten tennis, joissa on vain kaksi vaihtoehtoa). Mukana eivät siis ole voittajavedot, kuten Leicesterin taannoinen Valioliigamestaruus tai Kreikan EM-kulta vuodelta 2014.
Jos katsotaan Leicesterin yllätyskautta 2014/2015, niin korkein joukkueen 1X2-kerroin oli 5,75 (markkinoiden keskiarvo) ottelussa Manchester City-Leicester. Valioliigassa nähtiin viime kaudella kolme ottelua, joissa keskimääräinen 1X2-kerroin oli yli 10 (kaikissa alle 15). Nämä esimerkit antavat hieman perspektiiviä siihen, miten epätodennäköinen ja harvinainen esimerkiksi kerroin 50 on 1X2-markkinassa.
Pinnaclen listaus on koottu sen suosituimmista lajeista, jotka ovat jalkapallo, tennis sekä koripallo.
Sisällysluettelo
1: Espanja-Georgia – korkein kerroin 85,35
Listan ykkösenä on futisottelu Espanjan ja Georgian välillä. Kyseessä oli 7.6.2016 pelattu harjoitusottelu, jossa Georgian voittomahdollisuudet olivat lähestulkoon tasoa kerran sadasta. Korkein Pinnaclella lyöty kerroin otteluun oli käsittämätön 85,35 päätöslinjan ollessa 71,76.
Espanja oli tuolloin hallitseva Euroopan mestari, eikä joukkue ollut hävinnyt yhtään ottelua 16 kuukauteen. Samaan aikaan FIFA-rankin sijalla 137. ollut Georgia oli kulkenut voitoitta koko alkuvuoden ja kaatanut edellisen kerran Gibraltarin lokakuussa 2015.
Georgia teki ainoan maalinsa nopean pallonriiston jälkeen 40. peliminuutin kohdalla. Loput ottelusta se puolusti urhoollisesti, ja Espanja hukkasi maalipaikan toisensa jälkeen. Ottelun tilastot olivat Soccerwayn mukaan: laukaukset 15-2, kohti maalia 4-1, kulmat 11-0.
Kyseessä ei ollut mikään Espanjan turistijoukkue, vaikka avauskokoonpano ei ollutkaan harjoitusottelussa paras mahdollinen. Toisella jaksolla sisään tulivat Iniesta, Koke, Bellerin, David Silva sekä Pedro – turhaan. Espanja hävisi Georgia-ottelun jälkeen kesäkuussa 2016 Kroatialle sekä Italialle. Tästä alkoi kuitenkin tappioton putki, joka jatkuu edelleen. Espanja ei ole hävinnyt maaottelua varsinaisella peliajalla sitten 27.6.2016, ja putki käsittää 24 ottelua. MM-kisoissa joukkue putosi myös ilman tappioita rangaistuspotkukilpailussa.
2: Lukas Rosol-Rafael Nadal – korkein kerroin 66,00
Listan kakkosena on tenniksen suurin yllätys 2000-luvulla. Kyseessä oli klassinen Wimbledonin tennisturnaus vuonna 2012, ja shokkituloksesta vastasi tuntematon tsekkiläispelaaja.
Lukas Rosol oli karsiutunut Wimbledonin pääturnauksesta viitenä edellisenä vuotena, joten tsekki ei odottanut suuria päästessään vuonna 2012 ensimmäiselle viralliselle kierrokselle. Rosol pääsi jatkoon, mutta toisella kierroksella tie näytti nousevan pystyyn sadan prosentin varmuudella. Vastaan asettui kaksinkertainen Wimbledonin mestari Rafael Nadal.
Rosolin omien sanojensa mukaan hänen tavoitteenaan oli lähinnä urhea taistelu ja saada muutama piste sen sijaan, että häviäisi jokaisen erän 6-0 tai 6-1. Ottelun alku antoi jo viitteitä yllätyksestä, sillä Nadal voitti avauserän vaivoin lukemin 6-7. Rosol voitti kaksi seuraavaa kaikkien yllätykseksi pistein 6-4. Nadal vei neljännen 2-6, joten ratkaisu venyi viidenteen erään. Rosol venyi taas 6-4 voittoon ja aiheutti huikean pommin.
Nadal putosi Wimbledonin kolmannelta kierrokselta ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Rosol ei puolestaan koskaan päässyt kolmatta kierrosta pidemmälle, mutta tämä päänahka jäi hänen uransa huikeaksi saavutukseksi.
Joku onnekas poimi Rosolin voiton käsittämättömällä 66:n kertoimella. Entä Nadalin kerroin ottelussa? Kuten lukija varmaan arvasi: 1,01.
3: Serena Williams-Virgine Razzano – korkein kerroin 61,00
Suurimpien shokkien listan kolmospaikka menee myös tennisottelulle, mutta tällä kertaa kyse on naisista. Vuosi on edellisen shokin tavoin 2012, ja kyseessä on kuukautta aiemmin pelattu matsi Ranskan avoimissa.
Jokainen urheilua seuraava tietää varmasti Serena Williamsin. Kyseinen pelaaja oli vuonna 2012 Ranskan avointen suurin voittajasuosikki, eikä Williams ollut koskaan hävinnyt Grand Slam -turnauksen yksinpelissä ensimmäisen kierroksen ottelua.
Lähtökohdat olivat lähes 100-0 Williamsin hyväksi, kun hän kohtasi Pariisissa avauskierroksella Virgine Razzanon. Kyseessä oli maailmanlistan sijalla 160 oleva pelaaja, joka sai vastaansa pahimman mahdollisen pelaajan. Serena Williamsin saldo oli Grand Slam -turnausten avauskierrosten otteluista 46-0 ennen tapahtunutta.
Williams voitti avauserän 4-6, mutta ei missään nimessä näytöstyyliin. Sitten alkoi tapahtua, ja Razzano käänsi toisen erän tie-breakissa itselleen 7-6. Suurin shokki nähtiin kolmannessa erässä, jonka ranskalainen voitti 6-3.
Korkein Pinnaclella pelattu kerroin oli uskomaton 61,00.
4: Duquesne-Boston College – korkein kerroin 51,00
Listan neljäntenä on koripallo-ottelu Yhdysvaltain NCAA-liigasta. Kyseessä on yksi koko sarjan historian suurimpia yllätyksiä, joka palkitsi onnekkaan vedonlyöjän hurjalla kertoimella.
Kyseessä oli kausi 2005/2006, joka oli Duquesnen joukkueen surkein seuran 92-vuotisessa historiassa. Saldo 3-24 (eli 3 voittoa – 24 tappiota) kertoi oleellisen, kun seura valmistautui peliin Boston Collegea vastaan.
Lähtökohdat ottelulle olivat entistä haasteellisemmat johtuen tapahtumista kentän ulkopuolella. Neljä Duquesnen pelaajaa puuttui ottelussa traagisen kouluammuskelun seurauksena, tosin pelaajien onneksi he selvisivät tapauksesta. Duquesnella ei ollut laadukkaita paikkaajia, joten peliin jouduttiin repimään pelaajia mistä irti saatiin.
Tämän lisäksi Duquesnen valmentaja Ron Everhart puuttui pelistä sairastapauksen vuoksi. Boston Collegella oli rosterissaan mm. kaksi tulevaa NBA-tähteä Sean Williams ja Jared Dudley.
Ottelu eteni kaiken lisäksi jatkoajalle, jonka päätteeksi Duquesne venyi lähtökohdista huolimatta uskomattomaan voittoon viiden pisteen erolla (98-93).
5: Nevezis-Lietuvos Rytas – korkein kerroin 51,00
Viidentenä listalla on myös koripalloa, mutta tällä kertaa Liettuan pääsarjasta. Koripallo on maan kansallislaji, ja pääsarja Lietuvos Krepšinio Lyga (LKL) kerää otteluihin paljon kannattajia.
Maan pääsarjaa on dominoinut perinteisesti BC Zalgris, jolla on 20 mestaruutta. Kyseinen seura on ollut myös yksi Euroopan parhaista vuosien ajan. 2000-luvun alkupuolella Zalgrisin ykköspaikkaa haastoi Lietuvos Rytas, joka tunnetaan nykyisin nimellä BC Rytas. Joukkue voitti vuosien 2000-2010 välillä viisi mestaruutta.
Yksi liigan historian suurimpia shokkeja nähtiinkin Lietuvos Rytasin ottelussa, jossa se kohtasi Nevezis-nimisen seuran. Kyseessä oli playoffs-vaihe kaudella 2006, jolloin Lietuvos Rytasin joukkue oli vahvimmillaan. Se kaatoi Nevezisin avausottelussa helposti pistein 116-80, ja toinen ottelu piti olla yhtä lailla läpihuutojuttu.
Lietuvos Rytas voitti ensimmäisen neljänneksen selvän tuntuisesti pistein 17-28. Nevezis ei kuitenkaan luovuttanut ja vei kaksi seuraavaa 19-17 sekä 24-18. Rytas lähti viimeiselle neljännekselle kolmen pisteen etumatkalla, mutta Nevezis kiri ottelun tasoihin pistein 20-17, joten seurauksena oli jatkoaika. Tämän Nevezis voitti pistein 14-11 ja koko ottelun 94-91.
Lietuvos Rytas ei antanut Nevezisin yllättää enää seuraavassa ottelussa, ja marssi lopulta liigamestaruuteen. Joku onnekas sai kuitenkin Nevezisin voitosta taskuunsa uskomattoman kertoimen 51!
Lähde: Pinnacle.com sivuston blogi | Kuva: Flickr / Yann Caradec