Euriborin kehitys 2000-luvulla

euribor
Tämä sivusto sisältää affiliate- eli kumppanuuslinkkejä. Asialinja voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos rekisteröidyt artikkeleissa mainittuihin palveluihin sivustomme linkkien kautta. Saat lisätietoja mainostamisen periaatteeista info-sivulta.

Euriborin kehitys 2000-luvulla on ollut hyvin vaihtelevaa. Vuosi 2000 alkoi korkean euriborin ympäristössä. Talous alkoi kuumentua vuoden 2005 lopulla. 2010-luvun alussa nähtiin hetkellinen nousu euriborissa.

Inflaation raju nousu vuonna 2022 aiheutti reaktion keskuspankeissa, mikä käänsi myös euriborin jyrkkään nousuun. Vuonna 2024 euribor on liikkunut pääasiassa sivuttain noin 3,7 prosentin molemmin puolin.

Euriborin kehitys 2000-luvulla

Euriborin kehitys 2000-luvulla on ollut hyvin vaihtelevaa. Euriborilla on ollut neljä noususykliä ja kolme laskusykliä. Korkeimmillaan euribor on ollut 2000-luvulla 5,51 prosentissa (lokakuu 2008). Alimmillaan euribor oli -0,19 prosentissa vuoden 2017 lopulta vuoden 2018 alkupuolelle.

Huomaa, että analysoimme tässä 12 kuukauden euriboria. Kaikki euriborit liikkuvat suurin piirtein samaan suuntaan, joten kehitys sopii isossa kuvassa myös muihin euribor-maturiteetteihin.

Alla olevassa grafiikassa näet Euriborin kehityksen 2000-luvulla.

euribor vs ekp ohjauskorko 2000-luvulla

Keltainen trendilinja on 12 kk euribor ja sininen trendilinja EKP:n ohjauskorko. Voit tarkastella dataa tarkemmin Suomen pankin sivuilta. Kuten näkyy, euribor seuraa hyvin tarkasti EKP:n ohjauskorkoa. Se ennakoi usein EKP:n toimia, eli euribor aloittaa nousu- tai laskutrendin usein pari kuukautta aiemmin kuin EKP:n ohjauskorko.

Käydään seuraavaksi läpi neljä selkeää sykliä, joita euriborin kehityksessä on nähtävissä 2000-luvun aikana.

2000-luvun alku

Vuosi 2000 alkoi korkean euriborin ympäristössä. Taustalla oli 1990-luvun nousukausi, joka huipentui 2000-luvun taitteessa teknologiakuplaan osakemarkkinoilla. Keskuspankit nostivat ohjauskorkoaan, kunnes kupla puhkesi, ja euribor kohosi lokakuussa 2000 jopa 5,3 prosenttiin.

Euribor lähti laskuun 2000-luvun lopulla, kun markkina alkoi ennakoida Euroopan keskuspankilta ohjauskoron laskua. EKP aloitti koronlaskut toukokuussa 2001. EKP:n ohjauskorko putosi 4,75 prosentista 2,0 prosenttiin kesäkuussa 2003, jolloin myös 12 kk euribor oli alimmillaan noin 1,96 prosentissa.

2006-2009

Talous alkoi kuumentua vuoden 2005 lopulla. EKP aloitti ohjauskoron nostot joulukuussa 2005, ja euribor alkoi myös nousta. Yhdysvalloissa syntyi asuntokupla, jota maan keskuspankki (Fed) alkoi hillitä myös voimakkailla koronnostoilla (katso alla oleva grafiikka). Voit tarkastella Fedin dataa tältä sivulta.

fedin ohjauskorko 2000 luvulla

Fed lopetti koronnostot jo elokuussa 2006 tasolle 4,00 %, mutta EKP jatkoi niitä heinäkuuhun 2008 asti ja pääsi tasolle 4,25 %. Myös 12 kk euribor saavutti 2000-luvun huippunsa 5,51 prosentissa lokakuussa 2008.

Vuoden 2008 lopulla finanssikriisi iski maailmaan ja EKP aloitti ohjauskoron laskut lokakuussa 2008. Fed oli alkanut laskea ohjauskorkoaan jo vuotta aiemmin. Jo toukokuussa 2009 EKP:n ohjauskorko oli laskenut 1,0 % tasolle. Myös euribor putosi kuin kivi ja asettui noin 1,2 % tasolle vuoden 2009 syksystä vuoden 2010 kevääseen.

2010-2022

2010-luvun alussa nähtiin hetkellinen nousu euriborissa. Maailma oli toipumassa finanssikriisistä, ja EKP alkoi nostaa ohjauskorkoaan 1,0 prosentista 1,5 prosenttiin vuoden 2011 aikana. Euribor seurasi tätä liikettä ja kohosi vuonna 2011 noin 1,7 prosentista 2,1 prosenttiin.

Vuodesta 2012 käynnistyi kuitenkin uusi koronlaskusykli. EKP alkoi elvyttää markkinaa ja laski ohjauskorkonsa 0,05 prosenttiin vuoden 2014 lopulla ja lopulta nollaan maaliskuussa 2016. Euribor seurasi tätä laskua; 12 kk euribor laski ensimmäistä kertaa nollan alapuolelle helmikuussa 2016.

Tästä käynnistyi kuuden vuoden mittainen jakso, jolloin euribor oli hieman miinuksella (maksimissaan -0,51 %) ja EKP:n ohjauskorko oli nollassa.

2022-2024

Inflaation raju nousu vuonna 2022 aiheutti reaktion keskuspankeissa, mikä käänsi myös euriborin jyrkkään nousuun. Inflaatio oli kääntynyt jo nousuun vuoden 2021 lopulla, mutta keskuspankit kuvittelivat sen olevan väliaikaista.

Keväällä 2022 keskuspankkien oli pakko reagoida ja alkaa nostaa ohjauskorkojaan. Fed teki ensimmäisen koronnostonsa maaliskuussa 2022 ja EKP toukokuussa. Euribor (12 kk) lähti nousuun maaliskuussa 2022 ja kohosi samaa tahtia EKP:n ohjauskoron kanssa.

EKP:n viimeisin koronnosto tapahtui syyskuussa 2023. Ohjauskorko oli tuolloin 4,50 prosenttia. Samaan aikaan nähtiin myös 12 kk euriborin huippu, 4,2 prosentissa.

Euribor kääntyi selvää laskuun joulukuussa 2023, koska markkina alkoi odottaa EKP:n ohjauskoron laskua, vaikka EKP ei antanut vielä selvää signaalia eikä päivämäärää.

Vuosi 2024

Vuonna 2024 euribor on liikkunut pääasiassa sivuttain noin 3,7 prosentin molemmin puolin. Miksi euriborin lasku pysähtyi?

Tämä johtuu siitä, että markkina oli intoillut liikaa vuoden 2023 ja uskoi keskuspankkien aloittavan koronlaskut huomattavasti ripeämmin. Myös Yhdysvalloissa odotettiin Fediltä jopa 6–7 koronlaskua vuonna 2024, mutta kesäkuussa 2024 Fed ei ole laskenut korkoja vielä kertaakaan.

Myös EKP jatkoi varovaista linjaansa, minkä vuoksi myös euriborin lasku pysähtyi. Lopulta EKP teki ensimmäisen koronlaskunsa kesäkuun alussa. Pääjohtaja Lagarde ei kuitenkaan vahvistanut uusia koronlaskuja ja pysyi yhä hyvin varovaisena.

Haluatko tietää mikä on Asialinjan arvio vuoden 2024 euriborin kehityksestä? Lue lisää tästä artikkelista: mihin euribor 12 kk menee vuoden 2024 lopulla?

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että EKP:n ja Fedin koronlaskusykli käynnistyy toden teolla vuoden 2024 lopulla. Ei kuitenkaan kannata odottaa vastaava laskua kuin finanssikriisin jälkeen. Keskuspankit ovat nyt erittäin varovaisia sitkeä inflaation vuoksi.

Antti Hyppänen
Antti Hyppänen

Antti Hyppänen on suomalainen kryptovaluutta- ja talousasiantuntija. Hän on Suomen suurimman kryptovaluutta-aiheisen sivuston, Bitcoinkeskuksen, perustaja ja päätoimittaja. Antti jakaa säännöllisesti näkemyksiään taloudesta ja sijoittamisesta Asialinja.com-sivustolla. Antti on seurannut rahoitusmarkkinoita vuodesta 2010 lähtien keskittyen Yhdysvaltojen markkinaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *