henry gunther
Historia

Henry Gunther kuoli vain minuuttia ennen 1. maailmansodan päätöstä

Ensimmäinen maailmansota vaati yhteensä kymmeniä miljoonia uhreja. Kyseessä oli historian tuhoisin sota, ennen kuin maailma todisti 20 vuotta myöhemmin vieläkin järkyttävämpää tuhoa etenkin siviiliväestön osalta. The Great War-nimellä tunnettu sota alkoi heinäkuussa 1914 ja päättyi 11. marraskuuta vuonna 1918. Aselepo tuli siten voimaan 11. kuukauden 11. päivänä kello 11. Sodan loppuhetket vaativat myös lukuisia kuolonuhreja, joista viimeisin oli amerikkalainen sotilas Henry Gunther. Hän menehtyi rintamalla vain minuuttia ennen aselevon julistamista.

Baltimoresta kotoisin oleva Gunther ei liittynyt armeijaan vapaaehtoisesti monien muiden tavoin, kun Yhdysvallat liittyi sotaan maaliskuussa 1917. Hänet kutsuttiin armeijaan syyskuussa ja siirrettiin Ranskaan heinäkuussa 1918. Gunther oli sotilasarvoltaan kersantti, mutta hänet alennettiin sotilaaksi johtuen kotiin lähetetystä kirjeestä. Gunther kuvaili oloja rintamalla karmiviksi ja neuvoi ystäväänsä tekemään kaiken mahdollisen välttääkseen kutsunnat. Tämä johti Guntherin sotilasarvon alentamiseen ja epäsuorasti myös hänen kuolemaansa.

Sodan viimeisenä päivänä Gunther oli joukko-osastoineen mukana Meusen-Argonnen taistelussa, joka oli Yhdysvaltain suurin hyökkäysoperaatio 1. maailmansodassa. Hieman ennen aselevon solmimista hänen yksikkönsä kohtasi saksalaisten konekivääriaseman lähellä Chaumont-devant-Damvillersin kylää Pohjois-Ranskassa. Aselepo oli kirjoitettu Saksan kanssa jo klo 5 aamulla kyseisenä päivänä, mutta se tuli voimaan vastaan kello 11. Guntherin joukko-osasto kuuli kello 10:30, että aselepo tulisi voimaan puolen tunnin kuluttua.

Yhtäkkiä, vain hetkeä ennen aselevon alkamista, Gunther nousi ylös ja lähti hyökkäämään kohti saksalaisten asemia. Hänen esimiehensä ja ystävänsä yrittivät estää tätä järjetöntä liikettä, mutta turhaan. Jopa saksalaissotilaat viittoilivat amerikkalaista kääntymään, sillä hekin olivat hyvin tietoisia hetken päästä koittavasta aselevosta. Gunther syöksyi tästä huolimatta kohti saksalaisten asemia ampuen kiväärillään. Vihollissotilaiden vaihtoehdot olivat vähissä, ja Gunther kaatui pian konekiväärin luoteihin. Hän oli kuollessaan vasta 23-vuotias.

Pian tilanteen jälkeen saksalaiset kantoivat Guntherin ruumiin liittoutuneiden puolelle.

henry gunther

Henry Guntherin kuolema johtui todennäköisesti hänen halustaan todistaa esimiehilleen kyvykkyytensä. Hänen ryhmänsä jäsenet kertovat sodan jälkeen seuraavaa:

“Gunther brooded a great deal over his reduction in rank and became obsessed with a determination to make good before his officers and fellow soldiers. Particularly he was worried because he thought himself suspected of being a German sympathizer. The regiment went into action a few days after he was reduced and from the start he displayed the most unusual willingness to expose himself to all sorts of risk.”

Henry Guntherin kuolema olisi ollut helposti vältettävissä hänen omasta toimestaan. Näin ei valitettavasti ollut tuhansien muiden sotilaiden kohdalla, jotka menehtyivät tai haavoittuivat sodan viimeisenä päivänä. Tuntuu uskomattomalta, että länsirintamalla menehtyi 2738 miestä kuuden tunnin aikana aselevon kirjoittamisen jälkeen. Kun mukaan lasketaan haavoittuneet, uhrien määrä on lähes 11000.

Henry Guntherin tapaus on poikkeuksellinen, sillä sotilaat halusivat luonnollisesti välttää taisteluita sodan viimeisenä aamuna. Kaikki tiesivät aselevon astuvan voimaan vain muutaman tunnin kuluttua, joten kukapa halusi riskeerata henkeään turhan takia. Syy tuhansiin kuolonuhreihin oli sen sijaan liittoutuneiden komentajissa:

“Allied commanders, fully aware of the looming peace, demanded more war. They sent orders through the trenches for troops to advance, to take towns, to root out German machine gun nests. In some cases, orders for attack were rescinded and reinstated within an hour of the war’s appointed end. Some troops thought their commanders were playing cruel jokes on them as the clocked ticked toward 11.”

Liittoutuneiden ylin johto informoi upseereja aselevon alkamisesta, mutta suoraa käskyä taisteluiden lopettamiseksi ei annettu. Joukko-osastojen komentajille jäi näin ollen valta lähettää miehiä kuolemaan sodan viimeisinä tunteina.

Ensimmäisen maailmansodan loppuhetkistä on tehty dokumentti Last Day of World War One, jonka juontajana toimii Michael Palin. Voit katsoa tunnin mittaisen ohjelman Youtubesta:

Lähde: Wikipedia, Baltimoresun.com | Kuva: By National Library NZ on The Commons [No restrictions], via Wikimedia Commons, By Concord [CC BY-SA 3.0 or GFDL], from Wikimedia Commons

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Historia