Harry Houdini oli aikansa suurin mediapersoona
HARRY HOUDINI on tuttu nimi jokaiselle populaarikulttuurista kiinnostuneelle. Historian tunnetuin taikuri nousi maailman tietoisuuteen 1900-luvun alussa ja jätti nimensä historiankirjoihin myös kuolemansa jälkeen. Houdini oli loistava showmies, joka hyödynsi poikkeuksellisen hyvin aikansa mediaa.
Vaikeat nuoruusvuodet
Harry Houdinin oikea nimi oli Erik Weisz. Hän syntyi vuonna 1874 Budapestissa seitsenlapsiseen perheeseen. Vain neljä vuotta myöhemmin Weiszin perhe muutti Yhdysvaltoihin miljoonien muiden siirtolaisten tavoin, jotka matkasivat Atlantin toiselle puolelle paremman elämän toivossa.
Perhe saapui Amerikkaan heinäkuussa 1878. Samalla Erikin nimeksi tuli helpommin lausuttava Ehrich Weiss. He asettuivat lopulta Appletonin kaupunkiin Wisconsinin osavaltiossa. Perheen isä Samuel oli ammatiltaan rabbi, ja hän sai töitä paikalliselta juutalaisyhteisöltä.
Vuonna 1882 perheen tilanne synkkeni, sillä Samuel menetti työpaikkansa. Tulevat vuodet olivat erittäin vaikeita, ja perhe yritti etsiä elantoa eri puolilta Yhdysvaltoja. Lopulta he päätyivät New Yorkiin vuonna 1887. Taloudellinen tilanne oli edelleen synkkä, joten Ehrich päätyi muiden veljiensä tavoin etsimään töitä mistä ikinä vain mahdollista.
Harry Houdini saa alkunsa
Ehrich Weiss tutustui New Yorkissa kiertäviin sirkuksiin. Hän kiinnostui välittömästi illuusioista sekä akrobatiasta ja esiintyi ensimmäisen kerran jo 9-vuotiaana. Nuoren trapetsitaiteilijan nimi oli Ehrich, the Prince of the Air.
Vuosien kuluessa taikuudesta tuli Ehrichille lähes pakkomielle. Hän luki kaiken löytämänsä kirjallisuuden aiheesta ja alkoi opetella erilaisia temppuja. Ehrich harjoitteli myös jatkuvasti fysiikkaansa – tämän ansiosta hän oli koko uransa ajan erittäin hyvässä kunnossa.
Eräänä päivänä nuori mies sai käsiinsä Jean Eugène Robert-Houdinin elämäkerran. Kyseessä oli kuuluisa ranskalainen taikuri, ja Ehrich kertoi haluavansa olla kuin Houdin. ”Lisää siinä tapauksessa nimen perään kirjain i, sillä Houdini tarkoittaa ranskaksi ’kuin Houdin’”, hänen ystävänsä sanoi. Ja näin historian tunnetuin taikuri sai nimensä.
Harry tuli puolestaan Ehrichin omasta lempinimestä, joka lausuttiin ’Erry’.
Harry Houdini aloitti uransa muiden esiintyjien tapaan pienistä saleista ja pienillä yleisöillä. Hänen menestyksensä alkoi kasvaa, kun Harry kehittyi ystävänsä kanssa Metamorphosis eli muodonmuutos-tempun. Sen alussa Harry suljettiin suuressa pussissa arkkuun, joka oli tietysti lukittu. Kun arkku ja pussi avattiin uudelleen, sen sisällä olikin Houdinin sijasta hänen avustajansa.
Näihin aikoihin Harry tapasi Coney Islandin huvipuistossa esiintyneen Wilhelmina Beatrice Rahnerin. Pari rakastui välittömästi ja meni naimisiin vain kuukautta myöhemmin. Harry oli tähän aikaan 20-vuotias. Bess-lempinimellä tunnetusta vaimosta tuli tämän jälkeen vakioavustaja hänen kiertueelleen.
Kahlekuningas Harry Houdini
Harry Houdinin läpimurto tapahtui vuonna 1899, jolloin Martin Beck -niminen manageri näki hänen esiintyvän. Beck antoi nuorelle taikurille selkeän ohjeen: Houdinin tulisi unohtaa korttitemput, kyyhkyset yms. Hänen pitäisi keskittyä vain muodonmuutostemppuun sekä käsirautoihin.
Houdini oli aloittanut temput käsiraudoilla jo muutamia vuosia aiemmin, mutta Beckin johdolla hänestä tehtiin maailmankuulu Kahlekuningas.
Houdini aloitti 1900-luvun alussa Euroopan kiertueen, jossa hän haastoi paikalliset poliisit ja viranomaiset tuomaan mitä erilaisimpia käsirautoja testattavaksi. Kerta toisensa jälkeen Houdini vapautui raudoista. Usein niitä oli viisi, kuusi paria käsien ympärillä, ja Houdinin jalat olivat myös lukittu.
Houdini kehitti jatkuvasti temppujaan paremmiksi ja uhkarohkeammiksi. Hänet sidottiin esimerkiksi jaloista pää alaspäin pakkopaitaan kymmenien metrien korkeuteen. Houdini teki myös hengenvaarallisia temppuja, joissa hänet heitettiin sillalta jokeen käsiraudoissa ja pakkopaitaan sidottuna.
Showmies kiersi läpi myös eri maiden vankiloita. Hänet lukittiin selliin välillä jopa alasti, jonka jälkeen mies pakeni kerta toisensa jälkeen ulos.
Houdinin salaisuutena pidetään uskomatonta kykyä hahmottaa eri lukkojen toimintalogiikka. Lisäksi hänellä oli erilaisia tapoja kätkeä avaimia ja tiirikoita, joiden avulla hän avasi lukot. Monet tempuista sisälsivät myös todellisen riskin hengenmenosta. Houdini tarvitsi niiden suorittamiseen todella hyvää fyysistä kuntoa, jota hän oli harjoittanut jo pienestä pitäen.
Houdini oli esiintyjänä suorastaan maaginen. Yleisö seurasi henkeään pidättäen hänen yritystään vapautua käsiraudoista. Joskus Houdini selvitti ongelman minuutissa, joskus yleisö tuijotti verhokangasta yli tunnin ajan. Kerta toisensa jälkeen Houdini selvitti mahdottomalta näyttävän haasteen ja villitsi katsojat.
Houdinin suosio kasvoi 1900-luvun alussa niin valtaviin mittoihin, että hän alkoi saada kilpailijoita. Monet muutkin taikurit alkoivat kopioida hänen temppujaan. Tämä raivostutti Houdinia, ja hän vieraili usein kilpailevien taikureiden esityksissä paljastaen heidän temppujaan.
Houdini pyrki myös kasvattamaan suosiotaan muilla tavoin. Hän esiintyi lukuisissa elokuvissa ja aloitti myös lentämisen, joka oli tuohon aikaan todella harvinaista puuhaa. Harry Houdinista tuli itse asiassa ensimmäinen henkilö, joka suoritti virallisesti hyväksytyn lennon Australian mantereella.
Äidin kuolema ja spiritualismi
Houdinin elämän yksi suurista tragedioista tapahtui vuonna 1913, jolloin hänen äitinsä kuoli. Kyseessä oli todella tärkeä henkilö taikurin elämässä hänen vaimonsa lisäksi. Tämän jälkeen Houdinin uralla alkoi suoranainen sota spiritualismia vastaan, mikä liittyi osaltaan myös hänen äitinsä poismenoon.
Spiritualismi alkoi nostaa suosiotaan valtavasti 1. maailmansodan jälkeen. Monet halusivat saada yhteyden sodassa kuolleisiin perheenjäseniin ja sukulaisiin. Yksi tällaisista henkilöistä oli Sherlock Holmesin luoja Sir Arthur Conan Doyle, joka oli menettänyt sodassa poikansa. Hän oli saanut yhteyden poikaansa meedion avulla, ja tämä herätti Houdinin kiinnostuksen asiaan.
Houdini oli koko uransa ajan ottanut etäisyyttä meedioihin ja heidän taikatemppuihinsa, jotka käyttivät osittain samoja menetelmiä. Meedion jalat ja kädet sidottiin esimerkiksi tuoliin, minkä tarkoituksena oli estää henkilöä liikuttamasta huoneessa olevia esineitä.
Sir Arthur Conan Doylen vaimo oli meedio. Hän tarjoutui ottamaan yhteyden Houdinin kuolleeseen äitiin. Meedio teki kuitenkin vakavia virheitä, kuten kirjoitti viestin englanniksi, vaikka hänen äitinsä ei puhunut lainkaan kyseistä kieltä.
Huijausyritys raivostutti Houdinia. Hän aloitti mittavat kampanjat eri meedioiden paljastamiseksi ympäri maata.
Aikanaan Houdini todisti jopa Yhdysvaltain kongressissa lakiesityksen puolesta, jonka tarkoituksena oli kieltää meedioiden toiminta. Se kaatui kuitenkin sananvapauteen.
Harry Houdinin kuolema
Harry Houdinin kuolemasta on esitetty paljon erilaisia teorioita, mutta suurin osa oudoista selityksistä on todennäköisesti perättömiä.
“The King of Magic” oli vuonna 1926 suosionsa huipulla. Houdini-show kiersi ympäri Pohjois-Amerikkaa ja saapui Montrealiin 18. lokakuuta. Hän oli esiintynyt aiemmin viikolla paikallisessa yliopistossa, jonka opiskelijat tulivat tervehtimään taikuria esityksen puoliajalla.
Houdini oli koko ikänsä ajan loistavassa kunnossa, ja hän oli usein kehuskellut kestävänsä mitä tahansa iskuja kroppaansa. Houdini pyysi ihmisiä esimerkiksi lyömään täydellä voimalla hänen vatsaansa.
Eräs opiskelijoista pyysi Houdinilta lupaa testata tätä teoriaa Montrealin esityksen puoliajalla. Houdini rentoutui parhaillaan sohvalla, eikä ehtinyt jännittää lihaksiaan ennen lyöntejä. Yhden teorian mukaan nämä iskut olisivat aiheuttaneet Houdinin umpilisäkkeen repeämisen.
Todennäköisempi selitys on se, että Houdini kärsi umpilisäkkeen tulehduksesta jo aiemmin. Hän jatkoi kiertuetta Montrealista Detroitiin, mutta alkoi kärsiä kovista kivuista ja kuumeesta. Houdini esiintyi tästä huolimatta, mutta pyörtyi esityksen tauolla sekä sen jälkeen. Lopulta hänen lääkärinsä onnistui pakottamaan Houdinin sairaalaan.
Umpilisäke aiheutti Houdinille vatsakalvontulehduksen, ja tuohon aikaan sille oli hyvin vähän tehtävissä. Houdini leikattiin sairaalassa, ja lääkärit antoivat hänelle elinaikaa kahdeksan tuntia. Taikuri kuoli lopulta seitsemän päivän päästä.
Ei yhteyttä tuonpuoleiseen
Houdinin hautajaisiin osallistui New Yorkissa tuhansia ihmisiä. Hänen viimeinen leposijansa on Queensin hautausmaalla oman äidin viereisellä haudalla.
Harry Houdinin temput jäivät elämään myös hänen kuolemansa jälkeen, sillä veli Theodore Hardeen jatkoi niiden esittämistä. Hardeen oli esiintynyt myös Harryn eläessä, ja veljesten esitykset kilpailivat toistensa kanssa myös samoissa kaupungeissa.
Houdinin vaimo Bess yritti saada yhteyttä mieheensä hänen kuolemansa jälkeen. Harry oli sopinut hänen kanssaan tietyistä koodisanoista, jotka meedion olisi kerrottava. Näin voitaisiin varmistua siitä, että kyseessä olisi todella yhteys oikeaan henkilöön. Bess, eikä kukaan muukaan, ole saanut yhteyttä edesmenneeseen legendaan.
Harry Houdinin nimi jäi tästä huolimatta historiankirjoihin ikuisiksi ajoiksi. Hän oli huikea showmies, josta tuli yksi 1900-luvun tunnetuimmista esiintyjistä koko maailmassa. Nimi Houdini liitetään tänäkin päivänä taikuuteen vahvemmin kuin kukaan uusimmista taikureista. Hänen kokoelmansa on sittemmin huutokaupattu, ja laitteet sekä esineet ovat nykyisin monien harrastajien kokoelmissa.
Kuvat: public domain | Lähde: Yle – viimeinen keikka, Wikipedia, maailmanhistoria.net, Houdini – Unlocking the mystery (Youtube)