By Maltan Bugibba – Euroopan mukavin ruma rantalomakohde?
Bugibba tai tarkalleen ottaen alkukiellä Buġibba: ei hiekkarantoja, ei laadukkaita ruokaravintoloita, ei tyylikkäitä kahviloita, ei montaa kaunista rakennusta eikä missään nimessä mitään järkevää ostettavaa. Silti suosittelen aina Bugibbaa, kun tuttavat kysyvät, minne täällä Maltalla kannattaa lomamatkalla majoittua. Kyllähän suomalaisturistit Bugibbaan päätyvätkin, suomea kuulee kaupungin kaduilla säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta miksi ihmeessä tuota sääntelemättömän rakentamisen ja massaturismin rujoa lehtolasta kannattaa kenellekään suositella?
Aloitetaan paikallismaantieteestä: Bugibba kuuluu Saint Paul’s Bayn eli maltaksi San Pawl Il-Baharin kuntaan yhdessä Qawran, San Pawl Il-Baharin, Xemxijan sekä Burmarradin taajamien kanssa. Bugibba, Qawra ja San Pawl Il-Bahar ovat kasvaneet yhteen ja Xemxija sekä Burmarradkin sijaitsevat melkein huutoetäisyydellä tästä kaupunkimassasta. Niinpä turisti “Bugibbassa” saa itse asiassa viiden kylän kokonaisuuden, jonka tervejalkainen hanskaa kävellen. Kyseisessä kyläkombossa jo riittää koettavaa, vaikka siitä melkein kaikki jää sivuun Maltan turistinähtävyyksien listauksista.
Olen vuosien varrella asunut Xemxijassa pitkälti yli vuoden ja Bugibbassakin puoli vuotta, joten nuo ovat tuttuja nurkkia. Käyn Bugibbassa yhä viikottain, koska pidän paikasta niin paljon. Miksi, kakista jo Sundqvist ulos se asia!
Bugibbassa ja Qawrassa on positiivisessa mielessä outo fiilis, jollaista ei ihan samanlaisena koe missään muualla Maltalla (tuskin koko maailmassakaan). Massaturismin pinnan alla on monikulttuurinen mosaiikki ja joillekin Bugibba/Qawra on hyvässä tai pahassa end of the road.
Brittiläiset eläkeläiset kutsuvat paikkaa Jumalan odotushuoneeksi, jossa heidän kelpaa odotella noutajaa bingoa pelaten, Last of The Summer Winea sekä Only Fools and Horsesia BBC Entertainmentilta katsellen. Euron Skål-tölkkejä nuhjuisissa pubeissaan pitkin päivää räpsäytellen, ei enää kiirettä mihinkään. Monia Iso-Britannian aikojen saatossa käymiä sotia taistellaan veteraanien toimesta baaritiskeillä uudestaan ja uudestaan.
Välimeren ylityksestä hengissä selvinneet Saharan eteläpuolisen Afrikan ihmiset ovat jo perustaneet yhteisöjään ja bisneksiään. Libyalaisilla taas on omat, kuulemma beduiiniklaanien ikuisiin valtaistuinpeleihin pohjimmiltaan perustuvat klikkinsä. Viime vuosien vahva nousijaryhmä ovat serbit, joita työskentelee pimeästi tai valoisasti pimeillä tai valoisilla toimialoilla. Bugibbassa on jopa oma chinatowninsa, jos muutaman kantoninkiinalaisten pitämän ravintolan ryppään voi sellaiseksi lukea.
Listaa Bugibban seudun monikulttuurisesta mosaiikista voisi jatkaa loputtomiin, mutta tyydytään muutamaan esimerkkiin. Alueen maantieteellisessä sydämessä (paikassa, jossa Bugibba, San Bawl-Il Bahar sekä Qawra kohtaavat vilkkaan, tänne Mostaan johtavan päätien varsilla) pitää Antonia ravintolaansa Peppermilliä. Ensivilkaisulla voisi Peppermillin kuvitella olevan yhden seudun loputtomista turistibaareista, mutta totuus on toinen.
Brasilialaiselta ulkosaarelta Bugibbaan aikoinaan päätynyt Antonia pyörittää tiettävästi maailman ainoaa brasilialais-maltalaista ravintolaa, jossa ei puolivalmisteista kokata mitään, ei edes hampurilaisateriaa turistille. Alusta asti väännetty muhkea hampurilainen itse leikattuine ranskalaisineen, tuoreella ja rapealla vihersalaatilla, neljä ja puoli euroa. Rakkaudella hoidetut viherkasvit ja kukat, pohjattoman sydämellinen sekä leikkaussalitason puhtaus vessoja myöten takaavat, että Antonialla on expat-yhteisöjen joukossa vankkumaton kanta-asiakaskunta.
Pakko mainita myös Mike ja Vicky. Vicky on egyptiläinen koptikristitty, joka pakeni kotimaansa uskonvainoja päätyen lopulta Venezuelaan saakka. Siellä hän tapasi brittiläisen farmarin nimeltä Mike, mutta maatalousyrittäminen Venezuelassa päättyi kommunistien valtaannousuun. Mike ja Vicky ovat loputtoman innokkaita ja työteliäitä yrittäjiä, joiden bisnekset eivät välttämättä kanna kovin pitkään, mutta korvautuvat aina uusilla. Tuorein takaisku oli Xemxijaan perustettu ketjukauppa, joka vieläpä sai yhteyteensä pankkiautomaatin. Niinpä yrittäjäparikunnan pikkuruinen kauppa, joka aiemmin oli Xemxijan ainoa, pisti ovensa säppiin. Ei silti epäilystä, etteikö tehokaksikko pullahtaisi taas pinnalle uuden bisneksen myötä viimeistään, kun turistisesonki loppukeväästä käynnistyy.
Ja niin edelleen. Seutu on pullollaan maailmaa kiertäneitä ihmisiä, joiden tarinat huimaavat päätä. Monet heistä ovat enemmän tai vähemmän päättäneet, että kiertäminen sai luvan päättyä juuri tänne, Euroopan reunalle.
Miespuolinen turisti voi metsästää monikulttuurisia kokemuksia esimerkiksi Sammyn parturista San Aristarku -kadulla. Paikka on erittäin libyalainen, erittäin likainen, joskus erittäin äänekäs ja siellä saa hiustenleikkaus + kulmakarvojen trimmaus + nenäkarvojen leikkely + jonkinlaisen eteerisen öljyn pirskoittelu -kombon neljällä eurolla. Leikkaus on nopeaa, taitavaa ja huolellista. Miehiä voi olla jonossa kymmenenkin, mutta eurooppalainen yleensä poimitaan jonon ohi syystä, jota en ole koskaan kysynyt. Maksamiseen liittyvä koodisto on tiukka: työntekijöille ei kuulu antaa rahaa eikä heitä kuulu kiittää, neljän euron maksu suoritetaan Sammylle itselleen, samoin kiitokset leikkauksesta.
Meille alkaa rakentua suomalaisen miehen bugibbalainen wellness-päivä: ensin Sammyn libyalaiseen parturiin ja sen päälle hampurilaisaterialounaalle Antonian brasilialais-maltalaiseen ravintolaan. Ottaen huomioon ruokajuoman eli 1,50 euron hintaisen oluen tai kivennäisveden on rahaa tähän viihtymiseen mennyt yhteensä 9,50 euroa.
Eräs rantalomakohteiden osalta kaiketi universaali vinkki toimii myös Bugibbassa: melkein kaikki rantakaduilla myytävä ei ole huonoa vain hinta-laatusuhteeltaan, vaan olisi huonoa hinnalla millä hyvänsä. Ei haittaa, vaikka melkein jokainen asiakas pettyisi, koska sesongin aikaan asiakasvirtaa tulee joka tapauksessa. Älä missään nimessä tilaa ruokaa rantabaarissa, ellet tiedä, mitä olet tekemässä. Ja nyt tiedät: ainoa Bugibban rantabulevardin kelvollinen tuiristisyöttölä on nimeltään Planet Bugibba. Paikkaa pyörittävät englantilainen sekä italialainen äijä liikeideanaan reilu äijäruoka, rento tunnelma sekä hyvä kahvi, niinpä Planet Bugibba on paikallistenkin suosiossa. Pizzauuni lämpiää yleensä vasta illalla, mutta se lyödään tarvittaessa päälle vaikka yhtä asiakasta varten, tällöin pitää tietysti varautua odottamaan.
Mitäpä muuta? Puhuin melkein totta väittäessäni, ettei Bugibban seudulta kannata ostaa mitään. Alueen lukuisille kirpputoreille kuitenkin päätyy kummallista, jopa kiehtovaakin tavaraa. Minulla ei ole eikä toivottavasti tule käyttöä kuluneelle Naton taisteluliiville eikä vanhaa brittiläistä tupakkatakkiakaan tule pidettyä joka päivä. Muutaman euron kappalehintaan silti hyviä ostoksia. Ehkä.
Aidompaa maltalaista kokemusta etsiviä lohduttaa tieto, että busseja tänne Mostaan kulkee koko ajan aamuvarhaisesta iltamyöhään eikä matka ole kävellenkään pitkä, nelisen kilometriä. Maltan parhaat rannat (vierekkäin sijaitsevat Ghajn Tuffieha sekä Golden Bay ja toisaalta Mellieha Bay) ovat nekin paljon lähempänä kuin kilpailevista massaturismikohteista eli Saint Julian’sista tai Sliemasta käsin.
Bugibbaa pidetään maltalaisella mittapuulla jopa historiattomana paikkana, mutta vaikea sielläkään on olla törmäämättä antiikkiin. Vuorovettä hyväksikäyttävät suola-altaat ovat olleet käytössä roomalaisten ajoista saakka ja edustavat näin maailman vanhinta yhä toiminnassa olevaa elintarviketeollisuutta.
Bugibba – hyvässä ja joskus pahassakin paljon enemmän kuin pinnalta näyttää. Turvallistakin Bugibbassa on ja kaikki mahdolliset paheet piilotettu vain niitä etsivien löydettäviksi.
Kuva: minulla piisaa otoksia Bugibbasta, mutta valitsin silti edustavan kuvan Wikimedia Commonsista. Pidän Bugibbasta niin paljon, että raaski käyttää rujompaa otosta. Kauniita kuvia minulle ei ole juuri kertynyt, koska niiden ottaminen vaatii yrittämistä.
Kaikki Asialinjan Malta-artikkelit täällä. Xemxijan valtavasta historiallisesta aarrearkusta lisää tässä artikkelissa.
