Elon Musk – visionääri Teslan takana
Elon Musk ei ollut vielä 10 vuotta sitten kovinkaan tuttu nimi monille suomalaisille. Nykyään hän on jo hyvinkin tunnettu kasvo monista teknologia- ja talousaiheisista julkaisuista – kiitos sähköauto Teslan suosion. Moni ei välttämättä tiedä Muskin rikastuneen miljoonien ihmisten käyttämän PayPal-järjestelmän avulla. Tai miehen muista haaveista ihmiskunnan pelastamiseksi. Kyseessä on mielenkiintoinen visionääri, joka haluaa muuttaa maailman ja asuttaa Mars-planeetan. Hänen tiensä menestykseen on ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Etelä-Afrikasta kohti Piilaaksoa
Elon Musk syntyi vuonna 1971 Pretoriassa, Etelä-Afrikassa. Hänen vanhempansa eivät olleet erityisen rikkaita; isä oli insinööri ja äiti kanadalainen malli/ravitsemusterapeutti. Musk oli kiinnostunut tekniikasta ja lahjakas ohjelmoija jo nuorena. Hän möi kehittämänsä tietokonepelin Blastar vain 12-vuotiaana. Valitettavasti Elon Musk kärsi paljon koulukiusaamisesta monen muun nuoren tavoin. Elon muutti Kanadaan saatuaan kansalaisuuden äitinsä kautta 17-vuotiaana. Vuonna 1995 hänen matkansa johti Kaliforniaan, jossa odottivat rikkaudet.
Elon Muskista tuli miljonääri 28-vuotiaana vuonna 1999, kun Compaq osti hänen yrityksensä nimeltä Zip2. Kyseessä oli ns. ”city guide” online-versio, jonka hän sai myytyä suurille lehtitaloille. Musk sijoitti lähes puolet (10 miljoonaa) näistä rahoista yritykseen X.com, jonka tavoite oli mullistaa maksuliikenne henkilöiden välillä. Vain vuotta myöhemmin X.com yhdistyi PayPalin kanssa, ja vuonna 2002 Musk sai jackpotin: eBay osti PayPalin 1.5 miljardilla dollarilla. Elon Muskin osuus oli vajaat 12%, jolla hän nettosi 165 miljoonan tulot.
SpaceX, Tesla ja SolarCity
PayPalin myynnin jälkeen Elon Muskista tuli siis valtavan rikas. Tämä oli kuitenkin vain alkusoittoa, sillä nyt Muskilla oli rahaa tehdä sitä mitä hän todella halusi: pelastaa maailman. Tai ainakin tehdä siitä paremman paikan. Muskin yksi valtavista projekteista on avaruusyhtiö SpaceX, jonka ultimaattinen tavoite on perustaa yhdyskunta Mars-planeetalle. Se on tehnyt historiaa jo monin tavoin, ja SpaceX:n laukaisemasta raketista tuli muutama vuosi sitten ihmiskunnan historian ensimmäinen yksityisrahoitteinen avaruusalus.
Toinen valtava hanke maailman parantamiseksi aurinkoenergialla on SolarCity. Vuonna 2006 perustettu yritys työllistää nykyään yli 15 000 henkilöä ja se on Yhdysvaltain suurin aurinkoenergiaan perustuvien järjestelmien (kuten aurinkopaneelit) valmistaja. Monille Elon Musk on kuitenkin parhaiten tuttu automerkki Teslan johdosta.
Tesla – konkurssin partaalta kohti menestystä
Tesla perustettiin vuonna 2003, mutta Elon Musk otti sen käytännössä haltuunsa vuoden 2004 aikana, jolloin hän sijoitti omia rahojaan 7,5 miljoonaa dollaria. Yhtiön ensimmäinen tuote oli Tesla Roadster, joka oli kallis (yli 100.000$) urheiluauto. Sen idea oli herättää ostajien ja etenkin rahoittajien kiinnostus. Koko projekti oli kuitenkin täynnä vaikeuksia alusta asti ja päivien päässä konkurssista vuoden 2008 lopulla johtuen mm. USA:n finanssikriisistä. Elon Musk oli kovan paikan edessä: hänen täytyi sijoittaa käytännössä kaikki jäljellä olevat varansa projektiin, tai se kaatuisi.
Muskin hurja 40 miljoonan dollarin uhkapeli kannatti. Finanssikriisin jälkeen Tesla pääsi mukaan USA:n hallituksen vaihtoehtoisten energianlähteiden tukiohjelmaan ja sai 465 miljoonan dollarin lainan. Samaan aikaan Tesla onnistui tekemään myös sopimuksen Mercedes-Benzin kanssa akkujen toteuttamisesta Smart-autoon. Elon Musk oli saanut nyt tarvittavan rahoituksen massatuotanto-autonsa kehitykseen.
Tesla Model S tuli tutuksi myös suomalaisille
Teslan Roadster oli harvinaista herkkua USA:n ulkopuolella, mutta Model S on menestystarina myös ympäri maailmaa. Se rikkoi mm. Norjassa suosionsa huipulla autojen kaikkien aikojen kuukausimyynnin ennätyksen, vaikka on kallis sähköauto. Seuraava vaihe Teslan menestystarinassa on vieläkin halvemman auton valmistus, joka tulee olemaan samassa hintaluokassa Volksagen Golfin kanssa. Tämä malli tunnetaan nimellä Model 3.
Teslasta tuli äskettäin myös Yhdysvaltain arvokkain autonvalmistaja, kun se ohitti General Motorsin. Yrityksen nykyinen markkina-arvo on ylittänyt jo 50 miljardia dollaria. Tämä siitäkin huolimatta, että yritys tuottaa edelleen tappiota. Osakkeenomistajia se ei ole haitannut, sillä Teslan kurssi on moninkertaistunut siitä, kun yhtiö listattiin New Yorkin pörssiin.
Visionääri, jonka matka on vasta alkanut
On vaikea sanoa, mitä Teslalle lopulta käy. Sen osake on toisaalta suuri kupla, joka vain odottaa puhkeamistaan. Toisaalta, Tesla voi olla valtava menestystarina, jos ihmisten asenne sähköautoja kohtaan muuttuu yhä suuremmassa määrin. Elon Musk on joka tapauksessa muuttanut maailmaa ja onnistui tekemään sähköautoista haluttavia. Musk loi ”sähköautojen iPhonen”, kalliin ja tyylikään tuotteen. Hänen SpaceX yhtiönsä on tehnyt myös historiaa, ja kirjoittaa uusia lukuja joka vuosi.
Elon Musk on vasta 45-vuotias ja haluaa yhä muuttaa maailmaa. Forbes nimesi hänet joulukuussa maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalla sijalle 21. Menestys ei kuitenkaan ole tullut helpolla, ja hänen projektinsa olivat vielä 10 vuotta sitten konkurssin partaalla. Kyseessä voi olla yksi tämän vuosisadan suurimpia miehiä ja kovimpia riskinottajia. Muskin omaisuus on tällä hetkellä noin 14 miljardia dollaria, ja mies haluaa miehitetyn lennon Marsiin. Tämä on mielenkiintoinen yhtälö.
Kuvat: Flickr / Peter Gruber, Flickr / NVIDIA
[…] isoja taloudellisia riskejä sekä vakaata uskoa idean toteutumiseen. Kannattaa tutustua myös Elon Muskin tarinaan; hän joutui myös pistämään koko omaisuutensa likoon pelastaakseen Teslan sen […]
[…] aiemmin keväällä artikkelin Teslan toimitusjohtajasta, Elon Muskista. Viime viikolla 46 vuotta täyttänyt miljardööri ei halua suinkaan tehdä vain sähköautoja – […]
[…] maailman suurin. Bezos omistaa myös Blue Origin -yhtiön, joka kilpailee avaruusteknologiassa Elon Muskin Space X:n […]
[…] nyt jotain ainutlaatuista. Spotify on mullistanut koko musiikkiteollisuutta. Samalla tavalla kuin Elon Muskin Tesla on mullistanut tuotteillaan autoteollisuutta. Molemmilla on vielä pitkä matka edessään […]