goodfellas - mafiaveljet arvostelu
Elokuvat

Elokuva-arvostelu: Mafiaveljet (GoodFellas)

GoodFellas (suomennettu Mafiaveljet) on vuonna 1990 valmistunut elämäkerrallinen rikosdraama, jonka on ohjannut legendaarinen Martin Scorsese. Elokuva perustuu Nicholas Pileggin kirjaan Wiseguy ja se kertoo Henry Hill nimisen gangsterin tarinan. Hill oli vuosina 1955-1980 osa New Yorkissa toimivaa Lucchesen mafiaperhettä. Mafiaveljet kuvaa hänen uraansa aina teinipojasta yhdeksi organisaation tärkeimmistä jäsenistä. Elokuva on genressään yksi kaikkien aikojen parhaimpia teoksia ja se kuuluu jokaisen leffojen ystävän katselulistalle.

Mafiaveljet on ollut inspiraation lähteenä monille tuleville mafiaelokuville. Muun muassa klassikkosarja Sopranos sai siitä paljon vaikutteita. Sarjan ohjaaja David Chase poimi itse asiassa jopa 27 näyttelijää Mafiaveljet-elokuvasta myös Sopranos-sarjaan.

Vaikka Mafiaveljet oli valtava menestys ja keräsi myös Oscar-ehdokkuuksia, se sai studion ennakkonäytöksissä todella huonot arvosanat. Ohjaaja Martin Scorsese olikin ennakkoon varsin hermostunut siitä, miten yleisö elokuvaan reagoisi. Mafiaveljet on myös varsin väkivaltainen elokuva, ja sana fuck eri versioineen toistetaan siinä 321 kertaa. Noin puolet näistä Joe Pescin hahmon suusta.

Mafiaveljet-elokuvan pääosia esittävät Ray Liotta, Joe Pesci sekä Robert De Niro. Liotta esittää päähenkilö Henry Hilliä, joka pääsee jo nuorena poikana mukaan newyorkilaiseen mafiaperheeseen. De Niro ja Pesci esittävät Hillin gangsterikavereita, jotka alkavat tehtailla rikoksia tehden lähestulkoon mitä haluavat. Mafiaveljet on klassinen nousu ja tuho -lajityypin elokuva, jossa rahan, vallan ja huumeiden himo alkaa nousta jossain vaiheessa sietämättömäksi.

Juonesta on turha kertoa liikaa detaljeja, sillä vastaava kehys on läsnä lähes kaikissa lajityypin elokuvissa. Katsoja seuraa gangstereiden rikastumista ja yhä suurempia riskinottoja sekä jännittää sitä, miten kaikki lopulta päättyy. Hyvin, huonosti, vai hyvin huonosti.

Mafiaveljet sisältää muutamia klassikkokohtauksia, jotka ovat peräisin ohjaaja Martin Scorsesen tyylistä. Hänelle on tyypillistä antaa näyttelijöiden inspiraatiolle tilaa, ja jotkut mieleenpainuvat kohtaukset ovat peräisin varsinaisten kuvausten harjoituksista. Elokuva on itse asiassa täynnä dialogeja, joita ei alkuperäisessä käsikirjoituksessa ollut. Tämä luo keskusteluihin todella aidon tunnelman.

Näyttelijät kävivät myös läpi paljon Nicholas Pileggin kirjan materiaalia, ja Ray Liotta kuunteli mm. Henry Hillin FBI-kuulusteluita sekä Pileggin ja Hillin haastatteluita löytääkseen esittämänsä henkilön oikean puhetyylin. Robert De Niron kerrotaan myös soittaneen Hillille useita kertoja päivässä selvittäessään jopa roolihahmonsa tapaa pidellä savuketta. Hän halusi tietää myös sen, millä tavalla Jimmy Conway ravisti ketsuppia ravintolassa pastan päälle.

Elokuvan yksityiskohtiin on siis panostettu todella paljon, ja ohjaaja Martin Scorsese jopa sitoi Ray Liottan hahmon kravatin, jotta se näyttäisi juuri oikeanlaiselta. Tämä näkyy ja tuntuu elokuvaa katsoessa.

Mafiaveljet on elokuvana klassikko, jonka voi katsoa uudelleen lukemattomia kertoja. Allekirjoittanut on nähnyt sen todennäköisesti jo kymmenen kertaa. Lähdemateriaali, Martin Scorsese ja näyttelijät Robert De Niron johdolla ovat kokonaisuus, josta on vaikea (lue: mahdoton) pistää koskaan paremmaksi. Mafiaveljet ei elokuvana myöskään vanhene, koska se sijoittuu muutenkin jo menneisyyteen – pääasiassa 60- ja 70-luvuille. Asialinja suosittelee vahvasti tätä klassikkoa. Jos olet nähnyt sen jo kerran, niin katso ihmeessä uudelleen!

Kuva: kuvakaappaus trailerista

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Elokuvat