FPL vinkit kierros 12: Manchester Unitedin puolustus saa luottoa
Fantasy Premier League palaa viikonlopun ohjelmaan maaottelutauon jälkeen. Seuraavat pari kuukautta ovat FPL-fanien kannalta todella mukavaa aikaa, sillä Valioliigassa pelataan peräti kymmenen ottelukierrosta ennen vuoden vaihdetta. Ennen joulua on luvassa myös kaksi viikkokierrosta. Tulevan viikonlopun huippuottelu on Lontoon derby Arsenal vs Chelsea. Se ei kuitenkaan nouse erityisen kiinnostavaksi matsiksi FPL:n näkövinkkelistä.
Manchester Cityn hyökkäys on edelleen ylivoimainen
Valioliiga siirtyi viikko sitten maaottelutauolle Manchester Cityn komennossa. Pep Guardiolan joukot ovat dominoineet sarjaa varsin näytöstyyliin edeltävät pari kuukautta. Cityn ainoa pistemenetys koko syksynä on epäonninen kotiottelu Evertonia vastaan, ja kaulaa pahimpiin kilpailijoihin on tällä hetkellä jo 8 pistettä.
Cityn ylivoima näkyy erityisesti tehtyjen maalien sarakkeessa – 38 osumaa on valtava lukema 11 ottelun aikana. Kakkosena tuleva Manchester United on tehnyt 15 maalia vähemmän. FPL-managerien riesana on ollut Guardiolan rotaatio, joka ei varmasti hellitä myöskään tulevina viikkoina. Champions League, ylimääräiset viikkokierrokset sekä joulunajan otteluohjelma tarkoittavat varmasti mm. useita Sergio Agueron penkityksiä.
FPL-joukkueesi täytyy sisältää kolme Cityn pelaajaa, joista vähintään kaksi on hyökkääviä keskikenttäpelaajia. Sane, Fernandinho, KDB sekä David Silva ovat näillä näkymin avauskokoonpanossa jokaisessa Cityn Valioliigapelissä. Tämän hetken tietojen mukaan Raheem Sterling on 50-50 tulevalle kierrokselle selkävamman vuoksi. Itse suosin pitkään KDB+David Silva -kaksikkoa, mutta vaihdoin pari viikkoa sitten Silvan tilalle hirmuisessa vireessä olevan Leroy Sanen.
Unitedin puolustuksessa on nyt potentiaalia
Manchester Unitedin puolustus oli vahvasti esillä Asialinjan ennakoissa FPL-kauden alussa. Suotuisa otteluohjelma yhdistettynä laadukkaaseen puolustukseen oli mainio yhdistelmä. Mourinhon joukot ovat kärsineet viime viikkoina vaikeasta ohjelmasta, sillä United on kohdannut neljän kierroksen sisään Liverpoolin, Tottenhamin sekä Chelsean.
Tilanne kuitenkin muuttuu lähitulevaisuudessa. Unitedin nollapelipotentiaali on selkeästi sarjan paras, kun tarkastellaan FPL Fixture Trackerista tulevaa kuutta ottelukierrosta. Nyt on hyvä sauma vaihtaa esimerkiksi yksi Cityn puolustaja Unitedin takalinjojen pelaajaan.
Puolustuksen kokoonpano aiheuttaa kuitenkin pientä päänvaivaa. Laitapakit Valencia & Young ovat tällä hetkellä varmoja avaajia, mutta Young on FPL:ssä keskikenttäpelaaja. Toppariosaston vakiomiehinä ovat pelanneet viime aikoina Smalling & Jones, mutta Bailly on tehnyt edellisissä otteluissa paluun avaukseen. Tämä on kuitenkin johtunut Mourinhon käyttämästä viiden puolustajan linjasta.
Tulevissa kotiotteluissa kokoonpano normalisoituu taas kahteen toppariin, jolloin kolmikosta Smalling & Jones & Bailly putoaa yksi nimi pois. Kaupan päälle Phil Jones on 50-50 pelikunnossa joka ikinen viikko, mutta on pelannut avauksessa siitä huolimatta. Tällä hetkellä Jones on taas kerran loukkaantuneena, ja premierinjuries.com -saitti antaa hänen pelikunnolleen vain 25%. Suosittelenkin odottamaan rauhassa loppuviikon uutisia ennen lopullisen pelaajavalinnan tekemistä.
Bournemouthin ja Liverpoolin puolustukset ovat hyviä sijoituksia
Bournemouth on viettänyt alkukauden Valioliigan pohjalla, sillä joukkue voitti vain yhden ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan. Tähän vaikutti osaltaan myös Bournemouthin haastava otteluohjelma. Nyt tahti on alkanut parantua, ja Cherries on voittanut kaksi edellisestä kolmesta ottelustaan. FPL Fixture Trackeri lupaa jatkoa tälle trendille, sillä Bournemouth kohtaa Huddersfieldin, Swansean, Burnleyn, Southamptonin ja Crystal Palacen seuraavien viiden kierroksen aikana. Joukkueen nollapelipotentiaali onkin sarjan kuudenneksi (!) paras. Bournemouthin puolustuslinja on myös pysynyt varsin yhtenäisenä, joten 4.8-4.9m maksavat Nathan Ake sekä Charlie Daniels ovat varsin riskittömiä valintoja.
Fixture trackerista on syytä nostaa esiin myös Liverpool, jonka nollapelipotentiaalia vähätellään tällä hetkellä. LFC:n ohjelma on erittäin suotuisa, ja joukkueen avauskokoonpanosta löytyy kaksi todella halpaa pelaajaa. Oikean laidan Joe Gomez sekä vasen laitapakki Alberto Moreno ovat 4.5-4.6m hintaisina törkeän halpoja. Tämä hintaluokka on vastaa Valioliigan heikoimpien joukkueiden puolustajia, ja suosittelen vahvasti hankkimaan toisen näistä pelaajista. Gomezin tontille alun perin kaavailtu Nathaniel Clyne ei ole tulossa takaisin aivan heti, ja Moreno on korvannut James Milnerin vasemmalla puolella kauden alusta saakka.
Salah on siirtolistan kärjessä
FPL:n siirtolistan kuumin nimi on Liverpoolin Mohamed Salah. Kyseessä on varsin ymmärrettävä hankinta, sillä Salah on ollut viime viikot loistavassa vireessä. Tästä kertovat hyvin tehot 6+2 viimeisestä viidestä ottelusta, ja tuohon saldoon mahtuu myös yksi missattu rangaistuspotku. Liverpoolin tuleva otteluohjelma on varsin suotuisa, sillä Kloppin joukot pelaavat kuuden ottelukierroksen aikana peräti neljä ottelua Anfieldilla kotiyleisön edessä.
Kakkosena listalla on United-toppari Phil Jones, joka on niin ikään hyvä valinta huomioiden joukkueen nollapelipotentiaalin. Jos siis uskoo Jonesin jälleen kerran pelaavan – epävarmasta statuksesta huolimatta. Neljäntenä on aiemmin mainittu Leroy Sane, joka on niin ikään suositeltava siirto.
Kolmantena on varsin outo nimi – Burnleyn laitapakki Stephen Ward. Clarets on ollut yksi alkukauden positiivista yllättäjistä. Joukkueen puolustus on sementoitu hyvin tiukasti Lowton-Tarkowski-Mee-Ward linjaan. FPL-managerit ovat lämmenneet Wardiin erityisen paljon, joka on valittuna nyt jo lähes 18 prosenttissa joukkueista.
Poistolistan selkeänä ykkösenä on City-toppari Nicolas Otamendi, joka on pelikiellossa tulevan kierroksen Leicester-ottelussa.
Image credit: iStock / Chris Hepburn