Elokuva-arvostelu: Ghost in the Shell
Ghost in the Shell on vuonna 2017 valmistunut scifi-elokuva, jonka on ohjannut englantilainen Rupert Sanders. Kyseessä oli vasta toinen Sandersin ohjaustyö. Elokuva perustuu japanilaiseen manga-sarjakuvaan, josta on tehty myös animaatio-filmatisointi vuonna 1995.
Vaikka Ghost in the Shell on Tokioon sijoittuva elokuva, tärkeimmät näyttelijät eivät ole japanilaisia – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Pääosassa nähdään Scarlett Johansson, joka esittää Mira Killian -nimistä kyborgia.
Hänen aisaparinaan on Game of Thrones -sarjasta tuttu Pilou Asbaek. Mukana on myös Boardwalk Empire -sarjasta monien tuntema Michael Carmen Pitt sekä Juliette Binoche. Konkarinäyttelijä Takeshi Kitano on ainoa pääosissa nähty japanilainen.
Ghost in the Shell tienasi 169 miljoonan dollarin lipputulot 110 miljoonan budjetilla. Lievästi positiivisesta tuloksesta huolimatta elokuvaa pidettiin floppina.
—
Ghost in the Shell -elokuvan keskiössä on Scarlett Johanssonin esittämä kyborgi, majuri Mira Killian. Kyseessä on Hanka Robotics -nimisen yhtiön uusin prototyyppi, jossa ihmisen aivot on yhdistetty robotiikkaan. Majurin keho muistuttaa ulkoisesti ihmistä, mutta käytännössä kyseessä on keinotekoinen kuori. Elokuvan nimi viittaa tähän asetelmaan; sana ghost tarkoittaa sielua ja shell on kuori, jonka sisälle se on kahlittu.
Majuri Killian työskentelee terrorisminvastaisessa yksikössä Section 9, ja hänellä on apunaan oma iskuryhmä. Yksi porukan jäsenistä on Pilou Asbaekin hahmo Batou. Ryhmän komentajana toimii Takeshi Kitanon esittämä Daisuke Aramaki.
Section 9 jahtaa kyberterroristia nimeltään Kuze. Hän murhaa jostain syystä Hanka Robotics -yhtiön tärkeitä työntekijöitä poliisit kintereillään. Ghost in the Shell kuvaa tätä terroristijahtia, jonka aikana Majuri selvittää myös omaa menneisyyttään ja olemassaolonsa tarkoitusta.

Kuvassa elokuvan pääosan esittäjät sekä ohjaaja Rupert Sanders (toinen oikealta) sen maailman ensi-illassa Tokiossa.
Ghost in the Shell on ilmestynyt äskettäin Netflixille, josta allekirjoittanut katsoi elokuvan. Trailerin perustella tämä teos kiinnosti kovasti jo teatterilevityksessä, mutta jostain syystä se jäi silloin väliin. Hyvä niin, sillä kyseessä ei ole mikään genrensä valioyksilö.
On tavallaan outoa, että Ghost in the Shell kaatuu juuri siihen aiheeseen, jota se itse käsittelee eniten. Tältä elokuvalta puuttuu ghost, eli sielu. Se ei onnistu luomaan mitään tunnesidettä pääosan esittäjiin, joiden kohtalot tuntuvat yhdentekeviltä. Tämä koskee valitettavasti myös Scarlett Johanssonin esittämää Majuria, jonka taustatarinaa olisi pitänyt avata huomattavasti enemmän.
Alkuperäinen Ghost in the Shell oli täynnä filosofista pohdintaa digitalisoidun maailman uhasta ihmiskunnalle ja identiteetin sekä yksilön syvimmästä olemuksesta. Vuoden 2017 versio on todella raaka leikkaus tähän verrattuna, sillä nämä teemat sivuutetaan elokuvassa valitettavan nopeasti.
Onko Ghost in the Shell sitten täynnä timanttista toimintaa, joka korvaa syvällisemmän pohdinnan? Valitettavasti ei. Jokseenkin kaikki mielenkiintoiset kohtaukset käydään läpi jo trailerissa. Elokuva on kyllä paikoin todella näyttävän näköinen, mutta hyvin tehdyt efektit eivät onnistu viihdyttämään katsojaa riittävästi.
Ghost in the Shell sisältää myös muutamia kohtauksia, joiden toteutus tuo kliseisyydessään mieleen 80-luvun toimintaelokuvat. Elokuva ei yksinkertaisesti saa katsojaa otteeseensa missään vaiheessa. Adjektiivi karismaatinen ei kuvaa myöskään pääpahiksia, joten Ghost in the Shell jää hieman vajaaksi myös tällä osastolla.
—
Ghost in the Shell on kokonaisuutena epäonnistunut tekele hyvin mielenkiintoisesta lähdemateriaalista. Tuloksena on hyvin kliininen, riskitön ja tylsä elokuva, joka ei onnistu miellyttämään varmasti ketään. Se lähinnä aliarvioi katsojaansa. Alkuperäisen animen tuntijoille kyseessä on vain tyhjä kuori, eivätkä uudemmat fanit saa tästä paljon enempää irti.
Scarlett Johansson on mielestäni onnistunut valinta Majurin rooliin. Tuotantoyhtiö pohti myös Margot Robbien kiinnittämistä, mutta Johansson sopii kasvoiltaan kyborgin rooliin huomattavasti paremmin.
Kyseessä ei ole mikään täysi katastrofi, sillä maailma on täynnä paljon huonompiakin elokuvia. En kuitenkaan suosittele Ghost in the Shelliä scifi-elokuvien ystäville. Kannattaa ennemmin seurata HBO:n erinomaista Westworld TV-sarjaa, jossa kyborgien filosofiselle pohdinnalle ja mielenkiintoisille juonikuvioille on paljon enemmän tilaa.
Alla elokuvan trailer:
Kuva: kuvakaappaus trailerista, Dick Thomas Johnson from Tokyo, Japan [CC BY 2.0 ], via Wikimedia Commons