By Ovatko Berat Sadikin parikymmentä maalia Kyproksella oikea näyttö?
Berat Sadik on nyt, vuoden 2017-2018 eurooppalaisen seurajalkapallokauden lähestyessä päätöstään, hassussa tilanteessa. Yksitoista kertaa Suomen A-maajoukkuepaidan urallaan pukenut (siis ottelua varten, on toki saattanut pukea muutenkin) Sadik on iskenyt kyproslaiselle Doxa Katokopiasille 19 liigamaalia ja muutaman cup-osuman päälle, hieno näyttö sarjassa, josta on lähihistoriassa ponnistettu jopa kahdeksan joukkoon Mestarien liigassa?
Niin no, tuota, periaatteessa joo, mutta, öö. Kyproksen liiga on puhtautensa tai pikemminkin likaisuutensa puolesta melkein alinta itäeurooppalaista mutasarjaa. Kuten ylle linkatussa artikkelissakin viitataan on tuomareita ja pelaajia Kyproksella ostettu vedonlyöjien tai seurojen havittelemien tulosten saavuttamiseksi eikä kyse ole ollut yksittäistapauksista.
Berat Sadik on tällaiseen tietysti syytön, mutta moista mainetta kantavissa sarjoissa annetut näytöt joutuvat väkisinkin tietyn epävarmuuden varjon alle. Sadik teki viimeisimmässä matsissaan hattutempun kymmenessä minuutissa ja Doxa nousi maalin tappiolta voittoon numeroin 3-1. Mahtava juttu, mutta kun on kyse Kyproksen (tai vaikka Serbian tai Bulgarian tai Ukrainan tai Maltan) liigasta tulee väkisinkin mieleen mahdollisuus, että tappion kärsineen Alki Oroklinin riveissä tuli ottelun edetessä kiire hävitä.
Tuollaista hintaa ainakin meikäläinen kantaa siitä, että en osaa katsoa asioita viattomin silmin ja oletusarvoisesti nähdä jalkapallomaailmassa viattomuutta ainakaan niillä kolkin, jotka mädännäisiksi tiedetään.
Niinpä tämän kolumnin aiheena ei ole niinkään kuvassa oleva Berat Sadik, vaan tuo likainen todellisuus ja suhteemme siihen. Euroopassakin on paljon maita, joiden sarjojen uskottavuus on kyseenalainen, minkä ehkä selkeimmin todistaa vedonlyöntimarkkina. Eräät sarjat kelpaavat suurimmille eurooppalaisille vedonlyöntifirmoille huonosti tai eivät ollenkaan.
Omat silmäni aukenivat ensimmäistä kertaa todenteolla nelisentoista vuotta sitten. Hankin tuolloin silloiselle työnantajalleni FF Jarolle jopa tähtiluokan topparivahvistuksen Bulgariasta. Pelaajalla (jonka nimi jääköön mainitsematta, vaikka on toki esiin kaivettavissa) oli takanaan ever present -liigakausi keskikastin joukkueessa sarjassa, jonka saattoi olettaa olevan Suomen liigaa pari astetta kovempi. Pelaaja halusi Bulgariasta pois muun muassa siksi, että koki ympäristön siellä uhkaavana. Hänen agenttinsa mukaan Bulgarian futista hallitsi järjestäytynyt rikollisuus ja pelejä sovitaan.
Eipä siinä mitään (ja pelaaja todellakin vahvisti Jaroa), mutta kun myöhemmin jatkoimme muiden, Jaroon liittymättömien siirtojen kanssa yhteistyötä viistyi eräs siirtokuvio, koska agentin kimppuun oli Sofiassa hyökätty. “Organized criminals”, kuulemma. Siirtokuvio hoidettiin loppuu agentin riittävästi kuntouduttua sairaalavuoteellaan. Vierailin pelaaja-asioiden tiimoilta kertaalleen Bulgariassa ja maata sekä sen futiselämää katsoi hieman toisin silmin kuin turistina. Kyseinen agentti – jonka toiminnasta minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa – joutui selviytymään suomalaisittain käsittämättömässä ympäristössä.
Myöhemmin tein Helsingin Sanomille artikkelia järjestäytyneen rikollisuuden ja jalkapallon suhteista muun muassa Serbiassa. Touhu oli jo lukujen valossa käsittämättömän väkivaltaista, lainaan omaa serbialaisiin viranomaislähteisiin näiltä osin perustunutta artikkeliani heinäkuulta 2011:
“Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana on yhteensä kymmenen seurajohtajaa sekä Serbian jalkapalloliiton pääsihteeri joutunut henkirikoksen kohteeksi. Yhtään tapausta ei ole selvitetty. Serbian jalkapalloilijoiden pelaajayhdistys vaatii lausunnossaan, että otteluiden sopimiseen puututtaisiin.”
Siis KYMMENEN seurajohtajaa tapettiin kymmenessä vuodessa ja palloliiton pääsihteeri siihen päälle. Ketään ei koskaan saada kiinni, kuten järjestäytyneen rikollisuuden tilaamissa murhissa ei koskaan saada. Huutaminen tekstissä on yleensä tyhmää, mutta nyt se sopii: KYMMENEN.
Serbian ja Bulgarian kaltaisissa maissa ei korruptio tarkoita (ainakaan pelkästään) tuloksiin vaikuttamista siten, että pelaajille maksetaan lahjuksia. Touhu on äärimmäisellä eli kuoleman uhan pelolla hallitsevien ammattirikollisten leikkikenttää, jossa lahjustarjouksesta ei parane kieltäytyä.
Onko Berat Sadik pelannut tämän kauden tuollaisessa maailmassa? Kypros on tietysti Kypros eikä esimerkiksi Serbia, mutta maineeltaan tuon saaren futis ikävä kyllä vertautuu Balkaniin. Henkisesti ylivoimaisesti lähimpänä tietysti on Kreikka, jossa pääsarja lähti tauolle, kun eräs seuraomistaja ja tiedetty gangsteripäällikkö marssi kentälle pyssy kädessä.
Sadikin maaleista osa on saattanut syntyä tilanteissa, joissa vastapelaajat ovat pyrkineet niiden syntymisen mahdollistamaan. Tai sitten ei, mutta kun suomut ovat kerran silmiltä tippuneet ja menon hurjuus eräissä maissa tullut ilmi enää ei osaa olla epäilemättä.
Siitä huolimatta ainakin minä soisin 31-vuotiaalle Sadikille vielä mahdollisuuden Huuhkaja-paidassa semminkin kuin mies sitä itse äänekkäästi toivoo. Tahdolla on maajoukkuetmpyröissä suuri merkitys. Teemu Pukki tarvitsisi vaihtoehtoja supervaihtomiehekseen ja Sadik on todistetusti osunut urakalla edes jossain.
Vinkki: Asialinjan Lauri Dalla Valle -aiheinen artikkeli, jossa käsitellään Serbian pääsarjaakin.
Kuva: Blick / Youtube
