Euribor 12 kk ennuste 2030 vuodelle on noin 3,5–4,0 prosenttia. Euribor 12 kk ennuste vuodelle 2030 ei tuo paluuta nollakorkojen aikaan. Korkotaso vuonna 2030 kiinnostaa ennen kaikkea uusien asuntolainojen ottajia. Euriborin pitkän ajan ennuste voi muuttua merkittävästi euroalueen inflaation poikkeuksellisen kehityksen vuoksi.
Sisällysluettelo
Euribor 12 kk ennuste 2030 vuodelle
Euribor 12 kk ennuste 2030 vuodelle on noin 3,5–4,0 prosenttia. Ennuste pohjautuu Chatham Financial -yhtiön arvioon korkotason kehityksestä seuraavan kymmenen vuoden aikana.
OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen on hyvin samoilla linjoilla Iltalehden haastattelussa 27.10.2023. Vaikka euribor 12 kk laskee lähivuosina nykyisestä, sen odotetaan jäävän yli kolmeen prosenttiin jopa vuoteen 2035 saakka.
Jari Hännikäinen ennakoi tulevaa seuraavasti:
Korot tulevat tästä alaspäin, mutta ne vakiintuvat niin sanotusti normaalimpiin positiivisiin lukemiin, joita nähtiin ennen nollakorkoaikaa.
Euribor 12 kk ennuste 2030 vuodelle riippuu hyvin vahvasti kahdesta tekijästä:
- Euroalueen inflaation kehitys
- Euroalueen talouden kehitys
Inflaatio on kääntynyt selvään laskun vuoden 2022 huipusta, ja sen odotetaan palaavan seuraavien vuosien aikana lähelle pitkän aikavälin keskiarvoa.
Inflaation lasku vapauttaa myös Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa. EKP voi laskea ohjauskorkoaan, mikä kääntää myös euriborin laskuun. Euribor 12 kk viitekoron odotetaan laskevan tulevina vuosina nykyisestä yli neljän prosentin tasosta kolmen prosentin pintaan.
Tähän lasku kuitenkin pysähtyy, kuten Jari Hännikäinen myös edellä toteaa. Myös Chatham Financial odottaa korkokäyrän kääntyvän vuoden 2027 aikana jälleen loivaan nousuun.
Chatham Finance odottaa 1-6 kk euriborien olevan tammikuussa 2030 noin 3,28-3,34 prosentin välimaastossa. Historiallisesti 12 kk euribor on ollut aina hieman 6 kk euriboria korkeammalla, mikä tarkoittaisi noin 3,5–3,6 prosenttia.
Ennusteen mukaan korkotaso jatkaisi vuoden 2030 aikana nousuaan, minkä vuoksi 3,5–4,0 prosentin ennuste vuodelle 2030 näyttää realistiselta.
Euribor 12 kk ennuste 2030: korot pysyvästi korkealla tasolla
Euribor 12 kk ennuste vuodelle 2030 ei tuo paluuta nollakorkojen aikaan. Jos kuvittelet saavasi asuntolainan samoilla koroilla kuin kymmenen vuotta sitten, on syytä herätä todellisuuteen.
Näin totetaa myös OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen:
Näköpiirissä ei ole paluuta nollakorkojen aikoihin.
Nollakorkojen kausi oli hyvin poikkeuksellinen jakso finanssikriisin jälkeen. Kaikki keskuspankit elvyttivät taloutta voimakkaasti laskemalla ohjauskorkoaan. Näin teki myös Euroopan keskuspankki.
Alla oleva grafiikka näyttää euribor 12 kk kehityksen sen historian ajalta.
Euriborin ongelmana on sen lyhyt historia. Euribor-viitekorko on ollut olemassa euron perustamisesta lähtien, joten dataa on tarjolla vain vuodesta 1999 lähtien. Katsotaan tämän vuoksi myös Yhdysvaltain valtion 10-vuotisen velkakirjan kehitystä 1960-luvulta lähtien.
Kuten näkyy, korkotaso oli 50 vuoden ajan noin neljän ja viidentoista prosentin välimaastossa. Edes 7–8 prosentin korot eivät olleet poikkeuksellisia.
Euribor 12 kk ennuste vuodelle 2030 on ennen kaikkea ennuste siitä, että korot palaavat länsimaissa takaisin lähemmäs historiallisia keskiarvoja. Tämän takia ennuste vuodelle 2030 on 3,5–4,0 prosenttia, vaikka seuraavan parin vuoden trendi onkin laskeva.
Haluatko ymmärtää paremmin miten korot toimivat? Ota korot haltuun tämän artikkelin avulla: Näin korot toimivat taloudessa.
Kannattaako korkokatto?
Korkotaso vuonna 2030 kiinnostaa ennen kaikkea uusien asuntolainojen ottajia. Tavalliset sijoittajat ja nykyiset lainaajat ovat kiinnostuneita lähinnä seuraavien vuosien ennusteista. Jos olet yksi heistä, voit lukea ennusteen vuodelle 2024 tästä: Euribor 12 kk ennuste 2024 vuodelle.
Vuoden 2030 korkotasoa pohditaan ennen kaikkea korkokaton näkökulmasta. Kannattaako asuntolainalle ottaa korkokatto vai ei?
Oma näkemykseni on se, että korkokatto ei ole juuri nyt kannattava. Korkokatto on järkevintä ottaa tilanteessa, jossa korot ovat historiallisen matalalla ja odotukset ovat nousevat.
Tällä hetkellä euribor 12 kk on korkeimmillaan 15 vuoteen. On hyvin todennäköistä, että korko tasaantuu vuoteen 2030 mennessä selvästi alle neljän prosentin tasolle. Näin ollen korkokaton ottaja häviää suurella todennäköisyydellä.
Korkokatto sopii henkilölle, joka haluaa nukkua yönsä rauhassa ja haluaa maksaa tästä vakuutuksesta.
Entä jos euribor 12 kk ennuste 2030 vuodelle menee pieleen ja korot nousevat? Siihen voi myös varautua joka kuukausi säästämällä rahaa mahdollista nousua varten.
Mikä voisi muuttaa euribor-ennustetta?
Euriborin pitkän ajan ennuste voi muuttua merkittävästi euroalueen inflaation poikkeuksellisen kehityksen vuoksi. Toinen merkittävä ajuri voisi olla Venäjän hyökkäyssodan laajeneminen tai esimerkiksi Lähi-idän kriisin leviäminen, mikä nostaisi öljyn hintaa.
Euroopan talous ei näytä kehittyvän tulevina vuosina dramaattisen hyvin tai huonosti. Euroalue on ollut jo pitkään hitaan kasvun tiellä, ja tästä tuskin poiketaan. Tämän vuoksi inflaation poikkeuksellinen kehitys on todennäköisin tekijä, mikä voisi muuttaa ennusteita rajusti.
Alla oleva grafiikka näyttää euroalueen BKT:n kehityksen kvartaalitasolla. Kuten näet, se on ollut vuodesta 2008 lähtien vain marginaalisesti plussalla pois lukien COVID-kriisin aika.
Inflaation odotetaan tasaantuvan tulevina vuosina pitkän aikavälin tasolle. On kuitenkin olemassa riski, että liiallinen elvytys ja palkkojen kehitys kääntää inflaation yllättävään kasvuun. Tämä pakottaisi myös EKP:n nostamaan ohjauskorkoaan, mikä kääntäisi myös euriborin suunnan.
Toivottavasti Venäjän hyökkäyssota on ainakin loppunut vuoteen 2030 mennessä, jotta Euroopan turvallisuustilanne on vakaampi.
Euribor 12 kk ennuste sisältää vuodelle 2030 todella paljon spekulointia ja epävarmuutta. Päivitämme tätä artikkelia tulevina vuosina, kun euriborin suunnasta saadaan lisää informaatiota.
Lue myös: Euribor 12 kk ennuste 2025 vuodelle.